Magnoliapuun sydän

Keskellä metsää kukkii magnoliapuu. Se yllättää ja hätkähdyttää pyöräilijät, jotka pysähtyvät vauhdissa niin, että magnolian edustalla hiekkatie on täynnä jarrutusjälkiä. Keskellä vihreää metsää seisoo haltiakuningatar, valkoinen kruunu päässään. Siltä se tuntuu. Magnoliankukat tuoksuvat vienosti, ja ovat kuin valkeita rusetteja joilla puu on koristeltu kevättä varten. Keijukaisia varten. Haltiaruhtinasta varten. Pyöräilijöitä varten. Sinua varten. Aina kun käyn tervehtimässä magnoliaa pysähtyy muutama kiireinen pyöräilijä sitä ihailemaan. He ajavat ensin puun ohi, kääntyvät sitten takaisin ja jättävät pyöränsä tien varteen. Kiehtova kuin haltijatar. Ja kun onnellisena katselin sen loistoa kävi niin, että magnoliapuu paljasti minulle sydämensä.

Miten uskomattoman kaunis, siniturkoosi sydän magnoliapuulla olikaan! En tietenkään nähnyt sydäntä ennen kuin vasta valokuvassa, se oli piilossa kuin kallisarvoinen lahja, jota en huomannut ensin lainkaan. Samalla tunsin oloni etuoikeutetuksi, sillä haltijatar oli paljastanut sydämensä minulle, satunnaiselle kulkijalle. Ja miten viisas, kirkas ja rauhallinen onkaan magnolian sydän.

Selkeydestä, viisaudesta ja rauhallisuudesta käsin siis syntyvät kauniit kukat, jotka kukkivat keväisin kuin haltijatarkuningattaren kruunu. Sisäisestä viisaudesta luodaan kauneus, joka tuntuu kepeältä leikkimielisyydeltä. Ja vakaudesta se keveys, joka kukkivalla puulla on, kun se toukokuussa vangitsee magneetin tavoin ohikulkijoiden ja pyöräilijöiden huomion. Se mikä näyttäytyy kauniina kepeytenä kasvaa siis viisaassa rauhallisuudessa, ei päinvastoin.

 

Koska jos magnoliapuun sydän olisi häilyvä, vaihteleva, muuntuva, kaukana itsestään, voisiko se tuottaa tällaista kauneutta?

Olisiko sillä voimaa ja vakautta kestää pimeys, kylmyys, routa, talven pitkät kuukaudet, jos sen sydän olisi kuin kevyt kukan terälehti? Millainen puu syntyisi sellaisista lähtökohdista? Ei ainakaan haltiakuningattaren puu. Sillä pinnallinen sydän ei osaa taikoa kruunua kukkimaan, koska ei tiedä että varret jatkuvat syvälle, maahan saakka, ja sieltä syvyydestä ne ammentavat ravintonsa.

Jos sinun sydämesi on selkeä ja rauhallinen, voit luottaa siihen että sillä on viisaus kukkia kuin haltiakuningattarella. Sillä kuten magnoliapuun siemenessä on tallessa kaikki se viisaus jota tarvitaan kasvaakseen valkeaksi kukaksi ja kestäväksi rungoksi, niin se sama viisaus on meissä kaikissa.

 

Vauva kasvaa aikuiseksi, ideat muuttuvat konkretiaksi. Pinnallinenkin sydän sisimmässään tietää kuinka tulla viisaammaksi, kuinka kehittyä. Jokainen sydän tietää miten muututaan magnoliapuuksi, joka kukkii valkoisena kuin keijumorsian tai haltiakuningatar.

 

Siihen voi vaan mennä hieman aikaa. Mutta kuten kevät tulee joka vuosi, myös tulee se kevät kun magnoliapuu paljastaa sydämensä jokaiselle joka sen haluaa nähdä. Ja sitten kun runko on tarpeeksi vahva kasvamaan, kun sisin haluaa kukkia ihanasti kuten haltiakuningatar, koittaa aika jolloin kepeinkin sydän on viisastunut, jos se vain niin haluaa.

 

Ja miten ihanaa onkaan nähdä magnoliapuun siniturkoosi, viisas ja rauhallinen sydän, ja samalla tietää, että se viisaus on jokaisessa sydämessä, jonain päivänä, sitten kun se on siihen valmis. Ja silloin, ja vain silloin, voi kukkia kuten magnoliapuu. Valkoinen kruunu hiuksillaan, sydän täynnä turkoosia valoa.

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.