Ruusuöljy

Aikana, jolloin juhlia varten palatsien lattiat, puutarhan polut ja joen pinnat ripoteltiin täyteen tuoksuvia ruusunterälehtiä, eräiden juhlien jälkeen muuan prinsessa päätti lähteä soutelemaan. Veden pinta oli täynnä ihania, tuoksuvia kukkasia, ja prinsessa uitti kättään niiden seassa ja huomasi, että vedessä oli jotain, kuin öljyä. Ja nostaessaan kätensä takasin pinnalle prinsessa huomasi öljyn tuoksuvan aivan huumaavalta. Näin löytyi eteerinen ruusuöljy. Ja jos tarina ei nyt ihan pidäkään paikkaansa, sanonta ruusuilla tanssiminen tulee kuitenkin noista juhlista ja monista vastaavista, jolloin konkreettisesti tanssittiin ruusunterälehtien päällä.

Ruusuöljyn valmistus kotioloissakin (Huom! ei eteerinen öljy) on varsin helppoa. Itse tehty ihoöljy on parhaimmillaan todella laadukasta ja lisäaineetonta. Kun öljyn valmistaa itse tietää mitä saa, säästää kustannuksissakin sillä laadukkaat ihoöljyt ovat hintavia, ja kaiken lisäksi kotikosmetiikan valmistus on mukavaa puuhaa. Huumaavat tuoksut täyttävät keittiön ja on erityisen palkitsevaa käyttää tuotteita, jotka on itse valmistanut. Laadukas ruusuöljy sopii käytettäväksi myös ruoanlaittoon.

Ruusuilla uskotaan olevan paljon positiivisia ominaisuuksia. Sen tuoksun sanotaan vaikuttavan myönteisesti mielialaan, auttavan masennuksissa ja erityisesti naisten vaivoissa, sillä feminiinisyyden, rakkauden ja vaurauden symbolikukan ruusun tuoksua pidetään hyvin naisellisena. Ruusu kuuluu afrodisisiin tuoksuihin yhdessä esimerkiksi jasmiinin ja ylang ylangin kanssa, ja sen huumaavaa tuoksua pidetään aistillisena. Ei siis ole ihme, että ruusun ominaisuuksiin kuuluu myös eroottisesti parantava vaikutus. Ihonhoidollisesti ruusu on yksi parhaista kukkakunnan raaka-aineista, ellei jopa paras. Kehäkukan ohella se sopii erinomaisesti kasvojen iholle. Monissa kosteusvoiteissa käytetään yhtenä ainesosana ruusua, varsinkin jos voide on kasvojen iholle tarkoitettu.

 

           

 

Ruusuöljyn voi valmistaa kahdella tavalla

 

 

RUUSUÖLJY

 

Ruusun terälehtiä, tuoreita tai kuivattuja

luomulaatuista öljyä, kuten kookosöljyä, jojobaöljyä, manteliöljyä

puhdas, desinfioitu ja kannellinen lasipurkki

 

Kerää ruusuja puhtaalta paikalta jossa kerääminen on sallittua. Jos keräät puutarhasta tarkista, että ruusut on kasvatettu myrkyttömästi. Ruusuja tarvitaan sen verran, että kattilan/kulhon pohja peittyy, tai öljyn määrään suhteutettuna niin, että terälehdet juuri ja juuri peittyvät kauttaaltaan. Öljyn määrä riippuu purkin/pullon koosta. Kerralla kannattaa valmistaa esimerkiksi 500ml öljyä.

 

Luomulaatuinen oliiviöljy on laadukasta ja iholle sopivaa, mutta sen voimakas ominaistuoksu peittää helposti ruusuntuoksun alleen. Oliiviöljyä kannattaakin käyttää ihoöljyn pohjana esimerkiksi valmistettaessa kehäkukkavoidetta, tai esimerkiksi piparminttuöljyä. Myös kookosöljy on voimakkaan tuoksuista, mutta makea kookos sopii hyvin yhteen ruusun kanssa.

 

Ruusuöljyä voi kuitenkin valmistaa myös keittiötarpeisiin. Luomukookosöljypohjaan tehty ruusuöljy sopii esimerkiksi raakakakkujen leivontaan. Syötävään tarkoitukseen soveltuu myös luomulaatuinen oliiviöljy, josta valmistettua ruusuöljyä voi käyttää salaateissa ja vinaigreteissä mainiosti. Jos valmistat syötäväksi tarkoitettua öljyä, ole erityisen tarkka sen suhteen, että ruusut varmasti ovat puhtaita ja mahdollisimman myrkyttömästi kasvatettuja.

 

Aseta kulho tai kattila vesihauteeseen toisen kattilan päälle. Huolehdi, että höyry pääsee haihtumaan päällimmäisen kattilan sivuilta ulos. Käytä tarvittaessa apuna syömäpuikkoja tai pienempää, varrellista kattilaa. Jälkimmäisessä tapauksessa sekoita usein seosta, jotta lämpö pääsee tasaisesti joka puolelle. Kaada öljy kulhoon/kattilaan yhdessä ruusunterälehtien kanssa ja keittele seosta miedolla lämmöllä ainakin pari tuntia. Ole erityisen varovainen öljyn kanssa, oliiviöljy esimerkiksi syttyy helposti palamaan. Sekoittele ja vahdi kuumentamisprosessia tarkkaavaisesti. Varo myös polttamasta ruusuja! Kun ruusun ihanat aromit ovat irronneet öljyyn, siivilöi seos harson ja siivilän avulla ja purkita puhtaaseen, kannelliseen lasipurkkiin ja anna jäähtyä.

 

Vinkki! Kuvissa valmistetun ruusukookosöljyn annoin kiehua vesihauteessa pari tuntia, sitten jätin seoksen vielä tekeytymään vuorokaudeksi, kunnes kuumensin sitä uudelleen vielä puolisen tuntia ennen purkittamista. Toimin näin, koska vaikka käyttämäni terälehdet olivat hyvin tuoksuvia, on kookosöljyn ominaistuoksu kovin voimakas.

 

ANTIIKIN RUUSUÖLJY

1 tumma 500ml lasipullo

500ml luomulaatuista, iholle sopivaa öljyä

pullollinen (tuoreita) ruusunkukkia

Tämä perinteinen menetelmä sopii aurinkoisiin ja lämpimiin kesäpäiviin, jotka muistuttavat nautiskelijoiden juhlista, virtaavasta viinistä ja runsaista viinirypäleistä, valkeista divaaneista ja juhlista, joissa tanssittiin ruusunterälehdillä.

Täytä puhdas, desinfioitu lasipullo piripintaan ruusunkukilla, ja kaada öljyä päälle niin paljon kuin mahtuu. Sulje korkki huolellisesti ja jätä aurinkoiselle paikalle tekeytymään. Ravistele pulloa päivittäin ja sekoittele ruusuja tarvittaessa. Auringon lämmön vaikutuksesta ruusuöljy valmistuu itsestään, välillä on vain tarkistettava etteivät ruusut ala käydä ja eltaantua. Parin, kolmen viikon kuluttua ruusuöljy on ihanaa, tuoksuvaa ja valmista siivilöitäväksi.

Tämä menetelmä onnistuu myös aurinkoisella parvekkeella, ikkunalaudalla tai seinän vierustalla. Lasipullon sijasta sopii myös pyyhkeellä peitetty, tumma lasipurkki. Kuivatuista ruusuista valmistettu öljy ei ole aivan yhtä voimakasta kuin tuoreista kukista valmistettu.

Ruusuöljyn voi valmistaa myös tavallisessa, kirkkaassa lasipurkissa pimeässä säilyttäen, mutta tällöin valmistumisaika on pidempi, ja on muistettava sekoitella ruusuja homehtumisen ehkäisemiseksi. Ruusun terälehdet, jotka eivät saa lämpökäsittelyä eivät kuitenkaan luovuta aromiaan ja eliksiiriään ihan yhtä voimakkaasti ja antaumuksellisesti.

Itse valmistettu ruusuöljy on ihanaa. Se on arvokasta ja laadukasta, tekee ihmeitä iholle ja tuoksuu jumalalliselta. Ei ihmekään, että se oli jo Antiikin aikojen jumalten suosiossa. Hyvistä raaka-aineista valmistettuna itse tehty öljy päihittää mennen tullen suurimman osan laadukkaistakin kaupan tuotteista.

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Keijupuutarhassa

Luin mökin kirjastossa ihastuttavaa kirjaa haltioista. Sain todeta, että olen syntynyt silloin kuin timanttilumen kuukausi vaihtuu hopeisten hankien kuukaudeksi. Luin myös että noita kuukausia hallitsevat poronjäkälän ja vaivaiskoivun haltiat ja niin ihanalta kuin hopeiset timantit kuulostivatkin, jo alkoi hieman kismittää! Kesäkuussa syntyneillä kun oli sireenipensaat ja muut ihanuudet, tuoksuvat sinivioletit kukkaset haltioineen ja minulla sitten kitukasvuiset ja kuivakat kasvit. Pohjoisen tuulet ja elämän kovuus ja niukkuus. ;)

 

No jos totta puhutaan niin vaivaiskoivuthan ovat paljon harvinaisempia kuin sireenit ja ehkä kiinnostavampiakin, ja jäkälä on varsin käytännöllinen kasvi. Mutta pidän kovasti sireeneistä, niiden tuoksusta ja valtaisista unenomaisista kukkapilvistä, jotka muistuttavat sekä riisipuuroa että vanhoja pohjoismaisia romaaneja, joissa puutalojen pihoilla kasvaa suuria sireenipuita. Ne muistuttavat siten myös mummolasta ja mökistä, ja ovat ehdottomia suosikkejani kaikessa ihanuudessaan. Sain valtaisan kimpun näitä kukkia, joiden ansioista koko huone tuoksui kesältä.

Nostin ihanan kimpun yöksi ulos parvekkeelle, joka oli kuin vaivihkaa muuttunut keijukaisten puutarhaksi.

Metsän kukkaset leikkivät yhdessä puutarhakukkasten kanssa.

Jos keijukaisia väsyttää kesken leikkien, ne voivat käydä nukkumaan pieneen lyhtyyn, joka valoisaan kesäaikaan toimii hyvin vaikka keinuna, suklaakirsikkapuun oksalla.

Keijukaiset varmasti rakastavat sireenejä, ja ovat hyvissä väleissä niiden haltioiden kanssa. Nautiskelevat hilpeinä yhdessä kakkukesteistä kuin barokkilinnojen kuninkaalliset.

Ja jos kesäyönä keijukaisia ei nukutakaan, ne voivat leikkiä sireenin kukkasten seassa. Asetin kimpun suklaakirsikkapuun juurelle, varmuuden vuoksi, jos vaikka joku keiju innostuu keinumaan liikaa ja kopsahtaa alas niin putoaa ainakin pehmeään ja tuoksuvaan kukkamereen sitten ;) .

 

Ja totuushan sekin on, että sireenit ulvovat ja syreenit tuoksuvat, vaikka molemmat olisivat sinisiä. Ja haltiat voivat olla haltijoita, mutta kirjoitan niillä sanoilla jotka suu tunnistaa parhaiten. Ihana haltiakirja mökin kirjastossa oli Marjut Hjeltin Lumoava haltijakansa. Vähän jäi kesken ihastuttava luku, jossa kerrottiin kuinka Mustialan haltiat olivat päätyneet Herttoniemen kartanon sireenipensaisiin. Siitä täytyy vielä ottaa selvää! ;)

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Magnoliapuun sydän

Keskellä metsää kukkii magnoliapuu. Se yllättää ja hätkähdyttää pyöräilijät, jotka pysähtyvät vauhdissa niin, että magnolian edustalla hiekkatie on täynnä jarrutusjälkiä. Keskellä vihreää metsää seisoo haltiakuningatar, valkoinen kruunu päässään. Siltä se tuntuu. Magnoliankukat tuoksuvat vienosti, ja ovat kuin valkeita rusetteja joilla puu on koristeltu kevättä varten. Keijukaisia varten. Haltiaruhtinasta varten. Pyöräilijöitä varten. Sinua varten. Aina kun käyn tervehtimässä magnoliaa pysähtyy muutama kiireinen pyöräilijä sitä ihailemaan. He ajavat ensin puun ohi, kääntyvät sitten takaisin ja jättävät pyöränsä tien varteen. Kiehtova kuin haltijatar. Ja kun onnellisena katselin sen loistoa kävi niin, että magnoliapuu paljasti minulle sydämensä.

Miten uskomattoman kaunis, siniturkoosi sydän magnoliapuulla olikaan! En tietenkään nähnyt sydäntä ennen kuin vasta valokuvassa, se oli piilossa kuin kallisarvoinen lahja, jota en huomannut ensin lainkaan. Samalla tunsin oloni etuoikeutetuksi, sillä haltijatar oli paljastanut sydämensä minulle, satunnaiselle kulkijalle. Ja miten viisas, kirkas ja rauhallinen onkaan magnolian sydän.

Selkeydestä, viisaudesta ja rauhallisuudesta käsin siis syntyvät kauniit kukat, jotka kukkivat keväisin kuin haltijatarkuningattaren kruunu. Sisäisestä viisaudesta luodaan kauneus, joka tuntuu kepeältä leikkimielisyydeltä. Ja vakaudesta se keveys, joka kukkivalla puulla on, kun se toukokuussa vangitsee magneetin tavoin ohikulkijoiden ja pyöräilijöiden huomion. Se mikä näyttäytyy kauniina kepeytenä kasvaa siis viisaassa rauhallisuudessa, ei päinvastoin.

 

Koska jos magnoliapuun sydän olisi häilyvä, vaihteleva, muuntuva, kaukana itsestään, voisiko se tuottaa tällaista kauneutta?

Olisiko sillä voimaa ja vakautta kestää pimeys, kylmyys, routa, talven pitkät kuukaudet, jos sen sydän olisi kuin kevyt kukan terälehti? Millainen puu syntyisi sellaisista lähtökohdista? Ei ainakaan haltiakuningattaren puu. Sillä pinnallinen sydän ei osaa taikoa kruunua kukkimaan, koska ei tiedä että varret jatkuvat syvälle, maahan saakka, ja sieltä syvyydestä ne ammentavat ravintonsa.

Jos sinun sydämesi on selkeä ja rauhallinen, voit luottaa siihen että sillä on viisaus kukkia kuin haltiakuningattarella. Sillä kuten magnoliapuun siemenessä on tallessa kaikki se viisaus jota tarvitaan kasvaakseen valkeaksi kukaksi ja kestäväksi rungoksi, niin se sama viisaus on meissä kaikissa.

 

Vauva kasvaa aikuiseksi, ideat muuttuvat konkretiaksi. Pinnallinenkin sydän sisimmässään tietää kuinka tulla viisaammaksi, kuinka kehittyä. Jokainen sydän tietää miten muututaan magnoliapuuksi, joka kukkii valkoisena kuin keijumorsian tai haltiakuningatar.

 

Siihen voi vaan mennä hieman aikaa. Mutta kuten kevät tulee joka vuosi, myös tulee se kevät kun magnoliapuu paljastaa sydämensä jokaiselle joka sen haluaa nähdä. Ja sitten kun runko on tarpeeksi vahva kasvamaan, kun sisin haluaa kukkia ihanasti kuten haltiakuningatar, koittaa aika jolloin kepeinkin sydän on viisastunut, jos se vain niin haluaa.

 

Ja miten ihanaa onkaan nähdä magnoliapuun siniturkoosi, viisas ja rauhallinen sydän, ja samalla tietää, että se viisaus on jokaisessa sydämessä, jonain päivänä, sitten kun se on siihen valmis. Ja silloin, ja vain silloin, voi kukkia kuten magnoliapuu. Valkoinen kruunu hiuksillaan, sydän täynnä turkoosia valoa.

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Magnolia

Magnolia ihanista ihanin, se kukkii vihdoinkin!

Keskellä metsää sen kohtasin. Silmut kultaa, tietenkin. Kauan sitä jo odotin, ja kaukaa nyt sen totesin. Kukkii puu kaunehin, tuo valkoinen magnolia Japanin.

 

Rusetteja hiuksissaan, kantaa neito itäisen maan. Vaan kuinka tänne asumaan, on jäänyt kaukaiseen pohjolaan? Kun keijut kevään tanssivat kutreillaan, voi unohtaa routaisen niin kylmän maan, ja katsoa aurinkoa uudestaan, on aika syttyä kukkimaan.

Metsäpolkua kun kuljin, silmät hetkeksi suljin. Satumaa täynnä taikaa, jostain keijujen soitto raikaa, hetken verran levähtävät, säteet auringon, sädehtivät. Tervehtivät kukkia puun, maistavat valkoista mettä suun, ja ihana perhonen keltainen, se halasi kukkaa, keijukainen.

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

The rain in May

 

Jos sataa, mene saaristoon. Näet kuinka taivas sukeltaa mereen, pilvet laskeutuvat mäntyjen keskelle ja suuret merilinnut lentävät ohitsesi, ja kuinka silloin voisit ollakaan yksin. Katselin kun sumuverho silitti veden pintaa, horisontti sulautui maisemaan ja uteliaat linnut kirkuivat ympärilläni. Villiruusupensaisiin oli puhjennut vihreitä silmuja ja ulapalla lipuvat saaret muuttuivat näkymättömiksi, aina välillä paljastaen hieman itsestään minulle, kuin salaisuudet jotka haluavat tulla kerrotuiksi. Ja minä päätin kuunnella niitä.

Meri oli rauhallinen, hiljaa. Se otti pisarat vastaan vastustelematta kuin tiedostaen, että sateella ilmakin sulautuu vedeksi. Kosteus tervehti puita kuin vanhoja ystäviään, kuten sadepilvet tervehtivät Andalusian sumuisia vuorenrinteitä vihreän havupuumaiseman maalautuessa harmaanvalkoiseksi, ja vain vuohenkellojen vaimea kilkatus kertoo siitä että jossain lähistöllä on elämää.

 

Kun maa ja taivas ovat yhtä, syntyy harmonia, rauha. Ja vaikka kaikki olisi harmaata, se voi silti olla harmonista. Ja mitä tarkemmin kuuntelin, sitä vahvemmin kuulin sen mitä en silmilläni nähnyt. Ja silti sydämessäni tiesin, että näkymättömät saaret olivat todellisia, ja että ulapalta kantautuva kirkuna lähestyessään toisi majesteetillisia vieraita. Ja toikin. Ja mitä kauemmin katselin, sitä enemmän joutsenet, hanhet, merilokit ja muut linnut esiintyivät minulle. Enkä epäillyt hetkeäkään etteivätkö ne olisi tienneet tarkalleen mitä tekivät.

Ja sateellakin merimaisema on kaunis. Rannat autioita ja hiljaisia, sade oli saanut ihmiset jäämään sisälle. Mietin etteivät arvaakaan, sadetta pakenevat, että satujen saaret näyttäytyvät juuri silloin kuin vastapäinen ranta katoaa kaukaisuuteen, kun lähisaaren puut muuttuvat näkymättömiksi ja kun hiljaisuudessa puhuvat lintujen äänet.

Kun maa ja meri sulautuvat toisiinsa, saaristoon saapuu sade eikä ketään näy missään, sitä elää hieman jossakin reunalla. Kuten silloin kun seisoo majakan ylätasanteella ja katselee merta kuin kaikkeutta ympärillään, kun valtameri koskettaa varpaitasi siellä missä maanosa loppuu, tai kun tuntee oman pienuutensa vuoren rinnalla. Se herättää kunnioitusta, tervettä kunnioitusta. Kun katselee kunnioittaen niitä tuttuja puita ja rantoja, alkaa nähdä eri asioita. Sitä huomaa että harmauden keskellä, vaalealla hiekalla tuttuihin ja ihaniin villiruusupensaisiin on kaikessa salaisuudessa puhjennut vaaleanvihreitä silmuja.

Ja silloin sitä huomaa, että saaret muuttuvat näkymättömiksi aina silloin tällöin, että taivas ja meri juhlivat keskenään niin että sulautuvat yhdeksi, ja saarten puut eivät malta olla kertomatta salaisuuksiaan, kaikkea sitä mitä näkevät ja kuulevat. Eivätkä salaisuudet aukea niille jotka kulkevat laput silmillään, nopeasti, kiireessä. Sillä saaret odottavat silmiä jotka huomaavat että niillä on asiaa. Kuinka tarinat haluavat tulla kerrotuiksi, salaisuudet kuulluiksi. Ja silloin kannattaa kuunnella.

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Suklaakirsikkapuu

Keväisin, kun metsässä laulaa mustarastas ja puissa silmut ovat puhkeamassa hiirenkorville, kukkii ruukussani kirsikkapuu. Myös omenapuu ja kriikuna kukkivat kun päivät pitenevät. Tänä keväänä hanamin toi luokseni ihana kirsikkapuu, ja ei suinkaan mikä tahansa puu, vaan suklaakirsikkapuu.

 

Kirsikankukkien alla terassilla oli kesä, vaikka ulkona oli sateista ja taivaanranta hiljalleen katosi jonnekin. Kauempana häämöttävät puut hävisivät taivaanrannan mukana harmauteen ja annoin mieleni matkata Japaniin, kukkivien puiden suojaan kirsikkapuistoon, jonka takana lumihuippuiset vuoret toisinaan kutsuivat pilviä taivaalta luokseen. Sumuiset vuoret muuttuvat näin välillä näkymättömiksi, kuin aaveet tai joen vesi, joka pakenee henkien maille, kadoten höyrynä ilmaan. Sillä Japanista kun puhutaan, elää henkisyys käsi kädessä luonnon kanssa.

 

Sateinen metsä on kuitenkin täynnä ääniä ja elämää Suomessakin, ja siniset kukat vielä hetken koristavat vanhoja kiviaitoja ja pihoja, jotka joskus kuuluivat jollekin puutalolle. Aina silloin tällöin keskeltä metsää tai joenvarresta lenkkipolulta löytää vanhan omenapuun ja silloin tietää, että siinä tai aivan lähettyvillä joskus muinoin on sijainnut jonkun piha

 

Ihanaa kevässä on se, että joka päivä valo lisääntyy ja sateisinakin päivinä se kulkee kohti kesää, kaikki vielä edessä. Ja kun kirsikkapuuni kukkii, se on varma kevään merkki. Joskus se aloittaa kukintansa kun ulkona silmut ovat vielä vihjeitä ja maa vasta orastaa tulevaa vihreyttään. Talvisin tiedän Andalusian rinteiden täyttävän valkoisista kukista kun mantelipuut aloittavat kukintansa, ja kun pohjoisilla leveysasteilla valkovuokot puskevat maasta, on etelässä jo kesäistä

 

Ja kesäisin, kun pohjoisessa on kesä, kasvaa suklaakirsikkapuuni vieressä suklaaminttu. Se maistuukin suklaalta. Ensin kuitenkin puihin puhkeavat lehdet ulkona, ja valo kiipeää taivaalle, niin korkealle ettei se sieltä heti laskeudukaan.

Japanitunnelmissa keittelin teetä ja siemailin sitä kirsikkapuun katveessa, vaikka ulkona olikin harmaata. Mietin puistoja, jotka täyttyvät vaaleanpunaisista kukista, joiden alla voi istua kuin kukkivan taivaan alla, josta varisee silloin tällöin tuoksuvia terälehtiä kuin lumihiutaleita alas. Ja pienet lammet ovat täynnä uiskentelevia karppeja, maa piknikvilttejä.

Samalla muistin, että pari vuotta sitten toukokuun alussa lämpötila kohosi yli 20 asteeseen ja pulahdin järveen. Viikkoa aiemmin katsoin kun jää suli, ilma väreili kun vesi pakeni höyrynä taivaalle, kuin veden henget olisivat tanssineet ilmassa, pohjoiset, hyvät henget. Ja muistoihin on hyvä matkustaa kun ulkona on harmaata, ja sitten voi taas havahtua siihen että istuu kukkivan kirsikkapuun alla, eikä tosiaan minkä tahansa puun, vaan suklaakirsikkapuun. Ja ikioma hanami on täällä juuri nyt, ei kaukomailla eikä näkymättömillä mailla, vaan valkeana, ihanana kukkamerenä, joka syleilee tuulenvirettä hiljaa niin, että maahan sataa tuoksuvia lumihiutaleita.

Kuvat/Photos & Copyright. Liisa´s Wonderland. All rights reserved.