Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vignole

 
 
Keväisin magnoliankukkien aikaan, Rooman leveysasteilla kypsyvät myös varhaiset kevätsadon ihanat kasvikset. Niistä syntyy ihana ja maukas vignole, eräänlainen keväinen kasvispata tai muhennos. Magnoliapuiden kukkiessa Suomessa hitusen myöhemmin kevät alkaa olla kauneimmillaan, ja nuoren sadon kasvikset ihania ja maukkaita pohjoisessakin, ja tällöin on juuri oikea aika valmistaa herkullista vignolea!
 
 
Voi, olisi vaikka kuinka monta ihanaa päivitystä odottamassa kunhan ehdin niitä taas laittaa tänne! Vignole on ollut yksi niistä, ja on kyllä ihana keväinen ruoka ja samalla terveellinenkin. Se on myös mainio lisäke ruokapöytään, vaikka lihan ja perunoiden kaveriksi. Magnolian kukkien aika on kerrassaan hurmaava, ja niin on kyllä vignolekin. Tähän kevätkeitokseen käyvät kaikki tuoreet ja nuoret vihreät vihannekset oman maun mukaan, ja jos oikein värisilmää haluaa hivellä, niin violetit uuden sadon kasvikset vielä kruunaavat koko komeuden, eli halutessa voi lisätä myös vaikka artisokan kukintoja ja punaruotista mangoldia!
 

 
 
VIGNOLE
 
 
Pieni parsakaali
lohko varhaiskaalia
pala purjoa
pala nuorta ja napakkaa kesäkurpitsaa
baby-pinaattia
350g härkäpapuja
1 banaanisalottisipuli
2 valkosipulin kynttä
kourallinen mangoldin lehtiä
0,5L kasvislientä
 
Halutessa:
tuoretta minttua
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
tuoretta meiramia
rosmariinin oksa
artisokan sydämiä
herkkusieniä/siitakesieniä
nuoria pieniä porkkanoita
 
Koska keväiseen kasvismuhennokseen voi käyttää juuri niitä nuoria kasviksia joista itse eniten pitää, ei tässä ole niin tarkkaa se mitä raaka-aineita käyttää. Härkäpavut ovat suositeltavia, ja erittäin maukkaita. Itse olen korvannut ne kuvissa kikherneillä kun en saanut mistään tuoreita härkäpapuja, mutta maku ei ole lainkaan sama.
Aloita vignolen valmistus pilkkomalla sipulit ja kypsentämällä niitä hiukan öljyssä pannulla. Kiehauta kasvisliemi kattilassa, ja jos sinulla ei ole itse tehtyä kasvislientä valmiina, voi tässä käyttää fondia tai kahta liemikuutiota. Kaada kuuma, valmis liemi pannulle sipuleiden sekaan ja lisää tuoreet härkäpavut, ja kypsennä niitä ohjeen mukaisesti, n. 20-25 minuuttia tai vähemmän, mikäli ne ovat jo kypsiä. Kun olet keittänyt papuja n. 10-15 minuuttia lisää parsakaali, varhaiskaali, kesäkurpitsa ja purjo liemen joukkoon. Pinaatti ja mangoldi lisätään vasta pari minuuttia ennen keitoksen valmistumista. Jos käytät tuoreita yrttejä, lisää puuvartiset timjami ja rosmariini heti alussa kun kaadat liemen pannulle. Basilikan ja mintun voi lisätä pinaatin kanssa samaan aikaan. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa vielä merisuolalla. Ihana, ihanin, kasvisvignole on valmis!

 
Muista, että liemen tarkoitus on kypsentää pavut ja höyryttää kasvikset. Nestettä ei siksi tarvitse sellaista määrää kuin keittoon tulisi. Valmis vignole on herkullinen ja maukas ruoka, ja aivan loistava tapa saada päivittäinen vitamiiniannos tarjoili sen pääruokana tai lisukkeena!
Kevään ruokajuhlaa parhaimmillaan!
Oh la laa
 
Ja härkäpapujen maukkaudesta voi lukea lisää täältä!

 
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti