Andalusian kaunein kevät

Espanjankielessä on sananlasku, joka suomennettuna menee näin: "Jos kohtaat sokean kerjäläisen Granadassa, anna hänelle paljon. On suuri murhe olla näkemättä kaupungin kauneutta."

Granada, granaattiomenapuiden mukaan nimensä saanut kaupunki seisoo majesteetillisena Sierra Nevadan lumihuippuisten vuorten edustalla Andalusiassa. Minulla on ollut onni vierailla Granadassa usein siihen aikaan kun kaupunki hehkuu fuksianpunaisen sävyissä, kukkivien puiden värjätessä maiseman. Granaattiomenapuut reunustavat myös La Alhambraa, maurilinnoitusta joka kätkee sisäänsä uskomattomia aarteita ja josta sanotaan, että se on maailman kahdeksas ihme. Minulle kukkivat puut ovat yksi kauneimmista ja ihanimmista näyistä. Syreenit, magnoliat, omenapuut ja kirsikat ovat kerrassaan huumaavia.

 

Kun Suomessa vielä hanget peittävät metsiä ja peltoja, värjäytyvät Andalusian vuorten rinteet myös valkoisiksi. Mantelipuut aloittavat kukintansa, ja maahan varistessaan ne ovat kuin tuoksuvia lumihiutaleita. Maaliskuussa niiden kukinta alkaa olla jo ohi, mutta vuoristossa kukkii villinä kasvavia kirsikkapuita. Seisoin Antiikin Rooman aikaisilla raunioilla, alhaalla jyrkänteen takana aukeni laakso, jonka takana hohtivat siniset vuoret, ja edessäni suhahteli valtavia hanhikorppikotkia. Katselin tätä kirsikkapuiden lomasta, jokunen lammas kirmasi takanani. Sellaisissa tilanteissa sydän pakahtuu, kuten katsoessaan vuoren rinteeltä meren takana siintäviä vuorenhuippuja, tiedostaen että ne kuuluvat toiseen mantereeseen, edessä häämöttää toinen maanosa.

Ehkä kauneinta mitä voi olla, on kukkiva magnoliapuu Andalusian keväässä. Kun valo heijastuu valkoisiksi rapatuista seinistä, arabialaisissa puutarhoissa on raukea ja pysähtynyt iltapäivän hetki, ja kukkiva puu tarjoaa suojan kesäisiin lämpötiloihin kohonneilta lukemilta. Jossain juoksee kissoja, laaksot ovat kauniin vihreitä, appelsiinipuut reunustavat teiden varsia ja saattaa käydä kuten minulle, että Andalusian valkea hevonen seisoo edessäni istuessani magnoliapuun alla. Nämä kuvat otin sellaisena hetkenä, ja jostain vielä kantautui klassisen, espanjalaisen kitaran soittoa. Täydellistä, maagista, melkein jo liikaa.

Ihanista ihanin magnolia Rondan keväässä.

Magnoliasateesta syntyy maahan vaaleanpunaisia sydämiä

 

Ja saattaa käydä niin, että alkukevään vihertävien vuoren rinteiden ja vihreiden oliivilehtojen täyttämien laaksojen keskellä kohtaa yllättävän tuttavan

 

Andalusian jättiaasi. Kuin oudon kiehtova kummituseläin, puoliksi hevonen, puoliksi satuolento, kuitenkin aasi ja jotain kaikkea siltä väliltä. Andalusian jättiaaseja tapaa vain Etelä-Espanjassa. Innostuin niin, että ponkaisin katsomaan sitä lähempää, keskellä vuoristoa, kaukana asutuksesta. Aasi oli selvästi kiinnostunut tutustumaan, tepasteli reippaasti edessäni, haki kontaktia, jutteli. Kunnes yhtäkkiä alkoi kiljua. Ja jos olet kuullut kuinka aasi kiljuu, niin sitä ei ihan heti unohda. 

 

 

Mutta matka jatkui kohti raunioita, joilta levittäytyi sinihuippuisten vuorten armeija, majesteetilliset hanhikorppikotkat, siipien havina historiallisessa ympäristössä, muisto magnoliapuusta ja tuoksuvasta lumisateesta

 

Andalusian vuorten kevät. Ei sitä sydän enempää voi toivoa. 

 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.