Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Ruusuinen mansikkamarenkikakku

 




Mitä olisi kesä ilman kunnon mansikkakakkua? Ja mikä parasta, ei edes tarvitse olla kesä eikä juhlakaan jotta mansikkakakusta voisi nauttia, mutta ihana kesä kruunaa ihanan kakun kukkasillaan, jotka ovat myös syötäviä!
 
Mansikkakakku on oikeastaan lempikakkuni. Se on kevyt ja kaunis, runsas mutta raikas, makea muttei äitelä, ja tämän kakun salaisuus on paitsi ihanissa tuoreissa marjoissa ja syötävän kauniissa kukissa, myös marengissa, joka ensin ropsahtaa ihanasti rikki lusikan osuessa siihen, ja sen jälkeen sulaa suussa kuin kastepisara aamuauringon säteissä.
 
Ja ruusuinen kakku todella ansaitsee runolliset sanansa. Sen lisäksi kakun kaunistavat metsäorvokit ja esimerkiksi perhos- tai enkelipelargonian kukat. Tarkista aina, että kukat on poimittu puhtaalta paikalta luvan kanssa, ja että esim. ruusut on kasvatettu myrkyttömästi.

 
Mansikkakakun pohjan ihana ohje löytyy täältä. Valmista marenki, mansikkahillo ja halutessasi esim. orvokkisiirappi. Jos käytät makeita täytteitä kuten siirappia, kostuta kakku sitruunanmehulla.
 
 
TUOREMANSIKKAHILLO
 
2 dl tuoreita mansikoita
ripaus sokeria
 
Poista vihreät kannat, huuhtele mansikat tarvittaessa ja soseuta niistä sauvasekoittimella kaunis ja maukas hillo kakun väliin. Lisää ripaus sokeria jos mansikat eivät ole itsessään riittävän makeita.
 
 
RANSKALAINEN MARENKI
 
4 valkuaista
2 dl sokeria
1 tl sitruunan mehua
 
Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Kulhojen ja vatkainten tulee olla puhtaat ja kuivat, pienikin määrä keltuaista tai vettä vaikuttaa marengin rakenteeseen. Kannattaa suosia lasi- tai teräskulhoa vatkatessa. Vaahdota valkuaiset ja lisää halutessasi tilkka happoa (sitruunamehua) vahvistamaan vaahtoa. Lisää sokeria vähitellen koko ajan vatkaten. Paras sokeri marengin valmistukseen on mahdollisimman hienokiteinen. Valmis marenki pysyy kulhossa paikallaan, vaikka sen kääntäisi ylösalaisin. Rohkeat voivat testata tätä nostamalla kulhon pään päälle.
 
Pursota ja tasoittele valmiista marengista kakkupohjan kokoinen ja muotoinen levy tai ympyrä, ja kypsennä miedossa 75C lämmössä uunissa.
 
 
KAKUN KOKOAMINEN
 
1 pohja
kostutus sitruunalla
tuoremansikkahilloa
2 pohja
kostutus sitruunalla
tuoremansikkahilloa
marenki
kermavaahtoa
3 pohja
kosteutus sitruunalla
päälle orvokkisiirappi
tuoreita mansikoita
pursotettua kermavaahtoa
 
kakun kyljille kermavaahtoa
päälle syötäviä kukkia:
orvokkeja, ruiskukkia, pelargonioita ja ruusuja
 
koristele vielä lautanen ja kakun kylkiä ruusun terälehdillä
 
Keijukaisetkin rakastuvat tähän kakkuun
;)
 

Vinkki! Voit maustaa marengin myös haluamallasi tavalla. Esimerkiksi sulatetulla suklaalla, vaniljalla, kaakaolla tai mantelijauheella.
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Sieniretkellä ja täytetyt paprikat



Kuljin viljapellon laitaa kohti metsää. Kesäillan aurinko kimalsi kastepisaroissa ja kimalaiset pörisivät. Pidän kovasti tienvarsien niityistä ja kedon kukista, niiden värit muistuttavat vanhoista ajoista ja maalaistunnelmasta, ja kauniitakin ne ovat. Metsässäkin oli raikasta ja vehmasta sateisen kesän jälkeen. Myös ne kaikki hyttyset, jotka tuntuivat piileskelleen jossain tänä kesänä olivat vastassa metsässä...


Sienten lisäksi metsä oli sinisenään mustikoista. Makeita, suuria, pyöriviä, ihania mustikoita.

Ja korpikuusen kannon alla oli kettu repolaisen kolo! Oikeastaan tunneliverkosto, repolainen oli ollut ahkera. Kuka tietää jos oli jossain tunnelissa kuulostelemassa, kun kuljimme sienikorien kanssa ohitse...

Sienistä saa vaikka mitä herkkuja. Omia suosikkejani ovat sienirisotto, tattipasta ja myös sienikastikkeella täytetyt paprikat, joita valmistin tällä kertaa.


 
TÄYTETYT PAPRIKAT
 
Täyte:
1l kantarelleja
1 keltasipuli
1-2 valkosipulin kynttä
n.2dl kermaa
parmesania
raastettua juustoa, esim. mustaleima emmentalia/emmentalia
voita
hyppysellinen suolaa
 
4 paprikaa
 
Puhdista sienet hyvin ja pilko ne pienemmiksi paloiksi. Aloita kuullottamalla sipulia ja valkosipulia voissa/voi-öljyseoksessa ja lisää sienet pannulle. Kypsennä niin kauan kunnes neste on lähes haihtunut ja imeytynyt takaisin sieniin, ja lisää sitten kerma. Lisää ensin desi, ja tarpeen mukaan enemmän. Sekoita ja anna sakeutua paksummaksi kastikkeeksi. Lisää loppuvaiheessa raastettua parmesania joukkoon ja sekoita. Kastike on valmis täyttämiseen kun se on sakeutunut niin ettei kerma ole enää laihan juoksevaa.
 
Halkaise paprikat ja poista siemenkodat. Täytä ne lusikan avulla ja ripottele pinnalle juustoraastetta, esim. emmentalia. Aseta paprikat uunivuokaan ja paista kypsiksi n. 210C n. 20 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä, kuten paprikoiden pintakin, jolloin kuoreen syntyy tummempia läikkiä ja se irtoaa helposti.
 
Vinkki! Sienikastikkeen joukkoon sopii erinomaisesti pala hienoksi pilkottua/raastettua omenaa. Se tuo mukavaa hapokkuutta eikä erotu rakenteensa puolesta kastikkeesta lainkaan. Lisää halutessasi 1/3 omenan pala yhdessä sienten kanssa pannulle. Myös pieni pala chiliä tuo maukasta potkua sienikastikkeisiin sitä kaipaaville! Tähän reseptiin sopii hyvin myös hienonnettu timjami. Voit lisätä sen sienten kera pannulle tai vasta täyttämisvaiheessa.
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Kesäkurpitsatagliatelleä pähkinäisessä kastikkeessa


Jos pidät aasialaisesta satay-kastikkeesta, pidät varmaan tästäkin. Jos pidät espanjalaisesta paahdetun valkosipulin mausta, maistuu tämä varmasti sinullekin. Ja jos vältät hiilihydraatteja tai olet miettinyt millä korvata pasta ruoanlaitossa, tämä resepti on sinua varten!

En itse ole suuri kesäkurpitsan ystävä. Käytän sitä mielelläni muiden kasvisten ohella, täytteenä tai leivonnassa, mutta vihannes itsessään ei ole kuulunut suosikkeihini. Ainakaan ennen tätä reseptiä. Kesäkurpitsasta tehty tagliatelle nimittäin muutti ajatukseni kokonaan! Tämä terveellinen, vihreä pasta syntyy myös käden käänteessä, ja on varsin herkullista.


KESÄKURPITSATAGLIATELLE

1 kesäkurpitsa
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Huuhdo kesäkurpitsa ja halkaise se kahtia. Itse koin helpommaksi vielä puolittaa kesäkurpitsan keskeltä niin, että siitä syntyi neljä palasta. Höylää sitten juustohöylällä pitkittäin ohuita suikaleita. Jos "pasta" jää kovin leveäksi, halkaise puolikkaat vielä veitsen avulla. Viimeiset kantapalat voit myös pilkkoa veitsellä pienemmiksi. Paista suikaleita pari minuuttia öljyssä niin, että niiden reunat hieman rapeutuvat. Kesäkurpitsa pienentyy aika tavalla, joten jos ruokapöydässä on useampi syöjä, varaa useampi kesäkurpitsa pastaa varten!

Valmistin kesäkurpitsapastalle kastikkeen uunissa paahdetuista valkosipuleista ja pähkinöistä. Se toimi erinomaisesti yhdessä kevyen kesäkurpitsan kanssa, tavallinen pasta tekisi siitä melko tuhtia. Sekoita suikaleet kastikkeen joukkoon huolellisesti ja tarjoile sellaisenaan tai mahtavana lisukkeena ruokapöydässä. Tämä herkku katosi alta aikayksikön pöydästä!

Vinkki! Kokeile zucchinipastaa myös tomaattikastikkeen kera, tai voit antaa lisämakua sille paahtamalla pannulla valkosipulia, chiliä ja pinjansiemeniä samaan aikaan. Aasialaisen satayn ystävät voivat halutessaan lisätä valkosipuliseen pähkinätahnaan myös inkivääriä, ja koko komistukseen hieman kookosmaitoa! Joka tapauksessa kesäkurpitsat tulee paistaa pannulla erikseen ensin, vaikka lisäisi myöhemmin kookosmaidon. Näin voi kuitenkin valmistaa nopean ja miedon kesäkurpitsasataycurryn!


Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Granaattiomenalla ja halloumilla täytetyt munakoisot

 
Ihastuin georgialaiseen ruokakulttuuriin viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulin granaattiomenatäytteisistä munakoisoista. Siitä asti mielessäni on ollut valmistaa niitä. Tähän versioon lisäsin myös täytteeseen halloumia, sillä uunissa paahtunut munakoiso on melko mietoa, ja makea granaattiomena kaipasi kaverikseen hieman rakennetta. Georgiassa täytteeseen voitaisiin laittaa myös pähkinöitä ja mausteita. Kesäinen georgialainen ruokalaji onkin kylmänä nautittavat, mausteiset munakoisot.
 
Tämä on varsin helppo resepti, mutta silti ruokaisa ja hyvin näyttävä. Kannattaa valmistaa kerralla useampi munakoiso, ainakin puolikas per ruokailija. Käytin tässä nuoria, melko pieniä munakoisoja.
 
 
GRANAATTIOMENALLA JA HALLOUMILLA TÄYTETYT MUNAKOISOT
 
4 pientä munakoisoa
1-2 pkt halloumijuustoa
1 iso granaattiomena
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
parmesania
oliiviöljyä
suolaa
(sitruunan mehua)
 
Laita pestyt munakoisot kokonaisina uuniin, ja anna paahtua n. 200C 15-20 minuuttia. Munakoisojen koosta riippuen myös mahdollisesti hieman kauemmin. Paista sillä aikaa halloumi molemmin puolin öljyssä pannulla yhdessä sipulin ja valkosipulin kynnen kanssa. Olen suuri valkosipulin ystävä, mutta tästä reseptistä sen voi jättää myös pois. Kun munakoisot ovat paahtuneet niin, että niiden kuori on alkanut hieman lähes halkeilla ja sisus on pehmennyt, ota ne uunista ja halkaise pitkittäin. Anna kuumien höyryjen nousta ilmaan ja sekoita sitten lusikan avulla pehmeää sisusta tahnamaiseksi, lisää hyppysellinen suolaa ja öljyä ja sekoita. Täytä viipaleet halloumilla ja sipuleilla. Halkaise granaattiomena ja purista siemeniä ja mehua puolikkaiden päälle. Voit myöa taputella kevyesti granaattiomenan punaisia poskia jos tuntuu etteivät siemenet irtoa helposti. Ole kuitenkin tarkkaavainen ettei hedelmän valkeita osia sekoitu täytteen joukkoon. Lopuksi raasta pinnalle parmesania ja paista uunissa n. 5-10min. Laske tässä vaiheessa uunin lämpötila 150-170 asteeseen.
 
Jos granaattiomenan mehu tuntuu hyvin makealta, voit puristaa joukkoon hieman sitruunan mehua terästykseksi!
 
Vinkki! Jos granaattiomena tuntuu hieman kovalta, kannattaa ensin pyöritellä sitä alustaa vasten ja kopautella veitsen lappealla sivulla eri puolille hedelmää jotta siemenet ja mehu irtoavat paremmin.
 
Tämä on todella herkullinen ja näyttävä ruokalaji, lisuke tai alkupala. Oi Georgian keittiöt, hieman unohdettu lahja maailmalle!
 


Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
 

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Syötäviä kukkia


Jos kevät-kesä on loistavaa villiyrttien keruuaikaa, on heinä-elokuu ihanaa syötävien kukkien aikaa. Villivihanneksia löytää heinäkuussakin, koko kesä on satokautta, mutta monet villivihannekset kukoistavat erityisesti alkukesästä ja loppukeväästä. Esimerkiksi nuorena taimena maukas vuohenputki muuttuu loppukesästä niin puisevan makuiseksi, että vuohetkaan eivät huoli sitä ravinnokseen. Syötävien kukkien aika on kuitenkin ihana ja värikäs vaihe sadonkorjuussa, ja kauniit kukat maustavat salaatit, koristavat kakut ja leivonnaiset, ja taipuvat moneen käyttöön.
 

 
Yksi monipuolisimmista hyötykukista ruusun ohella on kehäkukka. Siitä syntyy erinomaista kosteusvoidetta kasvoille, ja kehäkukka on mainio aines kosmetiikassa muutenkin. Sen lisäksi kukista saa maukasta ja kaunista pestoa, ja värikkäät ja aurinkoiset terälehdet ovat kauniita salaateissa ja kakun koristeina. Toinen punaoranssi ja syötävä puutarhakukka on samettiruusu.


Ihanat orvokit taipuvat suklaaksi ja siirapiksi, mutta keskikesälläkin löytää luonnosta metsäorvokkeja ja pelto-orvokkeja, jotka ovat maukkaita paitsi salaateissa, myös jogurtin ja myslin kera nautittuina ja kukintoja voi myös kuivata.

Ruiskukissa on jotain ihanaa ja kaihoisaa, sillä niiden kirkkaan sinen kanssa ei kilpaile kovinkaan moni kukka, puutarhakasveista tulee ensimmäiseksi mieleen ritarinkannus jonka kukinto on myös huumaavan sininen. Kaihoisan ruiskukista tekee niiden harvinaisuus, minulle ne muistuttavat ajasta jolloin isovanhempani olivat nuoria, ja ruiskukat täyttivät pellon pientareet. Kesäkukkakimpuissa ja puutarhoissa ne kuitenkin kukoistavat edelleen, ja ovat näyttäviä esimerkiksi keltaoranssien kehäkukkien vieressä. Ruiskukat ovat syötäviä ja hyvin kauniita jälkiruokien koristeina, esimerkiksi valkoista kermakakkua kaunistamassa.


Mesiangervon tuoksu on samanaikaisesti huumaava ja pistävä. Rohdoskasvina näyttävä mesiangervo on kuitenkin erinomainen luonnonlääke moneen vaivaan. Sen kukista voi valmistaa teetä ja erilaisia juomia, ja niistä voi tehdä ihoöljyä tai salvaa. Nuoret lehdet sopivat salaattiin. Mesiangervoja kasvaa runsaasti kosteikoissa ja joen varsilla, ja niitä löytää helposti kaupungistakin, kunhan muistaa etsiä tarpeeksi puhtaan paikan. Olen kerännyt tänä kesänä mesiangervoja aikomuksenani keitellä niistä salvaa. Mesiangervo auttaa tulehduksissa ja on luonnonantibiootti. Sitä on käytetty lääkinnällisesti mm. reuman, kihdin ja vilustumisoireiden hoitoon. Kasvivärjärit saavat mesiangervosta keltaista väriä.


Ja voiko syötävistä kukista puhuakaan ilman mainintaa ruusuista! Sillä tuoksuvat kukkaset sopivat paitsi koristeiksi ja kakun kaunistuksiksi, niin terälehdet ovat myös syötäviä. Ruusuista saa teetä, hilloa, sokeria, viinietikkaa, öljyä ja siirappia, ja ne kaunistavat salaatit ja jälkiruoat. Ruusu on myös ehdoton ja hurmaavan tuoksuva kosmetiikan ainesosa. Kuvassa Annalan ja Hyöykasviyhdistyksen ihana apteekkarinruusu, sekä naistenpäivän kakkukahvit.

Mainio vinkki kesän ja syötävien kukkien ja yrttien säilömiseen talven ja pimeyden varalle on pakastaa niitä jääpalarasioihin! Tarkemmat ohjeet löytyvät aiemmasta postauksestani.
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Punajuurisipsit


Punajuurisipsien valmistaminen on tosi helppoa kotioloissa. Siihen ei tarvita rasvakeittimiä eikä mitään muitakaan erikoisvälineitä. Itse valmistetuista sipseistä tulee todella herkullisia, ja mikä parasta, ne ovat huomattavasti terveellisempiä kuin pussitetut perunalastut. Eikä maukkaudesta silti tarvitse tinkiä ollenkaan!
 
 
PUNAJUURISIPSIT
 
Punajuuria
(2 punajuurta = 2 pellillistä)
oliiviöljyä/auringonkukkaöljyä/muuta ruokaöljyä
suolaa
 
Puhdista punajuuret ja höylää juustohöylällä, monitoimikoneella tai leikkurilla mahdollisimman ohuita suikaleita. Saat helposti pyöreitä suikaleita leikkaamalla palan pois molemmista päistä samalla kuin poistat naatit ja juuriosan. Mitä ohuempia suikaleet ovat, sitä parempi. Saman kokoiset suikaleet myös kypsyvät tasaisesti.
 
Laita suikaleet kulhoon ja lorauta päälle (oliivi)öljyä. Sekoita ne kulhossa ja nostele uuninpellille. Näin öljyä kuluu vähemmän ja sitä tulee lastun molemmille puolille. Lopuksi ripottele sipsien päälle suolaa ja paahda uunissa 30-60 minuuttia. Varo polttamasta lastuja, pienemmät sipsit palavat helposti. Lopuksi nosta pelti uunista ja anna sipsien vielä levätä hetki leivinpaperilla. Jos osa lastuista tuntuu pehmeiltä, ne rapeutuvat muutaman minuutin kuluttua. Jos näin ei tapahdu, todennäköisesti joko öljyä on liikaa tai lastut kaipaavat vielä hetken uunia.
 
Kahdesta punajuuresta syntyy kaksi pellillistä ihania punajuurilastuja. Kannattaa kuitenkin tehdä kerralla isompi satsi, sillä uunissa lastut kutistuvat ja valmistuttuaan ovat niin hyviä, että häviävät varmasti hetkessä! 
:)



Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ruusuöljy


Aikana, jolloin juhlia varten palatsien lattiat, puutarhan polut ja joen pinnat ripoteltiin täyteen tuoksuvia ruusunterälehtiä, eräiden juhlien jälkeen muuan prinsessa päätti lähteä soutelemaan. Veden pinta oli täynnä ihania, tuoksuvia kukkasia, ja prinsessa uitti kättään niiden seassa ja huomasi, että vedessä oli jotain, kuin öljyä. Ja nostaessaan kätensä takasin pinnalle prinsessa huomasi öljyn tuoksuvan aivan huumaavalta. Näin löytyi eteerinen ruusuöljy. Ja jos tarina ei nyt ihan pidäkään paikkaansa, sanonta ruusuilla tanssiminen tulee kuitenkin noista juhlista ja monista vastaavista, jolloin konkreettisesti tanssittiin ruusunterälehtien päällä.

Ruusuöljyn valmistus kotioloissakin (Huom! ei eteerinen öljy) on varsin helppoa. Itse tehty ihoöljy on parhaimmillaan todella laadukasta ja lisäaineetonta. Kun öljyn valmistaa itse tietää mitä saa, säästää kustannuksissakin sillä laadukkaat ihoöljyt ovat hintavia, ja kaiken lisäksi kotikosmetiikan valmistus on mukavaa puuhaa. Huumaavat tuoksut täyttävät keittiön ja on erityisen palkitsevaa käyttää tuotteita, jotka on itse valmistanut. Laadukas ruusuöljy sopii käytettäväksi myös ruoanlaittoon.

Ruusuilla uskotaan olevan paljon positiivisia ominaisuuksia. Sen tuoksun sanotaan vaikuttavan myönteisesti mielialaan, auttavan masennuksissa ja erityisesti naisten vaivoissa, sillä feminiinisyyden, rakkauden ja vaurauden symbolikukan ruusun tuoksua pidetään hyvin naisellisena. Ruusu kuuluu afrodisisiin tuoksuihin yhdessä esimerkiksi jasmiinin ja ylang ylangin kanssa, ja sen huumaavaa tuoksua pidetään aistillisena. Ei siis ole ihme, että ruusun ominaisuuksiin kuuluu myös eroottisesti parantava vaikutus. Ihonhoidollisesti ruusu on yksi parhaista kukkakunnan raaka-aineista, ellei jopa paras. Kehäkukan ohella se sopii erinomaisesti kasvojen iholle. Monissa kosteusvoiteissa käytetään yhtenä ainesosana ruusua, varsinkin jos voide on kasvojen iholle tarkoitettu.

 
           
 
Ruusuöljyn voi valmistaa kahdella tavalla
 
 
RUUSUÖLJY
 
Ruusun terälehtiä, tuoreita tai kuivattuja
luomulaatuista öljyä, kuten kookosöljyä, jojobaöljyä, manteliöljyä
puhdas, desinfioitu ja kannellinen lasipurkki
 
Kerää ruusuja puhtaalta paikalta jossa kerääminen on sallittua. Jos keräät puutarhasta tarkista, että ruusut on kasvatettu myrkyttömästi. Ruusuja tarvitaan sen verran, että kattilan/kulhon pohja peittyy, tai öljyn määrään suhteutettuna niin, että terälehdet juuri ja juuri peittyvät kauttaaltaan. Öljyn määrä riippuu purkin/pullon koosta. Kerralla kannattaa valmistaa esimerkiksi 500ml öljyä.
 
Luomulaatuinen oliiviöljy on laadukasta ja iholle sopivaa, mutta sen voimakas ominaistuoksu peittää helposti ruusuntuoksun alleen. Oliiviöljyä kannattaakin käyttää ihoöljyn pohjana esimerkiksi valmistettaessa kehäkukkavoidetta, tai esimerkiksi piparminttuöljyä. Myös kookosöljy on voimakkaan tuoksuista, mutta makea kookos sopii hyvin yhteen ruusun kanssa.
 
Ruusuöljyä voi kuitenkin valmistaa myös keittiötarpeisiin. Luomukookosöljypohjaan tehty ruusuöljy sopii esimerkiksi raakakakkujen leivontaan. Syötävään tarkoitukseen soveltuu myös luomulaatuinen oliiviöljy, josta valmistettua ruusuöljyä voi käyttää salaateissa ja vinaigreteissä mainiosti. Jos valmistat syötäväksi tarkoitettua öljyä, ole erityisen tarkka sen suhteen, että ruusut varmasti ovat puhtaita ja mahdollisimman myrkyttömästi kasvatettuja.
 
Aseta kulho tai kattila vesihauteeseen toisen kattilan päälle. Huolehdi, että höyry pääsee haihtumaan päällimmäisen kattilan sivuilta ulos. Käytä tarvittaessa apuna syömäpuikkoja tai pienempää, varrellista kattilaa. Jälkimmäisessä tapauksessa sekoita usein seosta, jotta lämpö pääsee tasaisesti joka puolelle. Kaada öljy kulhoon/kattilaan yhdessä ruusunterälehtien kanssa ja keittele seosta miedolla lämmöllä ainakin pari tuntia. Ole erityisen varovainen öljyn kanssa, oliiviöljy esimerkiksi syttyy helposti palamaan. Sekoittele ja vahdi kuumentamisprosessia tarkkaavaisesti. Varo myös polttamasta ruusuja! Kun ruusun ihanat aromit ovat irronneet öljyyn, siivilöi seos harson ja siivilän avulla ja purkita puhtaaseen, kannelliseen lasipurkkiin ja anna jäähtyä.
 
Vinkki! Kuvissa valmistetun ruusukookosöljyn annoin kiehua vesihauteessa pari tuntia, sitten jätin seoksen vielä tekeytymään vuorokaudeksi, kunnes kuumensin sitä uudelleen vielä puolisen tuntia ennen purkittamista. Toimin näin, koska vaikka käyttämäni terälehdet olivat hyvin tuoksuvia, on kookosöljyn ominaistuoksu kovin voimakas.
 






ANTIIKIN RUUSUÖLJY

1 tumma 500ml lasipullo
500ml luomulaatuista, iholle sopivaa öljyä
pullollinen (tuoreita) ruusunkukkia

Tämä perinteinen menetelmä sopii aurinkoisiin ja lämpimiin kesäpäiviin, jotka muistuttavat nautiskelijoiden juhlista, virtaavasta viinistä ja runsaista viinirypäleistä, valkeista divaaneista ja juhlista, joissa tanssittiin ruusunterälehdillä.

Täytä puhdas, desinfioitu lasipullo piripintaan ruusunkukilla, ja kaada öljyä päälle niin paljon kuin mahtuu. Sulje korkki huolellisesti ja jätä aurinkoiselle paikalle tekeytymään. Ravistele pulloa päivittäin ja sekoittele ruusuja tarvittaessa. Auringon lämmön vaikutuksesta ruusuöljy valmistuu itsestään, välillä on vain tarkistettava etteivät ruusut ala käydä ja eltaantua. Parin, kolmen viikon kuluttua ruusuöljy on ihanaa, tuoksuvaa ja valmista siivilöitäväksi.

Tämä menetelmä onnistuu myös aurinkoisella parvekkeella, ikkunalaudalla tai seinän vierustalla. Lasipullon sijasta sopii myös pyyhkeellä peitetty, tumma lasipurkki. Kuivatuista ruusuista valmistettu öljy ei ole aivan yhtä voimakasta kuin tuoreista kukista valmistettu.

Ruusuöljyn voi valmistaa myös tavallisessa, kirkkaassa lasipurkissa pimeässä säilyttäen, mutta tällöin valmistumisaika on pidempi, ja on muistettava sekoitella ruusuja homehtumisen ehkäisemiseksi. Ruusun terälehdet, jotka eivät saa lämpökäsittelyä eivät kuitenkaan luovuta aromiaan ja eliksiiriään ihan yhtä voimakkaasti ja antaumuksellisesti.

Itse valmistettu ruusuöljy on ihanaa. Se on arvokasta ja laadukasta, tekee ihmeitä iholle ja tuoksuu jumalalliselta. Ei ihmekään, että se oli jo Antiikin aikojen jumalten suosiossa. Hyvistä raaka-aineista valmistettuna itse tehty öljy päihittää mennen tullen suurimman osan laadukkaistakin kaupan tuotteista.


Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Chiliöljy


Tuon usein Sisiliasta tullessani ihanaa peperoncinoöljyä. Kielen päällä polttelevan chilin makuinen öljy on varsin kätevä apu keittiössä, sillä se maustaa nopeasti ruoan kuin ruoan ja antaa tarvittavan säväyksen paitsi Välimerellisiin tomaattiruokiin, myös aasialaisen keittiön herkkuihin. Chiliöljyä on kuitenkin varsin helppo valmistaa myös itse, ja se kannattaa.
 
Chili on varsin kiitollinen kerrostalonkin kasvi, sillä se viihtyy ruukussa valoisalla ikkunalaudalla, ja oman ruukkupuutarhani antimista chili on yksi satoisimmista. Valmistan ihanaa chilisuolaa ja kuivaan chilejä talven varalle. Kuivatuista chileistä saa myös herkullista öljyä, jota kannattaa valmistaa itse. Öljyn voi tehdä kahdella tavalla.
 
 
CHILIÖLJY
 
kuivattuja chilejä (esim. peperoncino)
oliiviöljyä
puhdas, korkillinen lasipullo, esim. oliiviöljypullo
 
Chilin määrä suhteessa öljyyn määräytyy sen mukaan kuinka tulisia chilit ovat, ja kuinka voimakkaan makuista öljystä halutaan. Ihan hyvä perussuhde on täyttää pullosta 1/4 chileillä ja kaataa oliiviöljyä päälle niin paljon kuin pulloon mahtuu. Oliiviöljypullo toimii tässä mainiosti myös sen takia, että pullonsuussa oleva suutin säätelee käyttövaiheessa sitä, etteivät chilit pääse pullosta pannulle, mikäli öljyä ei siivilöidä.
 
Kun öljy on kaadettu pulloon chilipalot nousevat todennäköisesti kohti pintaa. Ravistele pulloa päivän, parin välein kunnes n. 3-4 viikon kuluttua öljy on valmista. Jos haluat voimakkaampaa makua, lisää chilejä tai anna öljyn tekeytyä kuivassa ja pimeässä paikassa hieman kauemmin. Lopuksi siivilöi öljy halutessasi.
 
Toinen tapa valmistaa öljy on kuumentaa se. Lisää vesihauteeseen kattilan päälle kulho, jonka reunoilta vesi pääsee haihtumaan ulos. Käytä esim. syömäpuikkoja apuna asettamalla ne kattilan ja kulhon väliin. Kaada kattilaan oliiviöljyä ja 1-2 dl kuivattuja chilejä. Öljyä tulee olla ainakin sen verran, että chilit kunnolla peittyvät. Sekoittele rauhallisesti ja vahdi tarkasti vieressä koko ajan, ettei öljy syty palamaan. Oliiviöljy erityisesti on paloherkkä, eikä kestä hyvin korkeita lämpötiloja. Keittele öljyä pari tuntia, siivilöi chilit ja valmis, maukas mausteöljy on valmis!
 
Nopeaan tarkoitukseen, esim. aasialaisen keittiön ruokia varten, chiliöljyn voi valmistaa hetkessä pannulla. Ohje löytyy täältä, curry laksan ohjeen yhteydestä!
 
Vinkki! Samalla menetelmällä voi valmistaa yrttiöljyjä ja muitakin mausteöljyjä!
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Kesäpasta






Kesän ihanin herkku on mansikat! Ei, kun vadelmat. Eiku karviaiset. Mustikat! No oma suosikkini lapsuudesta lähtien on selkeä, vastaukseni olisi tuoreet herneet. Mansikat sulavat suuhun ja ovat vähän eri asia, mutta kesä ei ole kesä ilman ihania, tuoreita herneitä. Lapsena kun ajoimme mökille juoksin ensimmäiseksi äidin kasvimaalle katsomaan, joko hernesato on kypsynyt. Enkä ole kyllästynyt vieläkään. Herneistä saa myös ihania kesäisiä ruokia, niitä kannattaa suosia intialaisen ruoan valmistuksessa kuten palak paneerissa.
 
Italiassa Veneton alueella valmistetaan herneruokia, herneet sopivat siis hyvin myös risottoihin. Kesäisistä tuoreista versioista innostuneena valmistin myös ihanan pastakastikkeen.

 
KESÄPASTA
 
2 dl tuoreita, riivittyjä herneitä
2 valkosipulin kynttä
1 dl kermaa
puolikas kuivattu peperoncino
2 rkl tuoretta, silputtua minttua
1 lehtipersiljan oksa
muutama basilikan lehti
iso nokare voita
loraus oliiviöljyä
ripaus suolaa
 
pastaa ja parmesania
 
Riivi herneet paloista ja tarkista ettei niissä ole matoja ja että ne ovat kunnossa. Lisää pannulle voita ja oliiviöljyä ja kypsennä hienonnettu valkosipuli yhdessä peperoncinon kanssa. Voit rouhia chilin pieneksi halutessasi voimakkaampaa potkua. Lisää seuraavaksi tuoreet herneet ja tarvittaessa hieman voita. Sekoittele pannulla ja kun voi on täysin sulanut ja sekoittunut herneisiin, lisää kerma. Mausta ripauksella suolaa. Hienonna tuoreet yrtit ja ripottele pinnalle. Kun kastike on valmis, sekoita pasta sen joukkoon pannulla ja raasta päälle tuoretta parmesania. Nam!
 
Vinkki! Jos tuntuu siltä, että kastike kaipaa hieman lientä ota 1 dl pastan keitinvettä talteen, ja lisää se kastikkeeseen yhtä aikaa pasta kanssa. Vesi on tärkkelyspitoista ja tämä menetelmä on hyvin tyypillinen italialaisessa keittiössä, vaikka se voi tuntua hieman oudolta mikäli metodi ei ole entuudestaan tuttu. Toki kastiketta voi jatkaa myös kermalla tai tilkalla kasvislientä. Voisulassa maustuneet herneet kuitenkin maustavat pastan hyvin jo pienemmällä nestemäärällä.



Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.







Ruusuetikka

Ruusut ovat juuri nyt hurmaavimmillaan. Ja mikä parasta, ruusu on yksi ihanimmista kasvikunnan raaka-aineista ainakin mitä tulee sen monikäyttöisyyteen. Tuoksuvat kaunottaret nimittäin taipuvat kosteusvoiteiksi, ihoöljyiksi, tuoksupusseiksi, hilloiksi tai vaikka viinietikaksi, jota tällä kertaa valmistin.
 

Ruusuisen viinietikan valmistus kotioloissa on varsin helppoa. Tarvitset vain lasipurkin, etikkaa ja puhtaalta paikalta kerättyjä ruusunterälehtiä. Tuoreista ruusunkukista valmistettu viinietikka on kauniin väristä, kuivatuista valmistettuna se on edelleen herkullista mutta hieman haaleampaa sävyltään. Käytin tähän vaaleanpunaisia, kerrottuja ruusuja ja tummempia, vanhoja lajikkeita.
 
Tarkat ohjeet ruusuviinietikan valmistukseen löytyvät aiemmasta postauksestani.



Täytä puhdas, desinfioitu ja kannellinen lasipurkki piripintaan ruusunterälehtiä, ja kaada sen jälkeen viinietikkaa päälle. Käytin tällä kertaa omenaviinietikkaa, joka itsessään on jo maistuvaista. Kannattaa muistaa käyttää vaaleaa viinietikkaa, omenaviinietikka ja valkoviinietikka käyvät parhaiten.
 
Etikka tekeytyy muutaman viikon ja purkkia on hyvä ravistella parin päivän välein. Valmis etikka siivilöidään, ja se on mahtava lisä salaatinkastikkeissa  ja yhdessä oliiviöljyn parina. Oma suosikkini on valmistaa ruusu-laventelivinaigrette salaatinkastikkeeksi, ja mikä parasta jos balsamicon korvaa omatekoisella ruusuetikalla!


Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.







Kolmen basilikan pasta

 

Tervehdys kesätauon jälkeen! Yksi ihanimpia asioita tässä vuodenajassa, vaikka se olisi sateinen ja kylmäkin, on satokauden runsaus ja anteliaisuus. Itse kasvatetuista yrteistä ja vihanneksista saa ihania ja helppoja ruokia silloinkin kun kasvualustana toimii ikkunalauta tai parveke ruukkuineen. Varsin kiva vaihtoehto jos haluaa muutaman yrtin kasvattaa itse on kokeilla erilaisia basilikalajikkeita.

Basilika sopii makunsa puolesta lähes kaikkeen, se on korvaamaton pastaruoissa, tomaatin ja juustojen paras kaveri, ihanaa leivän päällä ja salaateissa, ja vihreän pesto alla genovesen perusainesosakin se on. Itse kasvatan eri basilikalajikkeita, kreikkalaista, thaimaalaista, punaista, ananasbasilikaa ja perinteistä kaupoista saatavaa basilikaa myös. Suosikkejani ovat afrikan sininen basilika, thaibasilika ja limebasilika. Maukas pesto syntyykin eri basilikalajikkeista, jotka kaikki löytyivät omasta ruukkupuutarhastani.


KOLMEN BASILIKAN PESTO

kourallinen kreikkalaista basilikaa/pensasbasilikaa
kourallinen Afrikan sinistä basilikaa (kukkineen)
kourallinen maustebasilikaa (perusbasilika)

yhteensä n. 2-3 dl

1/5 sitruunan puristettu mehu
1-2 valkosipulin kynttä
1 dl raastettua parmesania
2 rkl pinjansiemeniä
hyvää oliiviöljyä

Soseuta kaikki ainekset sauvasekoittimella tai hakkaa pieniksi morttelissa, lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Jos käytät morttelia niin aloita hakkaamalla yrttejä niin, että ihanat aromit irtoavat ja lisää öljyä hiljalleen kun muut ainekset ovat jo murskaantuneet. Lisää halutessa joukkoon myös lehtipersiljaa, pecorinojuustoa tai rouhittua pähkinää/ manteleita.

Tähän sopii erityisesti kierteinen ja perinteinen peston kanssa nautittava casarecce-pasta


KOLMEN BASILIKAN PASTA

4-5 tuoretta tomaattia
1 valkosipulin kynsi
2 dl maustebasilikaa, Afrikan sinistä basilikaa ja kreikkalaista/pensasbasilikaa
1 dl kermaa/soijakermaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä

penneä, rigatonia, casarecceä, fusillia tai muuta pastaa johon kastike hyvin tarttuu

Kuullota valkosipulia öljyssä hetki, lisää pilkotut tomaatit sekaan ja kypsennä kunnes voit kevyesti lastalla painelemalla irrottaa tomaateista mehut pannulle. Lisää suolaa, osa silputusta basilikasta, kerma ja kuumenna hetki. Lisää loput basilikat ja kun kastike on valmista sekoita se hyvin pastan joukkoon ja raasta halutessasi päälle tuoretta parmesania.



Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Gratinoitua kukkakaalia




Gratiinit ovat ranskalaisen keittiön herkkuja, jotka tarkoittavat gratinoituja raaka-aineita, usein kasviksia, jotka on kuorrutettu joko juustolla tai leivänmuruilla ja paistettu kypsäksi esimerkiksi grillissä niin, että pinnasta tulee rapea. Kukkakaaligratiini on tyypillinen ja perinteinen ranskalainen ruokalaji, joka Suomessa valmistetaan yleensä uunissa. Kannattaa kokeilla sen valmistamista grillivastuksen alla!


