Keskellä metsää sen kohtasin. Silmut kultaa, tietenkin. Kauan sitä jo odotin, ja kaukaa nyt sen totesin. Kukkii puu kaunehin, tuo valkoinen magnolia Japanin.
Rusetteja hiuksissaan, kantaa neito itäisen maan. Vaan kuinka tänne asumaan, on jäänyt kaukaiseen pohjolaan? Kun keijut kevään tanssivat kutreillaan, voi unohtaa routaisen niin kylmän maan, ja katsoa aurinkoa uudestaan, on aika syttyä kukkimaan.
Metsäpolkua kun kuljin, silmät hetkeksi suljin. Satumaa täynnä taikaa, jostain keijujen soitto raikaa, hetken verran levähtävät, säteet auringon, sädehtivät. Tervehtivät kukkia puun, maistavat valkoista mettä suun, ja ihana perhonen keltainen, se halasi kukkaa, keijukainen.
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti