Jos haluaa valmistaa ruokaa, joka on trendikästä, terveellistä, hauskaa ja itsessään jo ohjelmanumero illanistujaisiin tai juhliin, tämä resepti on juuri sitä varten! Kevätrullat ovat paitsi herkullisia, myös varsin suurta huutoa ruokamaailmassa, ja niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Vaikka marraskuinen harmaus helposti kannustaa raskaisiin ja lämmittäviin pataruokiin (tai lohturuokiin!), oikeastaan pimeä vuodenaika on paras aika myös hemmotella itseään vitamiinipitoisilla ja ravinteikkailla raakaruokaherkuilla ja salaateilla. Koska juuri nyt keho kaipaa näitä ainesosia erityisen paljon auringon ollessa talviunilla. Nämä kambodzalaiset kevätrullat sopivat kuin nakutettu tähänkin tarkoitukseen, ja kaiken lisäksi ne ovat yllättävän täyttäviä ja ruokaisia
Tämä resepti ei poikkea paljoakaan vietnamilaisista kesärullista, ja vietnamilainen keittiö jos joku onkin varsin suosittua tällä hetkellä. Oma ensikosketukseni näihin vietnamilaisiin herkkuihin on tapahtunut Ameriikan serkkuni kautta, joka ystävineen esitteli pohjoisen tytölle herkulliset vietnamese sandwitches aikoinaan. Täytevaihtoehtoja voi varioida omien mieltymysten mukaan, ja rullista voi kääräistä juuri niin ihanat kuin haluaa
Näiden kevätrullien herkullisen reseptin olen soveltanut Taina Laaksoharjun reseptistä, jonka hän on saanut suoraan kambodzalaiselta puutarhurilta ! :)
Kuvat ovat Annalassa järjestetyltä kokkauskurssilta
KAMBODZALAISET KEVÄTRULLAT
Riisipaperiarkkeja
riisinuudeleita
kurkkua
porkkanaa
retiisiä
avokadoa
jäävuorisalaattia
friseesalaattia
tuoretta korianteria
tuoretta thaibasilikaa
(punabasilikaa/limebasilikaa)
Kastike:
3 rkl soijakastiketta
1 lime
1 tl harissaa/ 2 rkl chilikastiketta
1 puristettu valkosipulin kynsi
(sokeria tai hunajaa)
pieneksi hakattua thaibasilikaa/limebasilikaa
(voit tehdä tuplamäärän aineksista jos syöjiä on useampi)
Vietnamilaisten kesäkääryleiden kanssa käytetään myös pähkinäistä dippikastiketta, joten tähän vielä toinenkin kastikeohje:
Pähkinäkastike:
kourallinen paahdettuja maapähkinöitä
1 paahdettu valkosipulin kynsi
soijakastiketta
makeaa chilikastiketta
1 lime
loraus seesamiöljyä
Aloita pilkkomalla tuoreet ainekset. Pilko kurkut ja porkkanat mahdollisimman ohuiksi tikuiksi, ja salaatti rapeiksi pieniksi suupaloiksi. Kaada kiehuvaa vettä riisinuudeleiden päälle ja anna niiden tekeytyä kypsiksi ja kaada sitten vesi pois. Kun ainekset ovat valmiita, kaada kuumaa vettä astiaan, ja kasta riisipaperiarkki nopeasti veteen ja aseta lautaselle. Jos paperi ei kostu tarpeeksi, se ei pehmene, mutta jos se kostuu liikaa se tarrautuu kiinni ja sitä ei voi enää käsitellä. Arkin kastelu on helppoa kuin mikä, mutta vaatii ehkä muutaman harjoittelukerran. Kannattaa muistaa myös, että ehjä arkki = ehjä rulla! Jos riisipaperiin tulee repeymä, sen huomaa rullatessa. Rikkonaiset arkit kannattaa käyttää korjailemista varten
Kun kasteltu arkki on lautasella edessä kuin tortilla konsanaan, voi aloittaa täyttämisen. Kannattaa olla kohtuullinen täytteen kanssa, ja halutessa riisivermisellit voi laittaa pohjimmaiseksi, ja niiden pintaan voi ripotella hieman soijakastiketta. Täytetty rulla kääritään kuin lettu tai tortilla, ja rullan päät taitetaan alle. Siistein lopputulos tulee kun käärön päät taitellaan rullan sisään kun arkista olisi vielä noin puolet rullattavana
Kastike: Sekoita ainekset keskenään kulhoon, purista limen mehu ja tarkista maku. Jos lopputulos on hirveän tulinen, voi joukkoon lisätä tilkan vettä tai halutessa jugurttia, vaikka se ei perinteistä reseptiä noudattelekaan
Pähkinäkastike: Paahda uunissa pähkinöitä yhdessä valkosipulin kynnen kanssa n. 10 minuuttia. Soseuta sitten kaikki ainekset sauvasekoittimella tahnamaiseksi kastikkeeksi. Seesamiöljy sitoo ainekset yhteen. Soijakastikkeen kanssa saa olla antelias, valmiit rullat dipataan kastikkeeseen ja tällöin itsessään varsin miedot kääryleet saavat makua
Vinkki! Voit käyttää makeaa soijakastiketta myös ensimmäisessä kastikereseptissä sokerin ja harissan asemesta. Alkuperäiseen reseptiin tulee kalakastiketta, joten jos syöt mereneläviä niin sitä voi lisätä kastikkeen joukkoon
Ihanat kevätrullat ovat käytännössä salaattia hauskassa asussa, terveellisiä, maukkaita ja varsin helppo valmistaa. Kun jokainen valmistaa itse oman rullansa vaikka illanistujaisissa tai kotona niin ruoka saa uuden, hauskan ulottuvuuden!
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti