Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

lauantai 9. marraskuuta 2013

Pärnu ja pinaattipuustit

 
Vaikka Helsingistä Tallinnaan ei ole matkaa kuin n. 80 kilometriä, on kulttuuriero paljon suurempi kuin Suomenlahden ajattelisi laineillaan erottavan. Viro muistuttaa saksalaisista ja slaavilaisista perinteistä ja historian tapahtumista, keskiajasta ja hansakauppiaista, vanhoista linnoista ja surullisista hautuumaista, joiden sammaleiset ristit koristavat rappeutuneiden kirkkojen pihamaita ja traagisten kohtaloiden ikuisia makuupaikkoja enemmän kuin sielu jaksaisi kestää. Surullisten tarinoiden sekaan jonnekin mahtuvat kukoistavat kasvimaat, elävät baltialaiset perinteet ja suloiset puutalot. Eräs varsin ihastuttava suomalaisesta kulttuurista poikkeava piirre liittyy kuitenkin historialliseen eroon. Viron ruokakulttuuri tarjoaa ihania leivonnaisia, niin suolaisia kuin makeitakin ja on kehittynyt vanhan kaupunkikulttuurin kukoistuksesta
 
 
Istuin kesällä ihastuttavan puutalokahvilan terassilla ja nautin suolaista piirakkaa, jonka täytteenä oli tuoretta pinaattia. Aivan täydellistä! Pieni piiras muistutti korvapuustia, mutta oli suolainen. Makuelämys jäi kytemään mieleeni, ja ajattelin pyöräyttäväni suolaiset puustit vielä joku päivä!
 
 
Pärnun kaupunki on kaunis
 
 
Tällä terassilla söimme ihania pinaattipuusteja!
 
 
PINAATTIPUUSTIT
 
Korvapuustitaikina:
5 dl maitoa
16 dl durumuvehnäjauhoja
120g voita
1 tl kardemummaa
2 tl suolaa
50g hiivaa
1-2 kananmunaa
 
Täyte:
400g tuoretta pinaattia
8-10 perunaa
1 rkl soijakastiketta
raastettua tuoretta parmesania
 teelusikallinen harissaa
4 tl Jerkiä
kourallinen paahdettuja maapähkinöitä
tai peston, harissan ja jerkin sijasta:
toinen kourallinen paahdettuja maapähkinöitä tai pistaasipähkinöitä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
pieni pala chiliä
1 tl curryä
1 tl kardemummaa
 
 
Pane perunat kiehumaan ja lämmitä sillä aikaa maito käden lämpöiseksi. Murusta ja sekoita hiiva maitoon, lisää kananmunat ja kardemumma, sekä osa jauhoista. Sekoita kunnolla, lisää suola ja loput jauhoista. Lisää lopuksi vielä sulatettu voi ja vaivaa kunnolla taikinaksi. Voit myös halutessasi lisätä hieman juustoraastetta taikinaan. Vaivaa vielä reippaasti taikinaa muutama kerta ja anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla kaksinkertaiseksi, ainakin 20 min. Valmista sillä välin täyte
 
Paista huuhdeltua pinaattia voi-oliiviöljyseoksessa pannulla ja lisää joukkoon paahdetut pähkinät. Maapähkinäpesto on ihan tajuttoman hyvää, mutta jos et käytä tässä sitä, lisää pannulle valkosipuli, chili ja loputkin pähkinät. Ohje maapähkinöiden paahtamiseen täällä.
Kun perunat ovat kypsyneet, kaada vesi pois ja tarvittaessa huuhtele nopeasti kylmällä vedellä ja kuori ne. Pilko perunat pannulle pinaatin ja muiden ainesten sekaan. Lisää tässä vaiheessa harissa, jerk ja maapähkinäpesto tai loput mausteet. Sekoita hyvin ja raasta pinnalle parmesania reilusti. Muussaa perunasurvimella, lusikalla tai teflonia hyvin kohtelevalla kauhalla ainekset massaksi
 
Kun taikina on kohonnut, jaa se kahteen osaan. Kauli leivinpaperin päällä kahdeksi levyksi. Levitä täyte molempien taikinoiden pinnalle ja raasta vielä parmesania päälle. Rullaa pitkoksi ja leikkaa joko paloiksi tai kolmioiksi. Jos leikkaat kolmioiksi, käännä kapein kärki ylös keskelle ja paina siitä alas niin, että muodostuu korvapuusteja. Jos massa tuntuu tähän liian jäykältä, muista että rullat maistuvat yhtä hyviltä kuin kauniit puustitkin! :)
 
Paista 225 C n. 10 minuuttia. Voitele puustit vielä ennen uunia oliiviöljyllä (tai perinteisesti kananmunalla). Kannattaa kokeilla rapsakan pinnan antamaa oliiviöljyä!
 
Vinkki! Tästä tulee kaksi pellillistä ihania puusteja. Voit kuitenkin halutessasi käyttää toisen taikinapellillisen kanneksi piirakalle, jolloin puustien sijasta saa ihania ja helposti leikattavia neliöitä!


Lisää pinaatin sekaan pannulle paahdetut maapähkinät

 
Pilko sekaan perunat
 

Ja muussaa ne massaksi!

 
Kun taikina on kaulittu, voi siihen vielä lorauttaa pintaan oliiviöljyä ennen täyttämistä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä
 

Lisää täyte

 
Raasta pinnalle parmesania
 
 
ja kääri rullalle!
 

Lopputuloksena syntyy ihania, maukkaita, maailman parhaita suolaisia puusteja!!

 
Ja kuten kuvasta näkyy, tursuileva täyte antaa persoonallisen ulkomuodon!
 

Nämä puustit poikkesivat toki Pärnun antimista jonkin verran, mutta ovat taivaallisen hyviä!
Näitä maistellessa voi muistella idyllistä kylpyläkaupunkia ja tietenkin kesää
 


 
Pärnun vesi oli lämmintä

 
Sympaattiset lehmät muistuttivat maaseudun tunnelmasta ja myös lähihistoriasta kuten kotipuutarhan antimia täynnä olevat toritkin- omavaraisuus on toki ihanaa, mutta usein kasvimaan ylläpito ei ole valintakysymys vaan välttämättömyys
 

Kesäyön valo

 
Torilla myytiin "ahkeraa Liisaa" :)

 
Autotien varsien lyhtypylväitä koristivat paikoin haikaranpesät! Yhden pesän paino on tonnin verran!! Vanhojen mukulakivisiltojen kupeessa poikaset kurkkivat pesästään ja mustasiipiset korennot lentelivät rantakaislikossa
 
 
Palatessamme Suomeen sipulikupolien silhuetti piirtyi taivaanrantaan, ja taakse jäivät niin haikaranpesät kuin leivonnaiskulttuurikin!

 
No, onneksi voi kuitenkin leipoa pinaattipuusteja! :)
 
 
 
Kuvat/Photos: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
 
 

 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti