Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pähkinät ja siemenet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pähkinät ja siemenet. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. kesäkuuta 2015

Punajuuria ricotta salatan ja pistaasiöljyn kera


Kun ukkospilvet peittivät pohjoisen taivaan, löysin palan Sisilian aurinkoa ricotta salatan muodossa. Ostin torilta maukkaita pieniä munakoisoja, ja varsin ihastuttavia kotimaisia punajuuria, ja kaikeksi ilokseni löysin Lentävästä lehmästä sisilialaista juustoa ricotta salataa, jota en ole vuosiin löytänyt mistään pääkaupunkiseudulla. Suolattu ricotta kuuluu erottamattomana ainesosana sisilialaiseen pasta alla normaan, jossa se usein on vielä savustettua affumicataa. Suomessa melko tuntematon juusto kuitenkin ilahdutti sen verran, että munakoisoruokien lisäksi se pääsi maustamaan punajuuriherkkujakin.
 
Ja kun sisilialaisissa tunnelmissa ollaan, myös pistaasipähkinät sopivat teemaan. Kauniin valkoisina kukkivat puut reunustavat Sisilialaisia vuorenrinteitä, ja ihana vihreä pistaasi maustaa niin risotot, jäätelöt, pestot kuin pizzatkin. Sekä oman suosikkini, pistaasiarancinon.
 
PUNAJUURIA RICOTTA SALATAN JA PISTAASIÖLJYN KERA
 
nippu nuoria punajuuria eli 5-6 kpl (samankokoisia)
ricotta salataa
1,5 dl pistaasipähkinöitä
oliiviöljyä
pari timjamin ja rosmariinin oksaa
syötäviä orvokkeja koristeeksi
 
Keitä punajuuret kypsiksi miedosti suolatussa vedessä. Harjaa ne ensin puhtaaksi, ja jätä kärkijuuri sekä muutaman sentin pala naattia paikoilleen keittämisen ajaksi. Punajuurten kypsymisaika riippuu niiden koosta, mutta nuorilla yksilöillä se on yleensä sama kuin perunoilla, n. 15-20 minuuttia. Koska punajuuret menevät vielä uuniin, tässä ei haittaa jos ne jäävät hieman al denteksi.
 
Kuori keitetyt punajuuret. Kannattaa käyttää tässä kumihanskoja tai toisessa kädessä hedelmäpussia. Punajuuri värjää helposti. Halkaise kuoritut punajuuret, poista kärkijuuri ja asettele ne uunivuokaan. Lorauta pintaan ja vuoan pohjalle hieman oliiviöljyä, lisää yrtit vuokaan ja höylää juustohöylällä ricotta salatasta viipaleita jokaisen puolikkaan leikkuupinnan päälle. Paahda uunissa 220C punajuuria n. vartti tai kunnes ne ovat täysin kypsiä ja mukavan paahtuneita. Jos käytät kiertoilmauunia, vähennä lämpötilaa 210-asteeseen. Kaada pistaasiöljyä kypsien punajuurten päälle, ja ihana kokonaisuus on valmis! Ricotta salata sekä pistaasit ovat itsessään niin suolaisia, etten ole lisännyt suolaa reseptiin. Raasta vielä halutessasi lisää ricotta salataa punajuurten kaveriksi.
 
Nauti rucolan ja kauniiden villiorvokkien kanssa!
(pelto-orvokki tai metsäorvokki sopii hyvin tähän)
 
Vinkki! Kokeile ricotta salatan sijasta myös viikunavuohentuorejuustoa! Voit lisätä nokareen sitä puolikkaiden päälle ennen uunia, ja nauttia paahtuneiden punajuurten kera lisää!
 
 
PISTAASIÖLJY
 
1, 5 dl pistaasipähkinöitä
hyvää oliiviöljyä
 
Kuori pähkinät, ja sekoita ne yhdessä oliiviöljyn kanssa sauvasekoittimella tai tehosekoittimella maukkaaksi pistaasiöljyksi. Sopii hyvin myös perunoille, pastalle ja salaatinkastikkeeksi!
 
Vinkki! Punajuurten naatit kannattaa säästää, vokattuna ne sopivat moneen ruokaan. Tässä ohje raitajuuren naateista valmistettuun salaattiin ja jumalaiseen karhunvatukka-laventelivinaigretteen!
 
 
Nam! Yksinkertainen herkku, joka kaunistaa juhlavammankin pöydän.


 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Maailman paras levite

 
Oi nyt on kyllä ihana ohje. Tein tätä levitettä piknikille ja se loppui alta aikayksikön, vaikka tarjolla oli myös maukasta itse tehtyä tapenadea, jonka ystäviä pöytä oli täynnä. Tein vielä perheelleni toisen satsin seuraavana päivänä, ja se katosi parempiin suihin nopeammin kuin mikään muu pöydän herkku, joten rohkenen todeta, että tämä levite on niin hyvää, että omassa kategoriassani se menee kyllä ihan parhaiden tahnojen joukkoon kilpailemaan kärkisijoista. Ja minä todella olen suuri pestojen ja erilaisten paputahnojen ystävä.

Levite muotoutui mielessäni samalla kun (tavalliseen tapaani) haaveilin espanjalaisen keittiön herkuista, tällä kertaa valkosipulikeitosta ja mietin kuinka paahdetun valkosipulin maun saisi maistumaan tahnaankin niin, ettei se olisi liian läpitunkeva. Espanjalainen makumaailma on voimakas ja juureva, ja sikäli kasvisruuista kiinnostuneille inspiroiva, ettei keittiö ole tunnettu kasvissyöjän paratiisina. Mikään ei kuitenkaan estä varioimasta ruokalajeja, ja monista Välimeren maista Espanja onkin ollut varsin innovatiivinen niin taiteen kuin gastronomiankin saralla. Paahdettu paprika, valkosipuli, savun aromi, chili, pavut ja voimakkaat yrtit, ne vievät minut suoraan vuorenrinteille, jotka keväisin ovat vielä vihreitä ja jotka ajoittain peittyvät sumuisiin pilviin.

 
 
PAAHDETTU VALKOSIPULILEVITE
 
5-6 valkosipulin kynttä
1 dl pinjansiemeniä ja cashewpähkinöitä
2 rkl raastettua parmesania
2 tl tapenadea
tilkka sitruunan mehua
oliiviöljyä
suolaa
 
Paahda uunivuoassa valkosipulin kynsiä kuorineen, voit paahtaa isommankin satsin kerralla. Lorauta hieman öljyä kuorten punertavaan pintaan ja paahda n. 10 min-vartti 200C uunissa. Paahda myös cashewpähkinät, elleivät ne ole valmiiksi paahdettuja. Pinjansiemenetkin voi paahtaa, mutta ne palavat helposti ja ovat pienempiä kuin cashewpähkinät, joten ne täytyy ottaa hieman aiemmin uunista pois.
 
Purista paahtuneet valkosipulit kuoristaan ulos astiaan. Jos kuori ei tunnu irtoavan heti, katkaise veitsen avulla kanta pois. Lisää pähkinät, parmesani, ripaus suolaa ja loraus oliiviöljyä ja sekoita sauvasekoittimella tahnaksi. Tapenade tekee tahnasta vielä maukkaampaa, totesin sen kun valmistin levitettä samaan aikaan oliivitahnan kera ja seuraavalla kerralla ilman sitä. Jos sinulla ei ole valmista tapenadea, käytä pari oliivia tähän. Purista myös tilkka sitruunan mehua, erityisesti jos käytät paljon miedon makeita cashewpähkinöitä.
 
Vinkki! Paahdetut valkosipulin kynnet voi soseuttaa pienen öljytilkan kanssa ihanaksi tahnaksi, jonka voi säilöä kannelliseen lasipurkkiin. Tämä on ihana ja maukas lisä pastakastikkeisiin ja muihin ruokiin, ja samalla säästyy valkosipulin pilkkomiselta.
 

Tämä tahna on ihan jumalaisen hyvää, ja maistuu ihanalta rapeakuorisen leivän päällä. Sen voi myös nauttia perunoiden kanssa tai peston tapaan pastakastikkeena, tai siihen voi vaikka dipata vihanneksia. Nam. Söisin tätä vaikka joka päivä! Niin maukas levite on.
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Nopeita pastaruokia

Aina ei ehdi lumoutua padoista ja kattiloista, vaikka olisi lukenut Elle Tavolaa, italialaista ihanaa ruokalehteä tai katsonut monena päivänä Jamie Oliveria telkkarista ja vannonut että kokkaa jotain niistä "helpoista herkuista". Pian.
 
Joskus ei myöskään ehdi laittaa ruokaa, sillä elämässä tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista. Käsinuket esimerkiksi ovat järjestäytyneet ryhmäselfietä varten ja joku pieni on keittänyt kalakeittoa sileistä kivistä
 
Joskus on yksinkertaisesti liian kaunista
 
Joskus töissä menee tavallista pidempään, tai joskus sitä kohtaa odottamattomia blokkeja ja hidasteita kesken tärkeiden valokuvien lajittelun
 
Joskus on myös liian monta nälkäistä suuta ruokittavana ihan yllättäin,
tai joku hieno muisto menneestä pysäyttää ja vie ajatukset muualle. Kuten isäni tekemä puinen juna vaunuineen

Ja ihanaahan on se, että helpon ja yksinkertaisen ei tarvitse tarkoittaa muuta kuin maukasta ruokaa. Jos kaipaan nopeaa ja herkullista ateriaa, niin valmistan aika usein italialaista tai meksikolaista ruokaa. Ja Italiahan tulee luonnollisesti mieleen simppelistä mutta herkullisesta, ja koska olen pastojen ystävä jaan tässä muutaman vinkin!
 
 
PASTAA TOMAATTI-BASILIKAKASTIKKEESSA
 
Kirsikkatomaatteja
puntti basilikaa
2 valkosipulin kynttä
1-2dl kermaa/soijakermaa tai kaurakermaa
parmesania
 
 
Sillä aikaa kun pasta kypsyy suolatussa vedessä kastike ehtii valmistua hyvin. Kuori ja pilko valkosipulit, kuullota niitä hetki oliiviöljyssä ja lisää halkaistut kirsikkatomaatit pannulle. Kun tomaatit alkavat pehmetä paina niitä kevyesti lastalla niin että nesteet irtoavat pannulle, ja lisää kerma. Ripsauta suolaa ja sekoita tomaattiseksi kastikkeeksi, ja riivi lopuksi basilikan lehdet joukkoon. Voit myös hieman hakata yrtin lehtiä morttelissa ensin. Sekoita lopuksi kastike pastan sekaan ja raasta parmesania päälle!
 
Jos ei ole hyvä tomaattisesonki, kuten esimerkiksi talvella, voi aivan hyvin suosia myös laadukasta tomaattimurskaa. Seuraava pastaresepti on herkullinen, mutta edustaa modernia italialaista keittiötä eikä siis ole perinteinen pastaresepti. Pavut kuuluvat Italiassa enemmän keittoihin ja patoihin.
 
 
PASTAA JA PAPUJA
 
1 prk tomaattimurskaa (esim. Mutti)
1-2 valkosipulin kynttä
1 punasipuli
200g papuja/ valmista härkäpapurouhetta/ linssejä
tilkka kermaa/soijakermaa
1 rkl voita
oliiviöljyä
loraus balsamicoa
ripaus suolaa
 
 
Italialaiset borlottipavut sopivat tähän hyvin, myös kuorimattomat punaiset linssit tai ruskeat linssit. Jos sinulla on kotona joitakin papuja liotettuina ja keitettyinä, käytä niitä maun mukaan. Purkkiversioina löytää kaupoista borlottipapuja ja voipapuja, ne sopivat italialaiseen makumaailmaan.
 
Silppua sipulit ja kuullota niitä voissa. Lisää pannulle myös hieman oliiviöljyä ja tomaattimurska. Sekoita sitten joukkoon loraus balsamicoa ja ripaus suolaa. Lisää myös pavut ja lopuksi tilkka kermaa.
 
Vinkki! Tämä kastikepohja on muuten myös mainio perusta intialaiselle ruoalle. Jos mukaan lisää chiliä ja garam masalaa, sekä korvaa kerman halutessa jogurtilla, on maukas intialainen kastike valmiina!
 

Italiassa on ihania pestoja, ja keskenään hyvin erilaisia. Yksi lemppareistani on ehdottomasti pistaasipesto. Se on helppo valmistaa itse ja sitä voi ihanasti käyttää pistaasirisoton pohjana
 
 
PASTAA JA PISTAASIPESTOA
 
Pistaasipähkinöitä
oliiviöljyä
parmesania
 
 
Tämä tuhti ja täyteläinen pesto syntyy käden käänteessä. Pilko kuoritut pistaasipähkinät pieneksi rouheeksi veitsellä tai morttelin avulla, lisää oliiviöljyä ja raastettua parmesania, ja soseuta sauvasekoittimella tahnaksi. On makuasia haluaako pestosta rouheampaa vai silkkisempää. Halutessa mukaan voi lisätä myös pecorinoa!
 
Kun aiheena on pastat, on tietysti muisteltava Italiaa. Viime syksynä aurinko helotti vielä täydellä teholla, ja näiden viiniköynnösten takana sijaitsi ihana oliivitarha. Kauempana alhaalla siinsi Välimeri turkoosina, jossain horisontissa häämötti tulivuorisaari
 
Tämä ihana talo on erään poliitikon kesäasunto, jonka verannalla nautimme lounasta, ja mitäs muutakaan se oli kuin pastaa
<3
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Papupihvit

Mikä onkaan parempaa kuin itse tehty hampurilainen maalaisranskalaisilla? Ei kovin moni asia! Ja pihvin voi tosiaan helposti tehdä itse. Pitkän linjan kasvissyöjänä en ole juurespihvien ylin ystävä, ja niitä kuitenkin usein ensimmäiseksi tarjotaan kasvisvaihtoehtona jos pihveistä puhutaan. Ja ovathan ne toki hyviä ja maukkaita, mutta pidän paljon enemmän papupihveistä. Samalla ne toimivat proteiinin lähteenä. Soijapavut kuuluvat maailman ravintorikkaimpiin ja terveellisimpiin ruoka-aineisiin
 
Myös tempehistä, seitanista, tofusta, hampusta ja vaikka hirssistä voi tehdä pihvejä. Kasviksia unohtamatta. Moni lihansyöjäkin on rakastunut falafeleihin, eikä suotta, ne ovat herkullisia! Kun juureksista oli puhe, niin peruna sopii hyvin papujen kaveriksi ja on nannaa pihveissä ja pyöryköissä. Nämä papupihvit kuitenkin syntyvät nopeasti, joten en erikseen keitellyt perunoita niitä varten
 
Valmistin pihvit pakastetuista luomulaatuisista soijapavuista. En juuri koskaan käytä einespakasteita, mutta joidenkin tuoreeltaan pakastettujen kasvisten laatuarvo on usein parempi kuin kaupan hyllyllä pitkään säilyneissä, kaukaa tuoduissa vihanneksissa. Soijapapujen kohdalla pakastaminen myös helpottaa valmistusprosessia, näin papuja ei tarvitse liottaa yön yli eikä keittää paria tuntia
 
Uuninpellilliseen papupihvejä meni 1 pussi soijapapuja 
 
 
PAPUPIHVIT
 
Soijapapuja/härkäpapuja
2 valkosipulin kynttä
pala chiliä
tuoretta basilikaa
1 kananmuna
puolikkaan limen mehu
suolaa
loraus öljyä
pinjansiemeniä
muutama lehti korianteria/lehtipersiljaa/thaibasilikaa
 
 
Keitä papuja pakkaukseen ohjeen mukaan, n. 3-5 minuuttia kiehuvassa vedessä. Voit sillä aikaa paahtaa pari rkl pinjansiemeniä pannulla tai käyttää ne sellaisenaan. Soseuta pavut yhdessä valkosipulin, chilin, yrttien, siementen ja suolan kanssa rouheaksi massaksi. Lisää kananmuna, limen mehu, ja pieni loraus oliiviöljyä sekaan. Soseuta paputaikinaksi. Itse jätin massan hieman rouskuvaksi, jotta siinä on suutuntumaa ja jotta massasta ei tule tahnaa
 
Muotoile taikinasta pihvejä ja paista uunissa n. 180-200C kunnes ne ovat kypsyneet ja rapsakoituneet. Kiertoilmauunissa n. 15-20 minuuttia
 
Vegaanisen reseptistä saa jättämällä kananmunan pois. Jos massa kaipaa ryhtiä, voi lisätä esim. ruokalusikallisen kikhernejauhoja
 
Vinkki! Kannattaa tarkkailla uunin tehosta riippuen pihvien kypsymistä. Jos ne ehtivät kuivahtaa hieman, lorauta pinnalle välittömästi oliiviöljyä. Se imeytyy pihveihin ja pelastaa tilanteen tarvittaessa!
 
 
Kuvat/Photos: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Halloumisalaatti

Halloumisalaatti on yksinkertaista, mutta hyvää. Ja ehdottomasti kaikessa simppeliydessään yksi lempisalaateistani. Ruokaisankin siitä saa helposti, eli se maistuu paitsi aterian lisukkeena, myös itse ateriana. Muutamalla niksillä siitä tulee todella herkullista!
 

Yksi tärkeä tekijä on paistaa halloumi tarpeeksi rapeaksi ulkokuoreltaan. Se onnistuu mainiosti lisäämällä pannulle hieman voita ja öljyä. Halutessa voi lisätä jopa pienen lorauksen siideriä tai hunajarommia
 
 
HALLOUMISALAATTI
 
Halloumijuustoa (puolikas paketista riittää)
1-2 kypsää avokadoa
kirsikkatomaatteja
rucolaa tai Italian salaattisekoitusta
pinjansiemeniä
kourallinen tuoretta basilikaa
pieni nippu korianterin varsia silputtuna
(kurkkua)
 
Marjaisen makea, mutta sopivan hapokas vinaigrette sopii tähän salaattiin täydellisesti kastikkeeksi. Sen sijasta voi kuitenkin käyttää simppelisti:
 
Oliiviöljyä
muutama tippa balsamicoa/sitruunan mehua/limeä
ripsaus suolaa
 
 
Paahda paloiteltua halloumijuustoa pannulla yhdessä pinjansiementen kanssa. Käytä voita, jonka seassa on hieman oliiviöljyä tai pähkinäistä öljyä kuten seesamiöljyä. Lisää pannulle myös pienen pieni loraus omenasiideriä, hunajarommia tai esimerkiksi vermuttia tai sherryä. Anna alkoholin palaa kokonaan pois, ja halutessasi voit lisätä pannulle myös kasviksia, joita käytät salaatissa paistettuna, esim. munakoisoa tai kesäkurpitsaa, jotka rakastavat suorastaan tällaista käsittelyä. Jos käytät munakoisoa, käytä runsaasti oliiviöljyä. Paista juustolle rapea pinta, varo polttamasta siemeniä! Pilko muut salaatin ainekset ja sekoita, asettele juustot pinnalle ja kaada päälle vinaigrette/salaattikastike
 
Vinkki! Jos käytät oliiviöljypohjaista kastiketta, voit lisätä salaatin joukkoon esim. granaattiomenan siemeniä mehuineen. Se antaa kivan marjaisan lisän. Myös appelsiini sopii halloumijuuston kaveriksi, mutta itse en yleensä käytä sitä tomaatin ja kurkun kaverina
 
Linkki vielä kahteen mainioon vinaigretteen, karhunvatukka-laventelivinaigrette ja granaattiomena-laventelivinaigrette

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Paahdettu paprikakeitto

 
Kylmien säiden ihana piristäjä on kupillinen kuumaa keittoa. Väriä ja makua monta päivää jatkuneen harmauden keskelle toi välimerellinen tunnelma, joka vie ajatukset makumatkalle Espanjasta Tunisiaan. Paahdoin ainekset uunissa, mutta jos on mahdollisuus savustaa ne niin savuinen aromi sopisi tähän myös hyvin!
 
 
PAAHDETTU PAPRIKAKEITTO
 
3 (espanjalaista) suippopaprikaa
1 keltasipuli
3 valkosipulin kynttä
kourallinen manteleita/pistaasipähkinöitä
3 terttutomaattia/pihvitomaattia
1-2tl harissaa
1-2tl balsamicoa/punaviinietikkaa
ripaus savustettua paprikaa (jauhettuna)
ripaus kuminan siemeniä
2-3 timjamin oksaa
1 rosmariinin oksa
suolaa
oliiviöljyä
 
 
Asettele kasvikset, pähkinät ja yrtit reunalliseen uunivuokaan, valele kevyesti oliiviöljyllä paprikat ja yrtit. Sipulin ja valkosipulin kynnet voi laittaa kuorineen vuokaan. Paahda n. 210-220C uunin tehosta ja asetuksista riippuen 20-30 minuuttia tai kunnes paprikat ovat saaneet mustia täpliä pintaansa, niiden kuori alkaa irrota ja tomaattien kuori on myös halkeillut. Kuori paahdetut sipulit ja poista kuori myös pistaasipähkinöistä. Poista yrtit, tai jos käytät timjamia, sen puumainen varsi. Soseuta kaikki ainekset keskenään mausteiden ja etikan kanssa maukkaaksi keitoksi. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa tai harissaa
 
Vinkki! Tämä keitto käy myös kastikkeesta. Sen voi halutessa suurustaa leivällä tai suuremmalla määrällä pähkinöitä. Kannattaa kokeilla esimerkiksi lohkoperunoiden kaverina kauniina oranssinpunaisena kastikkeena!
 
 Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Espanjalainen illallinen

I love Spain! Mucho. Arabialaista perintöä, maurilaisia puutarhoja, lämpimiä ja höyryäviä patoja ja suuria paellapannuja, Andalusian vihreitä vuoria joille sumupilvet kerääntyvät vuohen kellojen kalkattaessa hiljalleen taustalla ja sitä elämäniloa, sykettä, joka tuntuu kaduilla ja patioilla, kahviloissa ja yöllisissä ruuhkissa. Mutta espanjalainen ruokakulttuuri ei ole kasvissyöjän unelma, joten isompien kaupunkien ulkopuolella ulkona syödessä valikoimat useimmiten eivät ole kovin runsaita kasvisruokailijoille. Espanjalainen keittiö on kuitenkin makumaailmaltaan voimakas, maukas ja konstailematon, ja siitä voi nauttia hyvin kasvisversionakin. Rouheaa maalaisruokaa, patoja ja paahdetun paprikan aromia, valkosipulia, chiliä ja rasvaisia herkkuja. Kuten Espanjassa yleensäkin, elämästä nauttiminen on oleellista, ja se näkyy ja maistuu myös ruoassa

Yksi tyypillisimmistä Espanjan tuliaisista ja mauste, jota itsekin tuon aina tullessani, on savustettu paprika. Savustamalla tai paahtamalla paprikoita syntyy myös espanjalainen Romesco-kastike, jossa maistuvat paahdetut tomaatit, mantelit ja viinietikka. Tein oman versioni espanjalaisesta tahnasta, joka on oikeastaan sekoitus romescoa ja muhammaraa, eteläisen Välimeren keittiöiden mainiota herkkua
 
 
PAPRIKATAHNA
eli Romesco
 
2-3 suippopaprikaa
50g pinjansiemeniä
50g saksanpähkinöitä/manteleita
2 valkosipulin kynttä
puolikkaan sitruunan mehu/ 1rkl viinietikkaa
kourallinen tuoretta korianteria varsineen
viipale vaaleaa leipää
pala chiliä
loraus hunajarommia (n. 1-2 tl)
suolaa
oliiviöljyä
 
 
Paahda paprikoita uunissa tai grillissä kunnes ne ovat saaneet mustia läikkiä pintaan, voit halutessasi valella pinnan kevyesti öljyllä. Voit vaihtoehtoisesti paahtaa pähkinät, valkosipulit ja chilin uunissa yhdessä paprikoiden kanssa, tai käyttää niitä pannulla. Uunin sijasta lisää kuumalle pannulle ainakin pähkinät, siemenet ja mantelit sen mukaan mitä käytät. Myös leipäpalan voi paahtaa, tai käyttää sellaisenaan, ainoastaan kovat kuoret kannattaa poistaa jos sellaisia on. Paahdettujen paprikoiden kannat irtoavat helposti vetämällä, poista myös ne. Lisää kaikki ainekset lopuksi korkeareunaiseen astiaan ja soseuta tahnaksi!
 
Vinkki! Perinteiseen Romescoon tulee myös tomaattia ja sipuleita. Voit myös lisätä tahnaan pari pihvitomaattia ja yhden sipulin, ja paahtaa niitä uunissa paprikoiden kanssa! Vähennä kuitenkin tällöin paprikoiden määrä yhteen tai kahteen


Kataloniassa Romesco-kastikkeeseen dipataan ihanasti hiillostettuja calcots-purjosipuleita, ja juhlitaan yhdessä ystävien kesken. Tämä maukkaan paahteinen paprikadippi sopii myös mainiosti lisukkeeksi perunoille, leivän päälle levitteeksi, dipiksi vihanneksille tai jopa pastakastikkeeksi!
Nam!


 
 
PUNAVIINISSÄ HAUDUTETTUJA UUNIKASVIKSIA

pala purjoa
pala kesäkurpitsaa
1/3 munakoiso
2 valkosipulin kynttä
1 tomaatti
muutama aurinkokuivattu tomaatti
tomaattimurskaa (Mutti)
ripaus suolaa
 
loraus punaviiniä
pari voinokaretta
loraus kermaa
hyppysellinen suolaa
Manchegoa/Mustaleimaemmentalia pinnalle
 
 
Tämä yllättävän helppo ja maukas uuniruoka valmistui melko pienessä vuoassa. Jos käytät itse isompaa uunivuokaa, tarkista määrät mittoihin sopiviksi. Pilko purjo ja valkosipulit pohjalle, viipaloi munakoisot niin ohuiksi siivuiksi ettei niitä tarvitse itkettää, leikkaa aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi (sakset ovat hyvä apuväline!) ja pilko myös loput kasvikset ja lado ne vuokaan. Lisää myös tomaattimurska, mitä tuhdimpi ja vähemmän vetinen sitä parempi! Kaada lopuksi loraus (espanjalaista) punaviiniä ja loraus kermaa vuokaan kasvisten päälle, lisää hyppysellinen suolaa ja pari voinokaretta joukkoon. Sekoita hyvin ja tarvittaessa pirskota munakoisoviipaleiden pinnalle oliiviöljyä. Raasta lopuksi Manchegojuustoa pinnalle ja kypsennä uunissa n. 200C kunnes kasvikset ovat pehmenneet ja kypsyneet
 
Liemi on erittäin maukasta, kun kasviksista irtoava neste sekoittuu punaviinin täyteläisyyteen. Tämä ruoka maistuu Espanjalta, kuin pulloon vangitulta Espanjan hengeltä, vaikka kyseessä ei olekaan perinteinen ruoka!


 
 
HUNAJAROMMIPORKKANAT
 
porkkanoita
Kanariansaarten hunajarommia
Manchegoa
1 valkosipulin kynsi
pinjansiemeniä
nokare voita
oliiviöljyä
 
 
Pilko porkkanat pitkittäin ohuiksi paloiksi, paahda pari rkl pinjansiemeniä kuumalla pannulla ja kun  ne saavat hieman väriä lisää öljyä, porkkanat ja silputtu valkosipulin kynsi. Lisää hetken kuluttua nokare voita ja loraus hunajarommia, anna alkoholin haihtua ja anna porkkanoiden kypsyä rapeapintaisiksi. Raasta lopuksi pinnalle espanjalaista Manchegojuustoa ja annan sen sulaa porkkanoiden pintaan. Mausta hyppysellisellä suolaa ja nauti lisukkeena perunoiden tapaan!


Espanjalainen illallinen on mitä parhain myös maukkaiden valkosipuliperunoiden kera, ja tuhdimpien ruokien rinnalle sopivat vastapainoksi ihanan raikkaat salaatit, vaikka ne eivät kuulukaan suoraan jokaisen fiestan antimiin


Seuraavana aamuna raaka-aineista syntyi vielä ihana Huevos Rancheros. Kannattaa kokeilla versiota, jossa sipulit kypsyvät hunajarommin siivittämänä ja tomaattisen kastikkeen sekaan raastetaan Manchegoa!

Espanjalaisen tunnelman luomiseksi hunajarommin sijasta voi käyttää myös sherryä!
Olé! ;)


Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

torstai 29. tammikuuta 2015

Peruna-linssipyörykät


Olen ennenkin kertonut, että yksi parhaista ruokamuistoistani vie Nepaliin Himalajan vuorten juurelle, jossa nautin iki-ihanaa malai koftaa, kasvispyöryköitä tomaatti-kermakastikkeessa. Se muisto on painautunut syvälle sydämeeni, aivan kuten Himalajan tähtitaivaskin, joka tuntuu olevan lähempänä maata kuin muualla. Ja niinhän se onkin!! ;) Pidän myös falafeleistä, ja välillä suorastaan iskee kaipuu mausteisiin, aasialaishenkisiin pyöryköihin. Tällä kertaa valmistin linsseistä ja perunoista näitä kasvispalleroita, jotka maustoin vapaasti intialaista, marokkolaista ja thaimaalaista makumaailmaa käyttäen
 


 
PERUNA-LINSSIPYÖRYKÄT
 
4-5 perunaa
2 dl kuorimattomia punaisia linssejä (luomu)/ruskeita linssejä
1 salottisipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 kananmuna
1-2 dl mantelijauhoja
0,5 tl garam masalaa
0,5 tl currytahnaa
(0,5 tl harissaa)
durumvehnäjauhoja
kourallinen thaibasilikaa/tuoretta korianteria/lehtipersiljaa
maun mukaan
ruokaöljyä
suolaa
 
kananmuna voiteluun
 
 
Keitä linssit kypsiksi ohjeen mukaan, samoin perunat ja kuori ne. Muussaa perunasurvimella linssit ja perunat kulhossa massaksi, lisää mausteet ja maustetahnat ja anna tekeytyä hetki kunnes seos hieman jäähtyy. Kypsennä pieniksi silputut sipulit pannulla valkosipulin kera ja lisää mukaan seokseen. Hakkaa thaibasilika/muu yrtti morttelissa pieneksi ja sekoita joukkoon. Kananmunan voi lisätä kun massa on jäähtynyt sen verran ettei se kypsennä sitä liikaa. Sekoita hyvin joukkoon ja lisää mantelijauhot. Jos massa tuntuu liian kuivalta, lisää hieman öljyä joukkoon. Jos taas liian kostealta, lisää durumjauhoja. Pyörittele massasta kauniita pyöryköitä ja asettele leivinpaperin päälle uuninpellille tai öljyttyyn uunivuokaan. Voitele pyörykät vielä kananmunalla tai öljyllä ennen paistamista
Paista uunissa n. 200 C kunnes pinta on saanut väriä ja rakenne rapsakoitunut, muttei vielä kuivunut sisältä
 
Tarjoile falafelien tapaan, salaateissa, lihapullien korvikkeena tai lisukkeena maukkaassa kastikkeessa. Voit myös uppopaistaa pyörykät tai paistaa ne pannulla. Jos uppopaistat ne, muista leivittää ne kananmunalla ja korppujauhoilla ensin
 
Vinkki! Harissan ja currytahnan voi korvata tässä myös valmiilla versioilla, ja jos ei ole tulisen maun ystävä niin harissan voi jättää kokonaan pois. Tarvittaessa tilalla voi käyttää myös pienen palan hienonnettua chiliä. Yrtit voi valita oman maun mukaan, mutta jos pitää kaikista kolmesta, niitä voi hyvin käyttää kaikkia, mutta määrä kannattaa pitää silti yhteensä reiluna kourallisena!

 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.


maanantai 26. tammikuuta 2015

Korianteripasta


Keskellä sydäntalvea muisto kesästä. Ajatukset palaavat aurinkoisiin päiviin ja lämpimään merituuleen, muistoihin jotka lämmittävät pakkasillakin kuin ihanin villasukka. Ja tietysti niihin resepteihin joita ei ole vielä ehtinyt julkaista!

Kun lähtee saaristoon retkelle, täytyy tietysti pakata mukaan hyvät eväät. Ja vaikka olenkin suuri italialaisen ruoan ystävä ja tiedostan että toinen Italia-fani Jamie Oliver huudahtaisi nyt, että pasta täytyy tarjoilla heti keittämisen jälkeen, koska se imee paljon nestettä itseensä ja turpoaa helposti ylikypsäksi! Ja vaikka Jamie on ihana Jamie ja todella taitava kokki jota kannattaa kuunnella, niin silti uskallan sanoa, että tämä pastaresepti on varsin ihana retkieväs ja energiabuusteri, ja samalla sopivan kevyttä herkkua kuumanakin päivänä!

Korianteripastaa nautin ensimmäisen kerran äitini tekemänä. En ollut kovin innostunut ideasta ensin, sillä korianteri tuo mieleen aasialaisen keittiön maut tai Karibian tai vähintäänkin Itä-Afrikan, että miten siihen nyt sitten pasta sopisi harmonisesti, varsinkin kun korianterin maku on varsin voimakas ja suorastaan pistävä. Vaan sopiipa hyvinkin! Ihanaa olla väärässä! Koska korianteripasta on tosi herkullista ja kivaa vaihtelua perinteisiin resepteihin
 
Korianterista valmistetaan siis pestokastike, joka Suomessa yleensä liitetään vihreään basilikatahnaan, tai punaiseen, aurinkokuivatuista tomaateista tehtyyn versioon. Mielleyhtymä basilikapestosta on jopa niin voimakas, että valmistaessani joskus pistaasipestoa ystäväni hämmästeli että "kutsutko sinä tosiaan tätä pestoksi". Sillä italialainen pesto ei tosiaan tarkoita ainoastaan pesto alla Genoveseä, Genovan alueen tapaan valmistettavaa pestoa, vaan tahnan variaatioita on lukuisia ja taas lukuisia. Sisiliassa esimerkiksi pestoa tehdään munakoisostakin
 
Eli miksei sitten korianteristakin?
Eh, koska se ei ole italialainen yrtti... Italiassa se kuuluisi pyhäinhäväistysten tai vähintään outouden sarjaan, mutta joskus saa ajatella niinkin, että laajakatseisuus voi olla hyve perinteitä kunnioittavassa ruokakulttuurissakin. Ja tämä pesto on todella hyvää, eikä ihme kyllä, lainkaan läpitunkevaa tai pistävän makuista!
 
 
KORIANTERIPESTO
 
Puntti tuoretta korianteria
kourallinen tuoretta basilikaa
50g parmesaania / (25g parmesaania, 25g pecorinoa)
kourallinen pinjansiemeniä
kourallinen hasselpähkinöitä
sentin kokoinen pala kuivattua peperoncinoa
hyppysellinen suolaa
puolikkaan sitruunan mehu
oliiviöljyä
 
 
Murskaa morttelissa kaikkia aineksia paitsi sitruunan mehua ja öljyä. Lisää hiljalleen öljyä, ja kaada kaikki ainekset lopuksi kannuun tai kapeaan, korkeareunaiseen astiaan ja sekoita sauvasekoittimella tahna kauniiksi pestoksi!
 
Tarjoile pastan kanssa, sekoita hyvin joukkoon!
Ja jos pakkaat pastan eväsrasiaan, ota parmesaani mukaan toiseen astiaan ja lisää vasta syödessä pastan päälle!
Nam! :)
 
Vinkki! Aasialaisista kaupoista saatava tuore, pyöreä- ja paksulehtinen korianteri on ihanan pippurista, mausteista mutta mietoa. Jos korianterin maku ei miellytä, tämä on hyvä vaihtoehto kokeilla sitä. Jos inhoaa korianteria yli kaiken, saattaa silti ihastua tähän pestoon, koska korianteri maistuu aivan erilaiselta tässä annoksessa!
Ja muista käyttää varret myös!!
 
Kannattaa myös kokeilla eri pähkinälaatuja, pistaasit ja mantelit sopivat pestoihin hyvin! Sisiliassa manteleita käytetään paljon, ja pinjansiemenet saatetaan korvata manteleilla esimerkiksi juuri pestoissa!

Joskus saaressa voi katsella kuinka mantereella sataa ja myrskyää. Tummat pilvet peittävät taivaanrannan, eikä sade kuitenkaan kastele kuin horisonttia sillä kertaa. Kerran saunoin pilvisellä säällä saaressa yhdessä vanhemman naisen kanssa, joka oli asunut koko elämänsä Helsingin saaristossa. Hän oli jo eläkeiässä ja vietti kesät teltassa, seuranaan myrskylyhty, hyönteiskirjoja ja nuotiolla valtava kahvipannu, josta sai monta litraa kuumaa vettä
 

Ja joskus pilvet väistyvät saaristossa, ja satumainen kesäparatiisi kutsuu uimaan ja istumaan rannalle
tai vaikka syömään korianteripastaa
:)
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.


