Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

lauantai 23. elokuuta 2014

Kuorintavoide


Ystäväni järjesti kotonaan aivan ihanat puutarhajuhlat. Kriikunapuiden ja marokkolaisten lamppujen alla hyvässä seurassa vietetty ilta ylipäätänsä olisi jo sellaisenaan ihana, mutta tällä kertaa juhlat olivat erityiset, sillä teemana oli hyvä olo. Saunan, hiusöljyjen, seerumeiden ja naamioiden mainioon joukkoon sopi myös itse tehty kosmetiikka. Valmistin tätä ihastuttavaa iltaa varten kaksi yksinkertaista, mutta toimivaa kuorintavoidetta. Toisen makeamman ja pehmeämmän sokeripohjaisen, ja toisen hieman mausteisemman ja voimakkaamman suolakuorintavoiteen
 

Ruiskukkia ja aukeava magnolian kukka, molempia käytetään kosmetiikan ainesosina
Kotikosmetiikan, luonnonmukaisenkin, tekeminen on usein varsin helppoa ja yksinkertaista. Ja kuten ihonhoidossa yleensäkin, kuorintavoiteiden/öljyjen valmistuksessa pätee se perussääntö, että "jos voisit syödä tätä, se todennäköisesti on hyväksi ihollesikin." Luonnosta löytyy uskomattoman paljon ihania raaka-aineita ihan ilmaiseksi. Kaupunkiluontokin on varsinainen aarreaitta, kunhan tietää mitä valitsee, tuntee käyttämänsä kasvit ja kerää ne puhtaalta paikalta. Usein myös oma ruokakaappi on mainio paikka kosmetiikan raaka-aineita metsästäessä. Itse tehdystä kosmetiikasta paitsi tulee hyvä mieli ja innostunut olo, niin se on samalla myös parasta mitä iholleen voi tarjota
 
 
Tässä joitakin raaka-aine vaihtoehtoja:
 
Ihania kukkia ja kasveja ihonhoidossa ovat esimerkiksi: ruusu, kehäkukka, koivu, laventeli, orvokki, mäkikuisma
 
ja ihania mausteita ihonkuorinnassa esimerkiksi: neilikka, kardemumma, kaneli, suola, sokeri
 
Ihonhoitoon sopivia eteerisiä öljyjä ovat esimerkiksi: ruusu, appelsiini, greippi, neroli, laventeli, geranium, jasmiini, rosmariini
 
ja miehisiksi tuoksuiksi miellettyjä: kataja, sypressi, bergamotti
 
Monet ainesosat ovat ilmaisia
 
 
KOOKOS-APPELSIINI-SOKERI-KUORINTAVOIDE
 
2/osaa luomukookosöljyä
1/osa sokeria
muutama tippa luomulaatuista eteeristä appelsiiniöljyä
pari tippaa luomulaatuista eteeristä greippiöljyä
(loraus ruusunkukista tehtyä siirappia)
 
Ainekset sekoitetaan keskenään ja kuorintavoide on valmis! Kookosöljy on huoneenlämmössä jähmeämpää, saunassa juoksevaa ja öljymäistä. Käytettiin kuorintavoidetta sitten lämpimänä tai huoneenlämpöisenä, se toimii ja jättää pesun jälkeenkin ihon pehmeäksi ja silkkiseksi. Kuorivamman vaikutuksen saa kun tahna ei ole muuttunut liian juoksevaksi
 
Huom! Jos eteeriset öljyt eivät ole kovin tuttuja, kannattaa muistaa olla tarkkana sen kanssa minkälaisia öljyjä valitsee! Synteettiset tuoksut ja huonetuoksut eivät tähän sovi, joten kannattaa tarkistaa öljypullon kyljestä huolella mihin tarkoitukseen öljy soveltuu. Aidot eteeriset öljyt erottaa usein myös hinnasta, sillä kyllä vain, ne ovat syystäkin hieman hintavampia!
 
 
 
LAVENTELI-NEILIKKA-SUOLA-KUORINTAVOIDE
erityisen ihanaa jouluna!
 
1/osa kuivattua luomulaventelia
1/osa kokonaisia, kuivattuja neilikoita
1/osa suolaa
(muutama kuivattu luomu/biodynaaminen ruusunnuppu)
oliiviöljyä
 
Hakkaa morttelissa neilikat ja laventelit pienemmiksi. Neilikat varsinkin tarvitsevat tätä, jotta ne eivät raavi ihoa vaan muuttuvat kuorivammiksi. On myös tärkeää käyttää kokonaisia kuivattuja neilikoita, eikä hienoa jauhetta, muuten ne eivät kuori! Jos käytät ruusunnuppuja, toista sama käsittely, sekoita ainekset keskenään ja lisää lopuksi oliiviöljy silottamaan seos tahnaksi. Tämä kuorintavoide on aromaattinen ja erityisen ihana talvikuukausina ja sopiikin loistavasti joulusaunaan mausteisuutensa vuoksi. Kesäaikaan tästä saa loistavan kuorintavoiteen esimerkiksi jaloille!
 
Vinkki! Jos mausteinen tuoksu miellyttää, voi joukkoon lisätä myös hieman kardemummaa tai kanelia!
 
Jos kaipaa ohjeeseen variaatioita, ruusu-laventeli kuorintavoiteen ohje löytyy täältä, ja saunahunajan ohje täältä!

 
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti