Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Yrttisatoa

 
Taas on se aika vuodesta. Voin huokaisten katsoa kukkivaa ja runsasta parvekepuutarhaa ja siirrellä hallanarkoja kasveja lähemmäs seinää iltaisin, ja nostella marjapurnukoita jääkaapista yöksi parvekkeelle kukkien seuraan jotta kaappiin tulee tilaa. Koska tähän vuodenaikaan jääkaappi alkaa olla täynnä marjapurnukoita, samoin kuin pakkanenkin. Mikäs sen mukavampaa. Samalla täytyy kuitenkin todeta, että ulkopuutarhan alkaa olla aika jo siirtyä talviteloille, ja viimeiset yrttisadot on syytä kerätä talteen
 
 
Pahoittelut ontuvasta kuvanlaadusta tällä kertaa. Olen ilokseni pussittanut, purkittanut, hillonnut, mehustanut, säilönyt, pakastanut, kuivannut ja tässä kai voi sanoa että kimputtanut satoa talven varalle. Laventelit, piparmintut ja iisot ovat päässeet koristamaan keittiön oviaukon ylle naputtelemiani yrttinaruja. Voin mielessäni myhäillä, että Etelä-Euroopassa ja Ameriikan mailla voi oviaukon yllä roikkua mistelit, mutta meillä täällä pohjoisessa tuoksuvat laventelikimput :)


Olen aiemmin kuivannut jo jalkakylpyaineksia, kasvovoiteiden materiaalia ja yrttisuolaa, ja näitä ja muita ihania ohjeita voi tutkailla aiemmasta päivityksestäni.
Tänään valmistin myös helppoa ja ihanaa maustevoita, jonka ohje tulee tässä
 
 
PERSILJAVOI
 
Luomuvoita
tuoretta persiljaa
 
suhde 100g voita/ 5 persiljan pienehköä oksaa
 
Nosta jääkaappikylmä voi hetkeksi huoneen lämpöön notkistumaan ja miksaa sitten ainekset sauvasekoittimella. Kaavi valmis voi kauniiseen tarjoiluastiaan ja nauti. Persiljavoi on maukasta mutta vahvaa, ja makua voi muunnella lisäämällä muita yrttejä oman maun mukaan. Persiljavoi soveltuu myös maustevoiksi esimerkiksi uunijuuresten tai pihvin päälle, tai perunoiden kaveriksi.
Muista käyttää myös persiljan maukkaat varret!
 
Vinkki! Kannattaa kokeilla myös timjamivoita tai basilikavoita, samoin chilivoi ja paprikavoi ovat maukkaita. Lehtipersiljasta saa miedomman yrttivoin, mutta tällöin kannattaa käyttää isompia oksia tai hieman suurempi määrä yrttiä, italialaisen keittiön vakiota, ihanaa prezzemoloa


 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti