Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Ruusu-laventelisiirappi


Tämä resepti sai inspiraationsa Rivieran tähtitaivaan alla vietetyistä lämpimistä illoista, jolloin istuimme ystävien kera iltaa valtavan lehmuksen juurella, ja jälkiruokia ja salaatteja sulostutti ja ihastutti ystäväni tädin itse keittelemä mimosankukkasiirappi. Se oli jotain ihan valtavan hyvää, suorastaan huumaavaa, ja tämän jälkeen mieleeni on noussut ajatus valmistaa Ranskasta tuomastani laventelista itse makusiirappia. Ruusujen kukinnan ollessa kuitenkin parhaimmillaan, päätin yhdistää nämä kaksi ihanaa kesän tuoksuvaa unelmaa yhdeksi nautinnolliseksi kokonaisuudeksi

 
Siirapit sinänsä eivät ole olleet mitään suurinta herkkuani aiemmin, koko sana tuo mieleeni ensisijaisesti piparkakkutalon kiinnityksen, klisheiset latinorakastajat, nyyhkyelokuvat ja hunajaisia sanoja tihkuvat runot. Ihania juttuja toki sinänsä, mutta myös asioita, joita voisi helposti luonnehtia laadukkuuden vastaisiksi, tai ainakin äkkimakeiksi. Sain kuitenkin tuliaisiksi siskoltani muutama vuosi sitten ranskalaista ruususiirappia, joka oli valmistettu Grassessa, maailman parfyymipääkaupungissa, jossa myös sen ihanan lehmuksen alla nautimme mimosankukkasiirapista. Lahjaksi saadun ruususiirappipullon kyljessä oli tarjoiluehdotuksena tarjoilla sitä shampanjan kera, kauniina ja hurmaavana lisänä juomalasissa, tai kuumaan maitoon sekoitettuna. Oijoi. Jos puhutaan laadusta, niin rivieralainen ruususiirappi on kyllä varmasti siellä jossain ylettömyyksien, vanhan rahan ja aidon shampanjan sarjassa, iloisena, kauniina, helppona luksuksena, jonka voi hyvin valmistaa myös itse!
 
 
Tässä vielä pari kuvaa etelän lämpimässä kesäillassa nautitusta nektariini-minttu-jäätelö-mimosankukkasiirappi-jälkiruokaherkusta!

 
 
 
RUUSU-LAVENTELISIIRAPPI
 
5dl punaisia/vaaleanpunaisia ruusun terälehtiä
5 dl sokeria
4 dl vettä
4-5 sinistä laventelinkukkaoksaa
 
puhtaita, desinfioituja lasipurkkeja tai pullo
 
Ihan ensimmäiseksi, tarkista kerättävät ruusun terälehdet. Jos omasta takaa ei löydy ruusupensaita, voi villiintyneitä ruusuja käyttää tähän materiaalina. Esimerkiksi merenrannoilta, lenkkipolkujen varsilta ja vanhojen asuintalojen liepeiltä löytää usein villinä kasvavia ruusupensaita. Muistathan, että ruusujen on oltava varmasti puhtaalta paikalta, jossa niiden kerääminen on luvallista. Kukkakauppojen ruusut eivät kelpaa tähän tarkoitukseen, vaan ne voi säästää koristelu- ja askartelukäyttöön, ellei sitten kyseessä ole biodynaamisesti viljellyt ruusut!
 
Laventelia löytää puutarhasta, mutta kannattaa tutkia myös viljelypalstojen lähettyvillä sijaitsevien polkujen ja hiekkateiden varret! Ainakin oreganoa eli mäkimeiramia tapaa usein, ja jos onni käy niin olen laventeliakin joissakin paikoissa nähnyt!
Ellet sitten ole Välimerellä, jossa sitä kasvaa joka paikasssa :)
 
Puhdista ruusut mahdollisista kirvoista ja muista ötököistä, ja mittaa kaikki ainekset kattilaan. Anna kiehahtaa, madalla sitten lämpöä, ja anna keitoksen kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia, tasaisesti sekoitellen. Varo polttamasta pohjaan!
 
Siivilöi valmis siirappi puhtaisiin purkkeihin jäähtymään, ja laita korkki/kansi päälle. Ellei sinulla ole suppiloa, hyvä vinkki on käyttää apuna kahvi- tai teepannua, jonka laveampisuiseen aukkoon on helpompi siivilöidä siirappi kuin suoraan purkkiin tai pulloon, jonne kannun nokalla siirapin saa helposti sitten kaadettua!
 
Vinkki! Jos lisäät siirapin kaveriksi hyppysellisen suolaa, oliiviöljyä ja balsamicoa, on sinulla valmis, itse tehty ruusuvinaigrette!
 
 

 
Oi, tämä siirappi on muuten todella hyvää!
Ja ihan loistava herkku juomiin, salaatteihin, jäätelöihin, lettujen kaveriksi, hedelmäsalaatteihin, kakkuihin ja leivonnaisiin.
Suosittelen lämpimästi!
 
Ja toki siihen shampanjaan erityisesti!


Muutama laventelinkukka riittää maustamaan ihanan siirapin. Sen maku on niin voimakas, ettei kukkia tarvita enempää. Ruusu taas on itsessään niin makea, että se suorastaan kaipaa kumppaniksi hieman esimerkiksi juuri laventelia!
 

Kahvipannu on loistava apuri siivilöinnissä!

 
Purkita valmis siirappi jäähtymään suoraan purkkiin/pulloon
 

Onneksi olin säästänyt Italiasta hankittuja erilaisia pestopurkkeja; mm. pistaasipeston, artisokkapeston ja ligurialaisen pestopurnukan elämä jatkui uudessa muodossa! Pestopurkki on myös loistava kooltaan lahjoja ajatellen. Mikä olisikaan ihanampi kesätuliainen kuin purkki itse tehtyä ruusu-laventelisiirappia!
 
Ja tämä todella on ihanaa, makoisaa, vie kielen mennessään, ja sydämen Rivieran iltoihin <3


 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

1 kommentti: