Jumalten ja turkoosin meren saari

 

Sisiliassa unohtaa joskus olevansa Italiassa. Välillä unohtaa olevansa edes Euroopassa. Eteläinen Sisilia on kesäisin niin kuiva, että maasto syttyy itsestään palamaan, kasvit ovat rapisevia tai täysin kärventyneitä, ainoastaan oleanterit hehkuvat kirkkaissa väreissä, aivan kuten meri.

Jumalaisen kaunis, kirkas, turkoosi meri

Ja välillä kun meri raivoaa, se muistuttaa siitä että ollaan saarella. Eikä millä tahansa saarella, vaan tulivuorten saarella, jonka tulisessa laavassa virtaa kreikkalaisten jumalten veri.

Eivätkä ne muuten ole mitään joutavuuksien jumalia, vaan rellestäviä, ilkikurisia ja hyvin elossa olevia,

ja kun jumalat juhlivat öisin, tärisee maa,

tuliset vuoret suuttuvat,

meri kuohuu,

eikä sinulla pieni ihminen, ole mitään asiaa rannalle silloin

 

 

Ja toisinaan jumalat suututtavat ilmattaretkin, ja silloin myrsky saapuu Sisiliaan.

Ja tällöin unohtaa olevansa Euroopassa, sillä saari muuttuu trooppiseksi,

palmut taipuvat tuulessa ja tuuli soittaa nurkissa niin,

että uskot taulujen alkaneen elää ja kaikkien kadonneiden sielujen itkevän

 

Ja Goethe sanoi, viisas mies kun oli, että "Jos et ole nähnyt auringonlaskua Sisiliassa, et ole nähnyt mitään." Ja kun katsoo laskevaa aurinkoa Sisilian saarella voi aistia näkymättömän maailman läsnäolon. Voi ymmärtää olevansa jumalten saarella, jossa ilta-aurinko maalaa vuoret sinisiksi ja taivaan keltaiseksi. Silloin voi katsoa laskevaa aurinkoa ja ymmärtää, että se hehkuu kipunoivana ja taivaskin lopulta punaisena, verenpunaisena,

sillä tällä saarella kuiskivat monet kadonneet sielut

 

Joissain saaren kaupungeissa on kreikkalaisille jumalille omistettuja temppeleitä,

kuten Sirakusan vanhassa kaupungissa Ortigiassa, jonka lammissa kasvaa papyruksia ja kaduilla huudettiin aikoinaan Heureka!

 

 

Ja sisilialaiset jumalat, eivät ne ole herkkiä ja pehmeitä,

vaan hurjia ja vanhoja,

eivätkä ne tunne armoa ihmisiä kohtaan,

Sisilian historia on niin täynnä surun kyyneleitä,

ettei meri voi koskaan rauhoittua pitkäksi aikaa

maa pysyä vakaana

vuoret ystävällisinä

tai kadonneet henget lakata itkemästä vanhojen talojen huoneissa,

rakennusten hiljaisilla nurkilla,

palatsien käytävillä

niin,

ja katseissa,

ihmisten silmissä

 

 

Ja jumalat, ne laittoivat rakkautensa mereen, joka on kaunis kuin taivasturkoosi, arvokkain intiaanien pyhäkivi,

ja ne laittoivat rakkautensa ruokaan, jota jumalatkin rakastavat

ja kun päivä vaihtuu illaksi

muuttuvat vuoret sinisiksi ja taivas punaiseksi

punaiseksi kuin chili, kuin peperoncino, punaiseksi kuin hedelmällisen maan tomaatit,

verenpunaiseksi

kuin itkevien sielujen valtameri

 

 

Mutta Messinan provinssissa jumalatkin juhlivat

sillä vihreät vuoret laskeutuvat mereen

kukat kukkivat puutarhoissa

ja delfiinit telmivät lämpimissä vesissä

ja meren takana siintävät tulivuorisaaret

ja kun vuorenrinteillä sataa

muuttuvat nekin sinisiksi

yhtä sinisiksi kuin meri

kaunis, ihana, jumalainen meri

 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s wonderland. All rights reserved.

Syysmietteitä

Jonnekin ne taas menivät,

pakenivat,

aurinkoiset päivät

jolloin kesä vielä jättää jäähyväisiään ja hetki on kaunis, helpottunut

eikä mikään ole vielä kadonnut

Syksyisin sitä miettii minkä on aika mennä

mille voi omassa elämässään antaa lähtöpassit,

jotta jollekin uudelle tulisi tilaa

jotta kuulisi sisintään paremmin

 

 

Ja eihän se aina hassumpaa ole. Kun ensimmäinen hallayö hivelee ruohonkorsien poskia, on kaikki kaunista, hileistä ja harmonista

ja ennen sitä, värien ilotulitusta

eihän se kaikki siis pelkkää sadetta ja ikävyyttä ole

mustia paljaita puunrunkoja tihkusateen harmaudessa

 

Eli eihän se luopuminen ja muutos pelkkää tragediaa ole?

 

Kun lehdet antautuvat tuulen hyväilylle, ne jättävät puun ja leijailevat veden pinnalle, metsäpolulle, jonnekin tuntemattomaan

ja hetken kokevat lentävänsä

Jospa tänä syksynä avaisin ikkunat ja antaisin tuulen puhdistaa sen minkä on aika puhdistua

antaisin muutoksen raikastaa ja virkistää

ja istuisin alas ja katselisin prosessia hiljaa vierestä

ja yrittäisin löytää sen mistä voisin iloita

 

keskittyisin siihen, piileskelevään iloon

Kun manner kerää pilviä luokseen, voi saaressa paistaa aurinko

ja kun muistan tämän, tiedostan että silloinkin kun en näe mitä edessä odottaa

jotakin tapahtuu

ja koko ajan tapahtuu, myös taivaalla ja pilvien kesken

ne eivät nuku eivätkä murehdi

purjehtivat vain

muotoaan muuttaen

pilvetkin, miten lohdullista

Eli jospa syksyn lahja on luopumisen lahja

se, että kun uusi tulee elämään

se ensin tulee ihan varkain ja huomaamatta

kuten itämaiset viisaat sanoisivat,

ne sanoisivat että hiljaa paikallaan istuen, tekemättä mitään,

kevät tulee ja ruoho kasvaa itsestään

tai hedelmät kypsyvät puihin salaa

ja syksy, työmyyrä, tekee kaiken sen työn jotta talvi voi valmistella uuden kevään

 

kas, siinäpä salaisuus

piilotettu joululahja

mikä ilo sinun luopumiseesi kätkeytyy?

 

Ja tällä rannalla, vaalean hiekan edessä

on muuten kirkasta, kirkasta vettä

hiljaa, näkymättömässä työssään

Itämeren aallot ovat hieman puhdistuneet viime vuosina

siinä ilo, joka on jo asettunut muotoonsa

<3

 

 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Sininen

 

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä.

Kun luonto oli sinisimmillään, minulla oli myös jotain lainattua,

kirjastosta

Siinä missä kuusikoiden juurilla kasvaa sinivuokkoja, vanhojen asutusten liepeillä kohoaa keväisin maasta ihania idän sinililjoja, skilloja

Paikoin polku oli sinisenään kukista

Vanhasta ympäristöstä nousee uusi sinisyys joka vuosi

Helsingissä on myös Sininen kahvila

Ilta-aurinko sinisen lahden yllä oli kaunis

Ystäväni oli tehnyt ihanaa piirakkaa piknikevääksi

Auringon laskiessa sininen ja punainen kohtasivat

 

Vuosi sitten jäät lähtivät järvestä vapun aikoihin, ja heitin talviturkin viikon kuluttua siitä! Järvivesi oli kuitenkin ehtinyt hieman lämmetä aurinkoisten päivien myötä

 

 

Sininen, ihana sininen. Joidenkin mielestä viileä, toisten mielestä rauhoittava. Minulle sininen on ollut lapsuudesta saakka maailman kaunein väri, lempivärini, eri sävyissään turkoosista petroolinsiniseen, lemmikin lempeään siniseen, illan siniseen hetkeen ja savunsiniseen

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Berlin Aquarium

 

Harvassa kaupungissa, jos missään muualla, on eläimillä niin arvokasta tonttitilaa tallattavana jalkojensa alla kuin Berliinissä. Keskellä kaupunkia sijaitsee valtava vanha eläintarha, joka on edelleen yksi paikan kuuluisimmista nähtävyyksistä. Kauan sitten kun saavuin junalla Berliiniin Kööpenhaminasta, kaupunki oli vielä yksi suuri rakennustyömaa, pommitettuja kivisiä seiniä hajottivat työmaakoneet ja joka puolella aisti kahtiajaon sotaisat jäljet, eikä tulevasta hipsteripääkaupungista tuntunut olevan tietoakaan. Silloin, vielä teini-ikäisenä, kuljeskelimme ympäri kaupunkia ja muistan saapuneeni tälle portille. Pohdin silloin mitä mielenkiintoista akvaarion seinät kätkivätkään sisälleen. Harmaana marraskuun päivänä kävin vihdoin kurkistamassa!

 

 

Eläintarhoista, kuten akvaarioistakin, voi oikeutetusti olla sitä mieltä että ne ovat puhtaasi kamalia paikkoja, ja parempi olisi olla ilman niitä. Tämäkään postaus ei ole puolustuspuheenvuoro eläinten pitämiselle vangittuina häkeissä. Eläintarhoissa on kuitenkin onneksi sellainen hyvä puoli, että ne toimivat myös arvokkaina paikkoina tutkimukselle ja hoitoa tarvitseville eläimille. Niissä on myös voitu säilyttää lajeja, jotka ovat jo luonnosta hävinneet

Eräs lapsuuden lempikirjoistani oli Valtameren ihmeet, jonka raahasin päiväkotiin joskus lelupäivänäkin, ja muistan näyttäneeni epäuskoisille tädeille innoissani maitovalaan kuvaa. Oli niin ihmeellistä katsella kuvia syvällä meren pohjassa asuvista kaloista, joilla oli lamppu otsassaan ja turkoosista vedestä, jossa asui kaikkea jännää ja vähän pelottavaakin. Vesien asukit ovat aina kiinnostaneet minua, joten ei kai ole ihme, että jopa akvaariossa käymisessä on minulle jotain kiehtovaa, kaikuja satumaailmasta, siinä on taikaa

Vedenalaiset oliot ja eliöt voivat olla varsin eriskummallisia

 

Vuotta aiemmin kun saavuin kauan sitten junalla Berliiniin, olin vieraillut Italiassa ystäväni luona maan korkeimmalla vesiputouksella. Muistan aina ne auringonkukkapeltojen peittämät kukkulat ja ikivanhat kylät, ja sen näyn kun eteeni avautui ihana vesiputous, pulppuavana se laski vuoren rinnettä alas. Se näky muistui mieleeni myös täällä, jopa täällä, ja aina se tuo ihanan muiston mukanaan

Merihevosissa on jotain herkkää ja rauhoittavaa. Tuntui rikolliselta edes kuvata niitä. No kuvat ovatkin varsin epätarkkoja, koska onneksi merihevosten akvaariot sijaitsivat sivukäytävän hämärissä

Korallit, merivuokot ja muu vedenalainen kasvillisuus voi toisinaan näyttää biologian kirjan kuvitukselta ihmisen aivoista ja suolistosta :). Tai toisinaan värikkäältä metsältäkin

Berliinin Aquarium on kolmikerroksinen. Alhaalla polskuttelevat kalat, keskimmäisessä kerroksessa sijaitsee tropiikki varaaneineen ja muine matelijoineen, ja ylhäällä asustelevat hyönteiset

Noustessani rappusia ylös toisen kerroksen varaani oli uinut ikkunan eteen

Vedenalaisessa maailmassa on taikaa

 

Leijonakala oli yksi majesteetillisimmista näyistä lipuessaan liehuen vedessä kuin rauhallinen perhonen ilmassa

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.