 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Taateli-appelsiinikeksit

Vaikka päivät ovat kääntyneet kohti valoa ja talvi kohti kevättä, niin silti sydämeen hiipii aika ajoin auringon kaipuu. Se hiipii, vaikka rakastaisi talvea kuten minä. Nämä eteläisen Välimeren makujen innostamat keksit vievät ajatukset aurinkoisiin päiviin, jossa valo viipyy valkoisiksi rapatuilla seinillä, leikkii appelsiinipuiden lehvistössä ja maistuu kukkaisen makeissa mauissa, jolloin pähkinät ja ruusuvesi maustavat niin suolaisia kuin makeitakin annoksia, ja kuivatut hedelmät ja sitruspuut tuoksuvat ja maistuvat kaikkialla
 

TAATELI-APPELSIINIKEKSIT
 
3 dl durumvehnäjauhoja
2 dl kuivattuja taateleita
1-2 rkl sokeria/vaniljasokeria
60g voita
0,5 dl appelsiinin mehua
1 kananmuna
 
palanen suklaalevyä raastamiseen
 
 
Pilko taatelit pieniksi, ja sekoita vehnäjauhojen ja sokerin kanssa. Lisää kananmuna ja purista mehu appelsiinista, sekoita, ja nypi sitten voi sekaan. Muotoile taikinaksi ja aseta viileään lepäämään n. tunniksi. Pyörittele taikinasta varovaisesti pitko ja raasta suklaalevystä kuorrute päälle, kierittele pätköä jotta suklaa tarttuu kolmelle sivulle (paitsi pohjaan), ja leikkaa veitsellä sentin paksuisia viipaleita. Paista keksit leivinpaperin päällä uunissa 175C n. 15 minuuttia

Vinkki! Keksien resepti muistuttaa pitkälti aikaisemman postauksen suolaisia pistaasi-parmesaanikeksejä, ja perusrakenne onkin samankaltainen. Makuja voi varioida ja vaihdella, kuten sokerin määrääkin. Makean ystävät nauttivat suuremmasta sokerimäärästä kekseissä. Kannattaa kokeilla sokerina itse tehtyä vaniljasokeria!

 Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Pistaasi-parmesaanikeksit

On varsin ihana fiilis kun keittiön täyttää lämpimän ja vastapaistetun leivonnaisen tuoksu, joka sekoittuu parmesaanin ja paahdetun pistaasin aromiin. Nämä italialaisen makumaailman inspiroimat keksit ovat taivaallisen hyviä. Suorastaan sulavat suuhun. Kaiken totuuden nimissä kerrottakoon, että en edes ole ollut pähkinöiden suuri ystävä. Mutta maistettuani Sisiliassa maailman kolmen parhaimman artesaanijäätelön joukkoon valittua pistaasijäätelöä, olen nähnyt maailman uusin silmin. Pistaasipesto, pistaasiarancino, jopa pistaasipizza. Ja kukkivat pistaasipuut, oi! Nämä keksit ovat kokeilemisen arvoisia ja maistuvia suolaisia välipaloja, vaikkakin tuhteja!
 
 
 
PISTAASI-PARMESAANIKEKSIT
 
3 dl durumvehnäjauhoja
3 dl raastettua parmesaania
1 kananmuna
80g voita
1,5-2 dl pistaasipähkinöitä
ripaus yrttisuolaa tai rosmariinisuolaa
1-2 rkl kylmää vettä
 
 
Mittaa jauhot kulhoon, raasta juusto, rouhi pistaasit, lisää ripaus suolaa ja sekoita ainekset. Riko kananmuna, sekoita ja nypi viileä voi joukkoon. Lisää lopuksi massaan viileää vettä lusikallinen kerrallaan tarpeen mukaan ja sekoita taikinaksi
 
Muotoile taikinasta suorakaiteen mallinen pötkö, ja nosta leivinpaperiin/kelmuun kääritty taikinapötkö jääkaappiin puoleksi tunniksi. Pyöritä viilentynyttä taikinaa leivinpaperin avulla sen verran että kulmat tasoittuvat ja pyöristyvät, ja leikkaa n. sentin paksuisia viipaleita ja asettele ne uuninpellille leivinpaperin päälle. Tästä määrästä tulee n. 30 kpl keksejä
 
Jos taikina tuntuu tahmealta ja vaikeasti leikattavalta, kastele veitsi viileällä vedellä ennen leikkaamista. Voit myös muotoilla keksiviipaleet sen mallisiksi kuin haluat
 
Paista uunissa n. 175C 15 minuuttia tai kunnes keksit ovat kypsiä. Käytin itse kiertoilmauunia, joten tavallisessa uunissa lämpötilan voi nostaa hieman korkeammaksi!
 
Vinkki! Ripottelemalla taikinapötkön pinnalle seesaminsiemeniä saat kauniit reunat kekseille! Nauti niitä salaatin kylkiäisinä, sisilialainen appelsiini-fenkolisalaatti tai granaattiomenasalaatti toimivat hyvin!
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.