Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kasvatin perunoita parvekkeellani. Vaikka olen kasvatellut sitä sun tätä ja vaikka mitä aina kukista hedelmiin ja juureksista kukkiviin puihin parvekkeellani, en aiemmin jostain syystä ole viljellyt siellä perunoita. Ja ilmeisesti sitä oli kovin vaikea sisäistää nytkään, sillä lokakuu lähenee loppuaan ja nyt vasta nostin perunat, sillä seurauksella, että pinnalle pulpahtaneet ja kaivetut perunat ehtivät jo vihertyä
Tai en nyt sentään ollut ihan unohtanut kasvattavani perunoita ruukussa, se vain oli asia joka muistui mieleeni aina kun olin jossain muualla, tai tilanteessa jossa en sillä kertaa tarvinnut perunoita ruoanlaittoon! :) Sitä mukavampaa kuitenkin oli saada satoa myöhään syksylläkin!
Uuden sadon perunat innostivat minua myös kesäisiin resepteihin, joista yksi lempparini on tuhti ja maukas kesäkuumalla valmistamani perunasalaatti, johon käytin oman maan yrttejä!
Parvekepuutarhamaan yrttejä nekin! ;)
PERUNASALAATTI
Uusia perunoita
Tuoreita yrttejä
(ruohosipulia, oreganoa, minttua, vesikrassia, lehtipersiljaa, basilikaa, afrikan sinistä basilikaa, suklaaminttua, ranskalaista rakuunaa, kreikkalaista basilikaa...)
Tuoreita herneitä
Varhaiskaalia
1 kurkku
2 nuorta sipulia varsineen/kevätsipulia (tällöin 3-4 kpl)
Mangoldin lehtiä
Voita
Oliiviöljyä
Merisuolaa
Tuoretta tilliä
Keitä uudet perunat kypsiksi lisäämällä ne kiehuvaan, miedosti merisuolalla maustettuun veteen. Voit myös lisätä keitinveteen tuoretta tilliä. Kun perunat ovat lähes kypsiä, kaada vesi ja peitä perunat tuoreilla yrteillä ja ripottele pinnalle merisuolaa. Peitä tämän jälkeen yrttipotut muutamalla talouspaperin palalla ja laita kansi päälle
Lisää reilu nokare voita pannulle ja kuullota pilkotut sipulit voisulassa
Sillä aikaa kun sipulit kuullottuvat voissa, pilko varhaiskaali, mangoldin lehdet ja tuore kurkku kulhoon, silppua tuoretta tilliä sekaan ja lisää hieman oliiviöljyä ja pieni hyppysellinen suolaa
Lisää voi-sipuliseokseen tuoreita, riivittyjä herneitä joukkoon
Sekoita lopuksi kaikki ainekset keskenään, ja ihana, todella maukas ja runsas perunasalaatti on valmista syötäväksi!
Kuvat/Photos: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti