Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Suklaakirsikkapuu

Keväisin, kun metsässä laulaa mustarastas ja puissa silmut ovat puhkeamassa hiirenkorville, kukkii ruukussani kirsikkapuu. Myös omenapuu ja kriikuna kukkivat kun päivät pitenevät. Tänä keväänä hanamin toi luokseni ihana kirsikkapuu, ja ei suinkaan mikä tahansa puu, vaan suklaakirsikkapuu.
 
Kirsikankukkien alla terassilla oli kesä, vaikka ulkona oli sateista ja taivaanranta hiljalleen katosi jonnekin. Kauempana häämöttävät puut hävisivät taivaanrannan mukana harmauteen ja annoin mieleni matkata Japaniin, kukkivien puiden suojaan kirsikkapuistoon, jonka takana lumihuippuiset vuoret toisinaan kutsuivat pilviä taivaalta luokseen. Sumuiset vuoret muuttuvat näin välillä näkymättömiksi, kuin aaveet tai joen vesi, joka pakenee henkien maille, kadoten höyrynä ilmaan. Sillä Japanista kun puhutaan, elää henkisyys käsi kädessä luonnon kanssa.
 
Sateinen metsä on kuitenkin täynnä ääniä ja elämää Suomessakin, ja siniset kukat vielä hetken koristavat vanhoja kiviaitoja ja pihoja, jotka joskus kuuluivat jollekin puutalolle. Aina silloin tällöin keskeltä metsää tai joenvarresta lenkkipolulta löytää vanhan omenapuun ja silloin tietää, että siinä tai aivan lähettyvillä joskus muinoin on sijainnut jonkun piha
 
Ihanaa kevässä on se, että joka päivä valo lisääntyy ja sateisinakin päivinä se kulkee kohti kesää, kaikki vielä edessä. Ja kun kirsikkapuuni kukkii, se on varma kevään merkki. Joskus se aloittaa kukintansa kun ulkona silmut ovat vielä vihjeitä ja maa vasta orastaa tulevaa vihreyttään. Talvisin tiedän Andalusian rinteiden täyttävän valkoisista kukista kun mantelipuut aloittavat kukintansa, ja kun pohjoisilla leveysasteilla valkovuokot puskevat maasta, on etelässä jo kesäistä
 
Ja kesäisin, kun pohjoisessa on kesä, kasvaa suklaakirsikkapuuni vieressä suklaaminttu. Se maistuukin suklaalta. Ensin kuitenkin puihin puhkeavat lehdet ulkona, ja valo kiipeää taivaalle, niin korkealle ettei se sieltä heti laskeudukaan.

Japanitunnelmissa keittelin teetä ja siemailin sitä kirsikkapuun katveessa, vaikka ulkona olikin harmaata. Mietin puistoja, jotka täyttyvät vaaleanpunaisista kukista, joiden alla voi istua kuin kukkivan taivaan alla, josta varisee silloin tällöin tuoksuvia terälehtiä kuin lumihiutaleita alas. Ja pienet lammet ovat täynnä uiskentelevia karppeja, maa piknikvilttejä.


Samalla muistin, että pari vuotta sitten toukokuun alussa lämpötila kohosi yli 20 asteeseen ja pulahdin järveen. Viikkoa aiemmin katsoin kun jää suli, ilma väreili kun vesi pakeni höyrynä taivaalle, kuin veden henget olisivat tanssineet ilmassa, pohjoiset, hyvät henget. Ja muistoihin on hyvä matkustaa kun ulkona on harmaata, ja sitten voi taas havahtua siihen että istuu kukkivan kirsikkapuun alla, eikä tosiaan minkä tahansa puun, vaan suklaakirsikkapuun. Ja ikioma hanami on täällä juuri nyt, ei kaukomailla eikä näkymättömillä mailla, vaan valkeana, ihanana kukkamerenä, joka syleilee tuulenvirettä hiljaa niin, että maahan sataa tuoksuvia lumihiutaleita.

Kuvat/Photos & Copyright. Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
 
 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti