Jokaisella Italian reissullani opin väistämättä paljon asioita kokkaamiseen liittyen, sillä italialaisille ruoka on jotain niin pyhää, ettei siihen sarjaan taida päästä edes jalkapallo! Jokainen ruokahetki on täynnä tiettyjä rituaaleja, jotka ilmenevät siinä mitä mihinkin kellonaikaan kuuluu syödä ja minkä raaka-aineen kanssa mitäkin kuuluu nauttia. Tämä on paitsi ihailtavaa, myös välillä hermoja raastavaa, sillä joskus ulkomaalaisena Italiassa voi tuntua siltä, että ruokatottumuksiin liittyvä joustamattomuus aiheuttaa harmaita hiuksia. Olenkin sanonut että vaikka katolilaisuus jakaa mielipiteitä, on olemassa uskonto josta kaikki italialaiset ovat yhtä mieltä, olivat he sitten kotoisin Sisilian tulivuorisaarilta, Calabrian mafiasuvuista, Napolin lähiöistä tai pohjoisen teollisuuskaupungeista. Sitä noudattavat niin geelitukkaiset papit kuin kiiltäväkenkäiset paavin avustajat, viiksekkäät kotirouvat, harvahampaiset kalastajat ja aseistetut, tiukkaan virka-asuun pukeutuneet carabinierit. Ja se on uskonto nimeltään: "näin me olemme aina tämän tehneet, tämä on ainoa tapa tehdä se oikein, ja se on tapa jolla äitini tämän ruuan valmistaa"!
Kun eteläisen Italian Apuliassa, eli saapasmaan korossa Pugliassa, avattiin McDonalds se ei selvinnyt kuin kolmisen kuukautta. Koska kukaan ei syönyt siellä. Lapset olivat sitä mieltä, että äiti tekee parempaa ruokaa
Ja tämän vuoksi noudatan itsekin periaatetta, että "jos italialaiset syövät tätä, ei kyseessä voi olla kovin huono tuote"
Joustamattomuus ruoka-asioissa on kaksipiippuinen juttu. Perinteistä pidetään kiinni molemmin käsin ja sen avulla on säilynyt hyvin elävänä varsin perinteikäs ja toimiva ruokakulttuuri, joka tarjoaa yhden lempikeittiöistäni yksinkertaisten makujen ja laadukkaiden raaka-aineiden liiton juhlana. Samalla sitä saattaa joutua kinkkisiin tilanteisiin kun kukaan ei halua muutosta eikä kokeilla mitään uutta. Monesti on tarkistettava etukäteen syökö italialainen ruokaa jos perinteisestä reseptistä on muutettu yksi raaka-aine ja korvattu se jollakin epätavallisemmalla vaihtoehdolla. Tämän lisäksi on sitten vielä sääntöjä joita noudatetaan lähes absoluuttisesti. Kuten että kalan päälle ei laiteta juustoa tai arancinoja ei syödä päivällä, ainakaan etelässä paprikasta ei tehdä pastakastikkeita ja ehkä se monia ulkomaalaisia eniten yllättävä seikka, kukaan ei syö Italiassa kanapastaa!
Italialaiset ovatkin usein varsin tyytyväisiä silloin kun asiat eivät muutu. Saapasmaa on täynnä pieniä kyliä ja kaupunkeja, joiden asukkaat syövät joka päivä samaan kellonaikaan pastansa, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, ja vaikka he asuisivat Rooman kupeessa, voi olla etteivät he ole koskaan käyneet ikuisessa kaupungissa
Kuitenkin yksi lempiasioitani Italian matkoilla on lukea paikallisia ruokalehtiä, sillä ne pursuavat varsin ihania ja kokeileviakin italialaisen keittiön reseptejä. Tällä kertaa bongasin Elle Tavolasta esimerkiksi pastareseptin johon käytettiin omenaa! Mukailin tästä innostuneena oman reseptin sisilialaisesta pestokastikkeesta, joka tehdään valkoisista kesäkurpitsoista, joita muuten löytää Suomestakin ainakin näin sadonkorjuun aikaan puutarhoissa kasvaneina ja eri muotoisina. Ja täytyy sanoa, että tämä resepti nousi heti suosikkieni joukkoon, oli kerrassaan taivaallisen hyvää!
 |
| Sisilialaisessa keittiössä paljon käytettyä villifenkolia eli finocchiettoa ja savustettua ricottajuustoa ricotta salataa |
PESTO VAALEISTA KESÄKURPITSOISTA
1 nuori, valkoinen kesäkurpitsa
1-2 talvivalkosipulin kynttä
1 sitruuna
1 pieni omena (esim. valkeakuulas)
1tl pistaasipestoa
muutama villifenkolin varren lehtiosio
muutama greippimintun ja afrikan sinisen basilikan lehti
2/3 ricotta salataa
1/3 parmesania
voita ja oliiviöljyä
Korvaavia ainesosia:
Jos käytössäsi ei ole italialaisia vaaleita ja pitkiä kesäkurpitsoita, käytä pyöreää tai hattumaista mallia. Greippimintun voi korvata parilla miedolla mintun lehdellä, samoin basilikan jollakin miedolla basilikalajikkeella tai kreikkalaisella basilikalla. Näiden sijasta voi myös käyttää lehtipersiljaa tai jättää yrtit kokonaan pois, resepti onnistuu silti. Villifenkolin voi korvata fenkolin vihreillä, tillimäisillä versioilla oikein hyvin. Älä kuitenkaan käytä fenkolin valkoisia, juurimaisia osia tai tuoretta tilliä, jonka vahva aromi puskee helposti läpi (ellet sitten ole suuri tillifani!). Myös villifenkolin voi jättää reseptistä pois. Pistaasipeston voi korvata valmistamalla pistaasiöljyä itse murskaamalla pähkinät ja sekoittamalla ne öljyyn. Tai käyttämällä maapähkinäpestoa. Ricotta salata ei muistuta tavallista ricottaa, mutta suureksi ilokseni Hakaniemen hallin juustopuodista vinkattiin, että heiltä löytyy tätä Sisilian herkkua!
Valmistus: Puhdista ja pilko kesäkurpitsa melko ohuiksi renkaiksi ja kypsennä pannulla yhdessä valkosipulin kynsien kanssa oliiviöljyssä niin, että kurpitsarenkaiden poskiin tarttuu hieman väriä. Lisää pistaasipesto ja sekoita. Lisää nokare voita pannulle ja lohko valkeakuulas sekaan. Omenan jauhomainen sisus alkaa pian hieman pehmetä. Jos omena ei ole pikkuinen, käytä vain puolikas! Lisää vielä pieneksi silputtu villifenkoli hetkeksi pannulle ja kaada sitten pannun sisus korkeareunaiseen astiaan. Lisää yrtit, raasta sekaan ricotta salataa sekä hieman parmesania ja purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Valmistin pestoa äidilleni puristamalla kokonaisen sitruunan mehuineen mukaan, ja hän piti sen tuomasta hapokkuudesta. Itse kuitenkin käyttäisin vain puolikkaan. Soseuta sauvasekoittimella vaalean silkkiseksi, paksuksi tahnaksi. A vot! Tarjoa pennen/zittin/sedanipastan kera ja raasta vielä ricotta salataa pinnalle!
Vinkki! Tämän peston maku on suloisen pehmeä, mutta jos kaipaa extrapotkua voi reseptiin lisätä 1/3 pienestä kuivatusta peperoncinosta. Tällöin chili kannattaa lisätä pannulle samoihin aikoihin valkosipulin kanssa!
Ja tämä on muuten hyvää! ;)
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti