Liisa´s Wonderland: Haltiat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haltiat. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. kesäkuuta 2015

Keijupuutarhassa

Luin mökin kirjastossa ihastuttavaa kirjaa haltioista. Sain todeta, että olen syntynyt silloin kuin timanttilumen kuukausi vaihtuu hopeisten hankien kuukaudeksi. Luin myös että noita kuukausia hallitsevat poronjäkälän ja vaivaiskoivun haltiat ja niin ihanalta kuin hopeiset timantit kuulostivatkin, jo alkoi hieman kismittää! Kesäkuussa syntyneillä kun oli sireenipensaat ja muut ihanuudet, tuoksuvat sinivioletit kukkaset haltioineen ja minulla sitten kitukasvuiset ja kuivakat kasvit. Pohjoisen tuulet ja elämän kovuus ja niukkuus. ;)

No jos totta puhutaan niin vaivaiskoivuthan ovat paljon harvinaisempia kuin sireenit ja ehkä kiinnostavampiakin, ja jäkälä on varsin käytännöllinen kasvi. Mutta pidän kovasti sireeneistä, niiden tuoksusta ja valtaisista unenomaisista kukkapilvistä, jotka muistuttavat sekä riisipuuroa että vanhoja pohjoismaisia romaaneja, joissa puutalojen pihoilla kasvaa suuria sireenipuita. Ne muistuttavat siten myös mummolasta ja mökistä, ja ovat ehdottomia suosikkejani kaikessa ihanuudessaan. Sain valtaisan kimpun näitä kukkia, joiden ansioista koko huone tuoksui kesältä.

Nostin ihanan kimpun yöksi ulos parvekkeelle, joka oli kuin vaivihkaa muuttunut keijukaisten puutarhaksi.

Metsän kukkaset leikkivät yhdessä puutarhakukkasten kanssa.

Jos keijukaisia väsyttää kesken leikkien, ne voivat käydä nukkumaan pieneen lyhtyyn, joka valoisaan kesäaikaan toimii hyvin vaikka keinuna, suklaakirsikkapuun oksalla.

Keijukaiset varmasti rakastavat sireenejä, ja ovat hyvissä väleissä niiden haltioiden kanssa. Nautiskelevat hilpeinä yhdessä kakkukesteistä kuin barokkilinnojen kuninkaalliset.

Ja jos kesäyönä keijukaisia ei nukutakaan, ne voivat leikkiä sireenin kukkasten seassa. Asetin kimpun suklaakirsikkapuun juurelle, varmuuden vuoksi, jos vaikka joku keiju innostuu keinumaan liikaa ja kopsahtaa alas niin putoaa ainakin pehmeään ja tuoksuvaan kukkamereen sitten ;) .

Ja totuushan sekin on, että sireenit ulvovat ja syreenit tuoksuvat, vaikka molemmat olisivat sinisiä. Ja haltiat voivat olla haltijoita, mutta kirjoitan niillä sanoilla jotka suu tunnistaa parhaiten. Ihana haltiakirja mökin kirjastossa oli Marjut Hjeltin Lumoava haltijakansa. Vähän jäi kesken ihastuttava luku, jossa kerrottiin kuinka Mustialan haltiat olivat päätyneet Herttoniemen kartanon sireenipensaisiin. Siitä täytyy vielä ottaa selvää! ;)

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Magnoliapuun sydän

Keskellä metsää kukkii magnoliapuu. Se yllättää ja hätkähdyttää pyöräilijät, jotka pysähtyvät vauhdissa niin, että magnolian edustalla hiekkatie on täynnä jarrutusjälkiä. Keskellä vihreää metsää seisoo haltiakuningatar, valkoinen kruunu päässään. Siltä se tuntuu. Magnoliankukat tuoksuvat vienosti, ja ovat kuin valkeita rusetteja joilla puu on koristeltu kevättä varten. Keijukaisia varten. Haltiaruhtinasta varten. Pyöräilijöitä varten. Sinua varten. Aina kun käyn tervehtimässä magnoliaa pysähtyy muutama kiireinen pyöräilijä sitä ihailemaan. He ajavat ensin puun ohi, kääntyvät sitten takaisin ja jättävät pyöränsä tien varteen. Kiehtova kuin haltijatar. Ja kun onnellisena katselin sen loistoa kävi niin, että magnoliapuu paljasti minulle sydämensä.

Miten uskomattoman kaunis, siniturkoosi sydän magnoliapuulla olikaan! En tietenkään nähnyt sydäntä ennen kuin vasta valokuvassa, se oli piilossa kuin kallisarvoinen lahja, jota en huomannut ensin lainkaan. Samalla tunsin oloni etuoikeutetuksi, sillä haltijatar oli paljastanut sydämensä minulle, satunnaiselle kulkijalle. Ja miten viisas, kirkas ja rauhallinen onkaan magnolian sydän.

Selkeydestä, viisaudesta ja rauhallisuudesta käsin siis syntyvät kauniit kukat, jotka kukkivat keväisin kuin haltijatarkuningattaren kruunu. Sisäisestä viisaudesta luodaan kauneus, joka tuntuu kepeältä leikkimielisyydeltä. Ja vakaudesta se keveys, joka kukkivalla puulla on, kun se toukokuussa vangitsee magneetin tavoin ohikulkijoiden ja pyöräilijöiden huomion. Se mikä näyttäytyy kauniina kepeytenä kasvaa siis viisaassa rauhallisuudessa, ei päinvastoin.

Koska jos magnoliapuun sydän olisi häilyvä, vaihteleva, muuntuva, kaukana itsestään, voisiko se tuottaa tällaista kauneutta?

Olisiko sillä voimaa ja vakautta kestää pimeys, kylmyys, routa, talven pitkät kuukaudet, jos sen sydän olisi kuin kevyt kukan terälehti? Millainen puu syntyisi sellaisista lähtökohdista? Ei ainakaan haltiakuningattaren puu. Sillä pinnallinen sydän ei osaa taikoa kruunua kukkimaan, koska ei tiedä että varret jatkuvat syvälle, maahan saakka, ja sieltä syvyydestä ne ammentavat ravintonsa.

Jos sinun sydämesi on selkeä ja rauhallinen, voit luottaa siihen että sillä on viisaus kukkia kuin haltiakuningattarella. Sillä kuten magnoliapuun siemenessä on tallessa kaikki se viisaus jota tarvitaan kasvaakseen valkeaksi kukaksi ja kestäväksi rungoksi, niin se sama viisaus on meissä kaikissa.

Vauva kasvaa aikuiseksi, ideat muuttuvat konkretiaksi. Pinnallinenkin sydän sisimmässään tietää kuinka tulla viisaammaksi, kuinka kehittyä. Jokainen sydän tietää miten muututaan magnoliapuuksi, joka kukkii valkoisena kuin keijumorsian tai haltiakuningatar.

Siihen voi vaan mennä hieman aikaa. Mutta kuten kevät tulee joka vuosi, myös tulee se kevät kun magnoliapuu paljastaa sydämensä jokaiselle joka sen haluaa nähdä. Ja sitten kun runko on tarpeeksi vahva kasvamaan, kun sisin haluaa kukkia ihanasti kuten haltiakuningatar, koittaa aika jolloin kepeinkin sydän on viisastunut, jos se vain niin haluaa.

Ja miten ihanaa onkaan nähdä magnoliapuun siniturkoosi, viisas ja rauhallinen sydän, ja samalla tietää, että se viisaus on jokaisessa sydämessä, jonain päivänä, sitten kun se on siihen valmis. Ja silloin, ja vain silloin, voi kukkia kuten magnoliapuu. Valkoinen kruunu hiuksillaan, sydän täynnä turkoosia valoa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Suklaakirsikkapuu

Keväisin, kun metsässä laulaa mustarastas ja puissa silmut ovat puhkeamassa hiirenkorville, kukkii ruukussani kirsikkapuu. Myös omenapuu ja kriikuna kukkivat kun päivät pitenevät. Tänä keväänä hanamin toi luokseni ihana kirsikkapuu, ja ei suinkaan mikä tahansa puu, vaan suklaakirsikkapuu.

Kirsikankukkien alla terassilla oli kesä, vaikka ulkona oli sateista ja taivaanranta hiljalleen katosi jonnekin. Kauempana häämöttävät puut hävisivät taivaanrannan mukana harmauteen ja annoin mieleni matkata Japaniin, kukkivien puiden suojaan kirsikkapuistoon, jonka takana lumihuippuiset vuoret toisinaan kutsuivat pilviä taivaalta luokseen. Sumuiset vuoret muuttuvat näin välillä näkymättömiksi, kuin aaveet tai joen vesi, joka pakenee henkien maille, kadoten höyrynä ilmaan. Sillä Japanista kun puhutaan, elää henkisyys käsi kädessä luonnon kanssa.

Sateinen metsä on kuitenkin täynnä ääniä ja elämää Suomessakin, ja siniset kukat vielä hetken koristavat vanhoja kiviaitoja ja pihoja, jotka joskus kuuluivat jollekin puutalolle. Aina silloin tällöin keskeltä metsää tai joenvarresta lenkkipolulta löytää vanhan omenapuun ja silloin tietää, että siinä tai aivan lähettyvillä joskus muinoin on sijainnut jonkun piha

Ihanaa kevässä on se, että joka päivä valo lisääntyy ja sateisinakin päivinä se kulkee kohti kesää, kaikki vielä edessä. Ja kun kirsikkapuuni kukkii, se on varma kevään merkki. Joskus se aloittaa kukintansa kun ulkona silmut ovat vielä vihjeitä ja maa vasta orastaa tulevaa vihreyttään. Talvisin tiedän Andalusian rinteiden täyttävän valkoisista kukista kun mantelipuut aloittavat kukintansa, ja kun pohjoisilla leveysasteilla valkovuokot puskevat maasta, on etelässä jo kesäistä

Ja kesäisin, kun pohjoisessa on kesä, kasvaa suklaakirsikkapuuni vieressä suklaaminttu. Se maistuukin suklaalta. Ensin kuitenkin puihin puhkeavat lehdet ulkona, ja valo kiipeää taivaalle, niin korkealle ettei se sieltä heti laskeudukaan.

Japanitunnelmissa keittelin teetä ja siemailin sitä kirsikkapuun katveessa, vaikka ulkona olikin harmaata. Mietin puistoja, jotka täyttyvät vaaleanpunaisista kukista, joiden alla voi istua kuin kukkivan taivaan alla, josta varisee silloin tällöin tuoksuvia terälehtiä kuin lumihiutaleita alas. Ja pienet lammet ovat täynnä uiskentelevia karppeja, maa piknikvilttejä.

Samalla muistin, että pari vuotta sitten toukokuun alussa lämpötila kohosi yli 20 asteeseen ja pulahdin järveen. Viikkoa aiemmin katsoin kun jää suli, ilma väreili kun vesi pakeni höyrynä taivaalle, kuin veden henget olisivat tanssineet ilmassa, pohjoiset, hyvät henget. Ja muistoihin on hyvä matkustaa kun ulkona on harmaata, ja sitten voi taas havahtua siihen että istuu kukkivan kirsikkapuun alla, eikä tosiaan minkä tahansa puun, vaan suklaakirsikkapuun. Ja ikioma hanami on täällä juuri nyt, ei kaukomailla eikä näkymättömillä mailla, vaan valkeana, ihanana kukkamerenä, joka syleilee tuulenvirettä hiljaa niin, että maahan sataa tuoksuvia lumihiutaleita.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kevään taika

Tänä vuonna kevät on saapunut voimallisesti. Repo palavassa hännässään on juossut halki etelän värjäten revontulet taivaankannelle, aurinko pimeni ja sai varikset raakkumaan kelmeässä valossa, kosken ruskea vesi muuttui vihreäksi, ilma purevan kylmäksi, tunnelma enteileväksi. Huomasin kevään tulon kuitenkin jo vähän aikaa sitten. Se näkyi oksissa ja pensaissa keltaisena ja violettina, kevään väreinä. Sillä katsokaapa vaikka, ei se ole vihreä joka alkukevään saattelee tullessaan vaan kylmän keltainen, voimakas aniliini. Ja se levottomuus taivaalla, levottomuus vedessä, levottomuus väreissä, levottomuus sydämessä,

siitä on kevät tehty

Auringonpimennyksen aikaan kosken vesi muuttui vihertäväksi

Valo pakeni taivaalta, heijastui veteen, puiden rungot muuttuivat mustiksi ja tunnelma odottavaksi, kuin maailmanloppu olisi lähellä, tai uusi aika alkamassa

Ja onkin, kevät!

Kun katsoo heijastusta ja välttelee silmiä polttelevaa aurinkoa, on mahdollista nähdä pimennyksen aikaansaama sirppi. Auringon sijasta se näkyy kuvassa heijastuksessa

Ja kevät, joka tuntuu paitsi taivaalla myös vedessä, on tuonut tullessaan sulan meren, jonka kirkas sinisyys paljastaa hiekan, peilaa saarten vihreän ja heijastaa kirkkauden, joka tuntuu häikäisevältä talven jälkeen

Valo tuntuu huumaavalta, kesältä, täydeltä energialta

Vihreys siltä ettei kukaan osaisi uskoa, että rannalla on vielä kaistale jäistä lunta

Ja siellä, missä meri on hieman enemmän jäässä värjää keväinen aurinko silti taivaan punaiseksi, täyttäen ilman ensin valolla jota ei ole kuukausiin näkynyt,

ilman täyttävä valo

Valo, joka saa kaiken muuttumaan saduksi,

Annalan yksisarviset poneiksi

eiku...

Taika tuo onnen lähelle, ja onni muistuttaa sydämiä siitä että ne ovat elossa,

kevät tuo elämän tullessaan, se virtaa

virtaa vedessä,

koskessa joka kuohuu ja muuttuu auringonpimennyksessä vihreäksi,

se virtaa revontulten liikkeissä taivaalla,

energiaa, aurinkoenergiaa,

se virtaa sydämissä, jotka ovat levottomia keväisin,

kevät tuo mukanaan elinvoimaisen energian,

kun sydän on tähän aikaan vuodesta levoton se tietää,

se tietää että on kevät

tiistai 27. tammikuuta 2015

Hopeiset lumpeenlehdet

Tämä päivitys on omistettu rakkaalle ystävälleni Hannalle, vihdoin kirjoitan hopeanhohtoisesta illasta hänen ihanalla mökillään

Kesäisenä yönä, kun hämärä on jo tummaa mutta ei vielä pimeyttä, kuu nousi järven ylle ja maalasi kultaisen sillan veden poikki. Lepakot suhahtelivat pään ylitse, vesi oli tyyntä ja kutsuvaa,

eikä taianomaista tunnelmaa kannattanut ohittaa

se vain, että se ei suoraan kutsu luokseen

se pitää tietää, sille tulee avautua,

sillä yöllisellä järvellä tapahtuu taikoja

Kesäisen illan aurinko oli ihana. Hiljalleen se muuttui valoksi joka ei enää paahda ihoa, sitten taas hämäräksi joka vielä valaisee, muttei lämmitä. Ihanassa saunamökissä ystävieni kesäpaikassa Pohjois-Karjalassa järvivedet ovat puhtaita ja kirkkaita, eikä tuona iltana mikään kutsunut nukkumaan

Päivä oli ollut valtavan lämmin

Ja järvivesi oli niin kirkasta, että pohjaan saakka näki helposti syvemmälläkin, ja pienet ahvenet tulivat välillä uteliaina tutustumaan uimareihin

Vesi kuin eteläisemmillä leveysasteilla

Jossain vaiheessa ilta alkoi muuttua yöksi ja hämärä hiipi metsänreunaan. En malttanut mennä nukkumaan, kuu oli jo kiivennyt taivaalle ja kalassa olleet miehet saapuivat veneellä rantaan,

ja salamannopeasti, kuin aaveet, lepakot kiisivät pään ylitse kadoten pensaikkoon

Ja kesäyön hämärässä kun ui, on vesi muuttunut raikkaaksi, ja tuntuu että kuunvalossa veteen pulahtaminen suorastaan parantaa,

ja jos oikein jää katsomaan

saa huomata, että kuu maalaa lumpeenlehdet hopeisiksi

järvi ei ole enää järvi vaan satumaailma

Ja vaikka kamera ei tallentanutkaan hopeista hetkeä, se tallentui sydämeen ja pysyy siellä, ja muistuttaa etsimään kauniita kohtia arjesta, taikaa sieltä missä on kaunista ja rauhallista,

ja avaamaan silmät sille mitä päivän ihanassa kirkkaudessa ei näekään.

Myös Rivieran lämpimässä illassa oliivipuun lehdet hohtivat hopeisina kuun valossa, ja tulikärpäset, kuin keijut, lentelivät ympärillämme

Jossain ihan lähelläsi, on odottamatonta iloa ja kauneutta, joka vain odottaa löytäjäänsä

Liisa´s Wonderland

Tervetuloa Ihmemaahani