Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Paahdettua okraa


Lähi-Idän ravintoloiden valikoimista ja nepalilaisten ravintoloiden ruokalistoilta voi bongata suomalaisessa keittiössä harvinaisemman okran. Tuon kummajaisen, jonka nimi viittaisi johonkin vihneen näköiseen viljaan, ja josta liikkuu villejä legendoja sen pahasta mausta ja vaikeasta käsittelystä. Okra on kuitenkin itsessään varsin mietoa, oikeastaan melko mautonta, ja ulkonäöltään se muistuttaa hieman nuorta kesäkurpitsaa
 

Okran kokkailu on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta vasta tänä talvena olen löytänyt sen raaka-aineeksi omiin keitoksiini. Ja villien huhujen varoitukset mielessäni kummitellen halusin pitää huolta siitä, ettei okrasta tulee limaista ja ällöä. Koska niin voi kyllä käydä. Afrikkalaisissa keittiöissä okraa käytetään patojen suurustajana, sillä juuri tuo okralima toimii siinä hommassa hyvin.
 
Okralima. Minä en halunnut limaista okraa lautaselleni, joten paahdoin okrat ennen kastikkeeseen lisäämistä. Se toimi, lopputulos oli herkullinen, ja okran käsittely yllättävän helppoa. Valmistin okraa perinteisessä tomaattisessa kastikkeessa, jota olen nähnyt libanonilaisissa ravintoloissa ja pohjois-afrikkalaisissa keittiöissä valmistettavan

 Pilkottu okra on kaunista, kuin vihreä kukkiva tähtitaivas
 

 
 
OKRAA TOMAATTIKASTIKKEESSA
 
Muutama okra (8-10kpl)
1 salottisipuli
puoli tl valkosipulitahnaa
pala kesäkurpitsaa
pala munakoisoa
puolikas punainen chili
pala fenkolia
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä
loraus vermuttia
1 prk tomaattimurskaa
reilu voinokare
suolaa
oliiviöljyä
 
 
Tästä tomaattikastikkeesta tulee tosi hyvää. Resepti ei ole perinteinen, mutta on sitäkin maistuvampi. Minulla otti okraleipä ja jouduin heittämään suuren osan mausteistani pois ötököiden takia, joten tähän ruokaan arominsa suovat chilin, inkiväärin, voin, vermutin ja tomaatin ihana yhdistelmä yhdessä muiden kasvisten kanssa
 
Aloita poistamalla okran kannat ja pilkkomalla ne n. sentin paksuisiksi viipaleiksi. Paahda kauniin tähtimäisiä paloja uunissa pellillä leivinpaperin päällä tai oliiviöljyssä pannulla. Vahdi että viipaleet kypsyvät rapsakkaan suuntaan, eivätkä pehmene liikaa. Jos paistat pannulla okraa, lisää niiden joukkoon salottisipuli, sitten hiljalleen valkosipuli ja sekoita. Lorauta vermuttia sekaan ja lisää vielä voinokare. Annan hautua minuutin, pari. Lisää sitten muut kasvikset. Munakoisoja ei tarvitse itkettää, jos leikkaat ne ohuen ohuiksi viipaleiksi. Kuori inkivääri ja pilko niin pieneksi kuin mahdollista. Anna fenkolin hautua jonkun aikaa niin, että se pehmenee hieman. Sekoita aina välillä, ja lisää suolaa. Kaada sitten tomaattimurska kasvisten sekaan pannulle ja hauduta kunnes kaikki on kypsää. Voit myös lisätä voita ja yrttejä maun mukaan
(vegaanisen ruoasta saa helposti jättämällä voin pois)
 
Vinkki! Tarjoile spagetin, riisin, bulgurin tai cous cousin kera! Voit myös käyttää tätä ruokalajia yhtenä Meze-pöydän antimista

 Jos maustevarastoni olisivat olleet entisellään, olisin valmistanut kastikepohjan esimerkiksi näin:
 
 
1 tl jeeraa
1 tl sinapin siemeniä
1 tl paprikajauhetta
1 tl harissaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua lehtipersiljaa
puolikas tl jauhettua appelsiinin kuorta
puolikas tl kanelia
1 rkl ras el hanout-mausteseosta
 
 
Jauha mausteet morttelissa, ja avaa niitä pannulla, lisää öljyä, okrat, salottisipuli ja valkosipuli ja kuullota hetken aikaa. Lisää sitten munakoiso, kesäkurpitsa ja fenkoli. Kun kasvikset ovat pehmenneet lisää tomaattimurska, nokare voita ja hauduta. Lisää suolaa tarpeen mukaan, ja halutessasi chiliä ja loraus vermuttia, mutta jätä inkivääri pois
 
Voisin myös maustaa pelkät okrat noin, kuullottaa niitä mausteissa sipulin ja valkosipulin kera ja lisätä sellaisenaan esim. cous cousin joukkoon


Tällä kertaa päädyin nauttimaan tästä herkusta kuitenkin kotoisasti täysjyväspagetin kera

 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti