Luin kirjaa, joka kertoi tarinoita Venäjältä. Olin niissä tunnelmissa, istuin jonkun vanhan ja hieman ränsistyneen puutalon keittiössä pöydän ääressä, katsellen ikkunasta ulos. Ikkunan karmit olivat puiset ja hieman koristeelliset, lasit juuri sellaiset joihin pakkanen maalaa jääkukkia talviaamuina, ja hieman falskaava kosteus on tehnyt pöytäliinan kulmastakin kohmeisen teepannun höyrytessä sen päällä. Mutta nyt oli kevät, ja katselin pihalle, jossa vanhojen omenapuiden runkoja peittivät sammaleet ja puiden alla kukki sinisenään idän sinililjoja, skilloja. Valo siivilöityi runkojen välistä, orastava vihreys sekoittui kukkien loistoon. Samalla puhelin soi ja palasin takaisin. Äitini soitti ja kertoi löytäneensä valkovuokkoja. Osuvaa, kuinka ollakaan, tärkeitä ilmoitusasioita. Samalla muistin että Suomessa ennen idän sinililjoja kukkivat lumikellot ja päätin jättää mielikuvani ja käydä katsomassa olisiko niitä jo noussut maasta
Ja olivathan ne nousseet, ainakin melkein. Nämä nimittäin ovat kevätkelloja, aivan lumikellojen näköisiä. Lähelläni sijaitsi ennen vanha puutalo, Venäjän vallan ajoilta jo, jonka pihamaa keväisin on sinisenään skilloista. Nyt alkuillan auringossa valo siivilöityi puunrunkojen lomasta, ja orastavan vihreyden keskellä kukki kevätkelloja, maa valkoisenaan. Rungotkin ovat kyllä kirsikkapuita, mutta mitäs pienistä
Kuljin sisälle tarinaan, viihdyin siellä hetken, se tervehti minua jostain toisesta todellisuudesta ja tarjosi kauniit kukat. Päätin palata kotiin ja keittää kupillisen höyryävää päärynäteetä
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
