Oikeastaan curry-ruoat ovat varsin kansainvälisiä. Erilaisina versioina niitä nautitaan Karibian auringon alla, Intian valtameren molemmin puolin Thaimaassa, Sri Lankassa ja Intiassa, sekä Kaakkois-Aasian keittiöissä. Erityisen ihanaa Thaimaan ja Kaukoidän curreissa on mielestäni se, että peruspohjaan, tahnaan, käytetään tuoreita aineksia. Intialaisessa keittiöissä mausteet ovat usein kuivatussa, jauhetussa muodossa ja erittäin maukkaita toki niin, kun taas esimerkiksi Indonesiassa yrtit ja maustekasvit käytetään tuoreeltaan. Intialaiseen curryyn verrattuna thaicurry on raikasta, makeaa ja kirpeämpää. Ja aina säännöllisin väliajoin itse suorastaan kaipaan thaicurryä, yhtä lempiruoistani!
Curryt ovat loppujen lopuksi ihan helppotekoisia, mutta ainesosia tarvitaan jonkin verran
VIHREÄ CURRY
Tahna:
2 sitruunaruohon kortta
5 valkosipulin kynttä
2-4 tuoretta chiliä
2 limen mehu
1 limen raastettu kuori
kaffirlimen lehtiä (5)
tuoretta thaibasilikaa
n. kahden sormen paksuinen pala tuoretta inkivääriä tai pala galangaa
( 2 tl jauhettua galangaa)
reilu pala purjoa
5 sipulin vihreää vartta (pillisipuli tai kevätsipuli)
2 tuoretta curry-yrtin oksaa
nippu tuoretta ruohosipulia
tuoretta korianteria
tuoretta lehtipersiljaa
3 rkl soijakastiketta
3 rkl sesaminsiemenöljyä
Curry:
1 tlk kookosmaitoa
1 pieni tetra kookosmaitoa
1 pieni tetra kookoskermaa
1L kasvislientä
1 paketti vihreitä papuja
keltainen ja punainen paprika
1 pieni parsakaali
tuoretta pinaattia
pala purjoa
jasmiiniriisiä (mieluummin vaikka puuroriisiä kuin basmatia tai pitkäjyväistä)
Aloita kuorimalla, puhdistamalla ja pilkkomalla tahnan ainekset. Helpoimmalla pääsee käyttämällä monitoimikoneen teräleikkuria tai sauvasekoitinta. Kun ainekset on silputtu pieniksi, muodostuu niistä kauniin vihreä ja erittäin aromaattinen tahna. Lisää tarvittaessa öljyä ja soijakastiketta
Vinkki! Aasialaisista kaupoista saa kaffirlimen lehtiä ja thaibasilikaa. Satuin itse liikkumaan Stockan herkussa, ja erittäin avulias ja ystävällinen aasialaistaustainen miestyöntekijä pahoitteli ettei valikoimista löytynyt heiltä kumpaakaan tuotetta, mutta hän kertoi, että raastamalla limen kuorta voidaan korvata kaffirlimen lehdet ja thaibasilikan puuttuessa käyttää kanelibasilikaa tai punabasilikaa. Tähän curryyn käytinkin kanelibasilikaa!
Tahnan valmistuessa pilko curryyn tulevat kasvikset ja laita ne kattilaan öljyä lisäten. Paista kasviksia hetken aikaa ja kaavi joukkoon vihreä currytahna ja sekoittele hyvin. Lisää sen jälkeen joko kasvisliemi tai vettä sen verran, että kaikki kasvikset kunnolla peittyvät, lisäten veteen 1-2 kasvisliemikuutiota. Tämän jälkeen kaada kookosmaidot ja kookoskerma kattilaan ja sekoittele kunnolla. Keitä riisi ja anna kasvisten hautua kypsiksi. Vihreät pavut eivät saa olla raakoja, mutta niiden ei tule olla myöskään ruskeita, silloin ne ovat ylikypsiä ja menettäneet paitsi kauniin värinsä myös ryhdikkään ja rapsakan luonteensa, sekä oivallisen makunsa. Tarkista curryn maku ja lisää tarvittaessa soijakastiketta. Silppua tuoretta korianteria ja tuoretta thaibasilikaa vielä joukkoon
Lisää valmis currytahna kasvisten joukkoon. Voit jättää tahnan rouheiseksi tai ajaa sileäksi
Lisää sitten kasvisliemi ja kookosmaidot ja kookoskerma
Vinkki! Kun pilkot vihreitä papuja, poista papujen toinen, terävä pää. Kun se on poistettu papuja ei tarvitse enää pilkkoa pienemmiksi tätä reseptiä varten! Jos sitruunaruoho ei ole entuudestaan tuttu, poista sen kuiva kanta ja viillä veitsellä varsi keskeltä halki, tällöin saat kuorittua ensimmäisen kuorikerroksen helposti pois. Kuoren poistamisen jälkeen hakkaa sitruunaruohoa esim. veitsen lappealla sivulla koko varren matkalta niin, että korsi aukeaa ja hieman pehmenee ja sen aromit pääsevät vapautumaan
Kun curry on kypsää ja hautunutta, vihreä tahna on imeytynyt siihen niin, ettei väri enää olekaan selkeän vihreä
Voit tehdä riisistä kauniita kekoja täyttämällä pienen kulhon jasmiiniriisillä. Taputtele lastalla tai lusikalla riisi tasaisesti kulhoon reunoja myöten ja kumoa lautaselle, poistaen varovasti kulhon keon päältä. Itse tässä mätin lautaselle riisiä ja kaavin ronskisti kastikkeen päälle :) .
Tämä vihreä curry on paitsi todella hyvän makuista, myös varsin ravinteikasta papujen, kasvisten ja tuoreiden ainesosien vuoksi. Thairuokaa kaivatessa ravintoarvoltaan terveellisen ja taatusti maistuvan aterian saa parhaiten valmistamalla sen itse. Jos currytahnaa tekee isomman satsin, sen voi purkittaa ja laittaa jääkaappiin muutamaksi päiväksi, tai pakastaa seuraavaa kertaa varten. Tällöin curryn valmistaminen helpottuu ja on huomattavasti nopeampaa! Usein kasviscurreissa käytetään tofua, joka olisi mainio lisä tähänkin. En kuitenkaan lisännyt sitä enää annokseen, sillä pavut, parsakaali ja pinaatti ovat jo itsessään hyviä ja ravintorikkaita raaka-aineita. Oi että oli hyvää ja kaikille maistui!
Kuvat/Photos: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.