Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Parisuhdekipot

 
Kevään tulon huomaa, kun herää aamuyöstä siihen että talitintti laulaa niin vimmatusti, vaikka vähän stadin murteella, mutta kuitenkin. Iltakävelyllä kotini lähettyvillä lintuja uiskenteli yhä enemmän sulaneen, mutta edelleen hyisen virran keskellä, kevään saapumisen myötä illat ovat vihdoin pidentyneet ja juhannusvauvat syntyvät maailmaan. Satumaisen kauniissa ilta-auringossa näkee seikkailevia lintupareja, ja uusi energia innostaa toimimaan. Kuten esimerkiksi keramiikan tekoon, tietenkin
 
 
Kevät on romanttista aikaa, ja muistuttaa minua tekemistäni parisuhdekupposista. Tein myös sarjan näitä joskus häälahjaksi ystävilleni, jokaisen kipon pohjaan tuli kannustava teksti, kuten "ite oot", "sä aloitit" ja niin edelleen :)
 
 
"Lupasiksmä jotain?"
"Did I ever promise you anything?"
 
Tämä voisi toki päteä aika moneen muuhunkin nykyelämän ilmiöön
 
 
Joskus on aika lähteä uusille vesille, omin jaloin


Joskus lipua yhdessä kohti auringonlaskua
(olipas imelää!)

 
Joskus valo on kultainen, hetki on otollinen, ja seura oikea,
keramiikkakuppi ei halkea uunissa, lasite on asettunut täydellisesti,
ja kaikki sujuu kuin vettä vaan,
joskus.!
 
 
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti