Kourallinen härkäpapuja

Mieleeni palaa muisto lapsuudesta, Italian vuorilta. Istumme autossa jossakin lähellä Sveitsin rajaa, ympärillämme korkeita, vihreitä vuorenrinteitä, Italian Alpit. Äkkiä tielle kirmaa vuohiluoma, ne juoksevat rinnettä alas kulman takaa, rinne on miltei pystysuora jyrkkyydessään, ja vuohien perässä seuraa kaksi poikaa resuisissa vaatteissaan, paimenia. Lapsia paimenessa. Muistan kuinka minulle sanotaan, että huomasitko, tämä oli harvinainen näky, tällaista ei enää näe, ja katson nuoria poikia, hieman minua vanhempia, yllään likaiset, kuluneet vaatteet, näky kuin jostain toisesta ajasta

 

Mitä ne paimenpojat söivät? Mitä heillä oli eväinään silloin? Todennäköisesti he söivät samaa ruokaa kuin aina ennenkin on sillä alueella syöty, samaa ruokaa jota köyhälistö edelleen enimäkseen syö Egyptissä, samaa ruokaa jota paimenet muuallakin päin maailmaa syövät. Rehellistä, yksinkertaista ruokaa lähiseudun aineksista. Jos aika oikeasti olisi toinen, ehkä heillä olisi ollut taskussaan kourallinen härkäpapuja

 

 

Kun tavallinen maalaisväestö Välimeren alueella on laittanut ruokaa, ei saatavilla useinkaan ole ollut muuta kuin härkäpapuja, ehkäpä muutama oliivi, tien vierustoilla kasvavat yrtit, villifenkoli, ja se on ollut siinä. Pavut ovat toki ravitsevaa ruokaa, jota on tarvittu jotta jaksettaisiin rankkaa työntekoa, ja hyvin maukkaitakin ne ovat. Silti mietin mitä paimenet ovat mahtaneet tuumia istuessaan vuoren juurella, nuotiolla savipata poristen, kaivaessaan taskustaan kourallisen härkäpapuja. Oliko niillä näkemilläni italialaispojilla koskaan vapaata, taukoa jolloin he istuivat vuorenrinteillä pilviä katselleen? Liikkuivatko he aina samoilla alppiniityillä, jokaisen lähirinteen tuntien? Paimenet, perheet, rosvot, työläiset. Kaikki ovat syöneet samaa ruokaa, jota miljoonat ihmiset syövät päivittäin edelleen

 

Kun ensimmäisen kerran kuulin, kuinka Provencessa syödään tuoreita härkäpapuja keitettynä sellaisenaan vain oliiviöljyllä ja suolalla maistettuna, en uskonut että se olisi kovinkaan kummoinen yhdistelmä. Pavut oliviiöljyllä, hoaah. Mutta tuoreet härkäpavut oliiviöljyn ja merisuolan kera ovat jotain aivan muuta, ne ovat omaa luokkaansa, ne ovat taivaallisia, Mon Dieu!

Härkäpapu, eli rokkapapu, karjalaisten herkku ja papurokan tärkein ainesosa. Suomessakin härkäpapua on viljelty hyvin kauan. Se kestää pientä hallaa, joten laji menestyy pohjoisillakin leveysasteilla. Porisevat papupadat, höyryävät papumuhennokset. Tämä resepti kourallisesta härkäpapuja on todellista maalaisväestön keittiötä aidoimmillaan, kun ei ollut varaa ostaa parmesania, raastettiin pastan sekaan leivänmuruja. Ne toimivat paremmin kuin arvaisikaan

KOURALLINEN HÄRKÄPAPUJA

Ainekset:

puolikas tuore kurkku

leivänkuorta

oliiviöljyä

parmesania

pastaa

härkäpapuja ja ruusupapuja

tuoreita yrttejä

suolaa

 

Silvi pavut irti paloistaan, tai keitä ne suolatussa vedessä kokonaisina palkoineen päivineen. Tuoreiden papujen keittoaika on n. 25-30 minuuttia, eli vähemmän kuin kuivattujen papujen. Kun pavut ovat melkein valmiita, lisää keitinveteen mukaan pasta. Kun pavut ovat kypsiä ja pasta sopivasti al dente, siivilöi pois vesi ja kaada ainekset takaisin kattilaan. Lisää oliviiöljyä ja raastettua/murustettua leivänkuorta (parhaiten toimii kovakuorinen leipä, esim. italialainen ciabatta), ja sekoita se öljyn seassa kaikkialle pastaan. Lisää silputtuja tuoreita yrttejä, ja tarvittaessa suolaa. Viipaloi kurkku ja sekoita joukkoon, raasta vielä pinnalle tuoretta parmesania

 

Vinkki! Härkäpavuista valmistettu pesto on taivaallisen hyvää. Keitä tällöin enemmän papuja kerralla, lisää oliiviöljyä, valkosipulia, yrttejä ja sitruunan mehua ja soseuta sauvasekoittimella, morttelissa tai tehosekoittimessa. Tällöin tahna on vegaanista ja täyteläistä. Voit kuitenkin lisätä mukaan vielä parmesania, pecorinoa tai manchegoa

 

 

Maukas tuore härkäpapu, yksi lempipavuistani, kauniin vihreä kuin toukokuu

 

 

Kuvat/Photos: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.