GRATINOITU KUKKAKAALI

1 kukkakaali
1 dl kulutusmaitoa/kevytmaitoa
1 dl kermaa
1 kananmuna
muutama voinokare
maukasta juustoa (esim. Gruyere)
ripaus suolaa

Huom! Kannattaa huomioida, että vuoat ja kukkakaalit ovat kooltaan erilaisia. Kannattaa suhteuttaa maidon ja kerman määrä sen mukaan. Ei ole tarkoitus että kukkakaali ui maitokylvyssä. :)

Poista kukkakaalin lehdet, ja paloittele se samanlaisiksi, suupalan kokoisiksi paloiksi vuokaan. Sekoita kipossa kerma, maito ja kananmuna vispilää apuna käyttäen, ja lisää ripaus suolaa. Ennen munamaidon kaatamista lisää muutama voinokare kukkakaalin päälle tasaisesti eri puolille. Lisää munamaidon päälle vielä runsaasti raastettua juustoa, voit myös käyttää eri lajikkeita. Voimakkaammat  juustot sopivat tähän hyvin, kukkakaali on edukseen niiden seurassa. Paista gratiinia uunissa mieluiten grillivastuksen alla kunnes kukkakaali on kypsynyt kunnolla ja juusto gratinoitunut kauniin väriseksi, n. 30 minuuttia uunin tehosta riippuen.

Vinkki! Kukkakaalin voi myös keittää ennen gratinointia. Parhaan lopputuloksen saa kun ei keitä sitä täysin kypsäksi, vaan enintään juuri ja juuri al denteksi tai jopa jättää  sen vielä ´raa´aksi parin, kolmen minuutin keittämisellä. Keitinveteen voi lisätä hieman suolaa. Gratiini onnistuu kuitenkin hyvin myös ilman keittämistä.
 


Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.





torstai 25. kesäkuuta 2015

Punajuuria ricotta salatan ja pistaasiöljyn kera


Kun ukkospilvet peittivät pohjoisen taivaan, löysin palan Sisilian aurinkoa ricotta salatan muodossa. Ostin torilta maukkaita pieniä munakoisoja, ja varsin ihastuttavia kotimaisia punajuuria, ja kaikeksi ilokseni löysin Lentävästä lehmästä sisilialaista juustoa ricotta salataa, jota en ole vuosiin löytänyt mistään pääkaupunkiseudulla. Suolattu ricotta kuuluu erottamattomana ainesosana sisilialaiseen pasta alla normaan, jossa se usein on vielä savustettua affumicataa. Suomessa melko tuntematon juusto kuitenkin ilahdutti sen verran, että munakoisoruokien lisäksi se pääsi maustamaan punajuuriherkkujakin.
 
Ja kun sisilialaisissa tunnelmissa ollaan, myös pistaasipähkinät sopivat teemaan. Kauniin valkoisina kukkivat puut reunustavat Sisilialaisia vuorenrinteitä, ja ihana vihreä pistaasi maustaa niin risotot, jäätelöt, pestot kuin pizzatkin. Sekä oman suosikkini, pistaasiarancinon.
 
PUNAJUURIA RICOTTA SALATAN JA PISTAASIÖLJYN KERA
 
nippu nuoria punajuuria eli 5-6 kpl (samankokoisia)
ricotta salataa
1,5 dl pistaasipähkinöitä
oliiviöljyä
pari timjamin ja rosmariinin oksaa
syötäviä orvokkeja koristeeksi
 
Keitä punajuuret kypsiksi miedosti suolatussa vedessä. Harjaa ne ensin puhtaaksi, ja jätä kärkijuuri sekä muutaman sentin pala naattia paikoilleen keittämisen ajaksi. Punajuurten kypsymisaika riippuu niiden koosta, mutta nuorilla yksilöillä se on yleensä sama kuin perunoilla, n. 15-20 minuuttia. Koska punajuuret menevät vielä uuniin, tässä ei haittaa jos ne jäävät hieman al denteksi.
 
Kuori keitetyt punajuuret. Kannattaa käyttää tässä kumihanskoja tai toisessa kädessä hedelmäpussia. Punajuuri värjää helposti. Halkaise kuoritut punajuuret, poista kärkijuuri ja asettele ne uunivuokaan. Lorauta pintaan ja vuoan pohjalle hieman oliiviöljyä, lisää yrtit vuokaan ja höylää juustohöylällä ricotta salatasta viipaleita jokaisen puolikkaan leikkuupinnan päälle. Paahda uunissa 220C punajuuria n. vartti tai kunnes ne ovat täysin kypsiä ja mukavan paahtuneita. Jos käytät kiertoilmauunia, vähennä lämpötilaa 210-asteeseen. Kaada pistaasiöljyä kypsien punajuurten päälle, ja ihana kokonaisuus on valmis! Ricotta salata sekä pistaasit ovat itsessään niin suolaisia, etten ole lisännyt suolaa reseptiin. Raasta vielä halutessasi lisää ricotta salataa punajuurten kaveriksi.
 
Nauti rucolan ja kauniiden villiorvokkien kanssa!
(pelto-orvokki tai metsäorvokki sopii hyvin tähän)
 
Vinkki! Kokeile ricotta salatan sijasta myös viikunavuohentuorejuustoa! Voit lisätä nokareen sitä puolikkaiden päälle ennen uunia, ja nauttia paahtuneiden punajuurten kera lisää!
 
 
PISTAASIÖLJY
 
1, 5 dl pistaasipähkinöitä
hyvää oliiviöljyä
 
Kuori pähkinät, ja sekoita ne yhdessä oliiviöljyn kanssa sauvasekoittimella tai tehosekoittimella maukkaaksi pistaasiöljyksi. Sopii hyvin myös perunoille, pastalle ja salaatinkastikkeeksi!
 
Vinkki! Punajuurten naatit kannattaa säästää, vokattuna ne sopivat moneen ruokaan. Tässä ohje raitajuuren naateista valmistettuun salaattiin ja jumalaiseen karhunvatukka-laventelivinaigretteen!
 
 
Nam! Yksinkertainen herkku, joka kaunistaa juhlavammankin pöydän.


 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.