Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Ruusuiset löylyt

 
Välimeren turkoosit aallot vaihtuivat järvivesiin ja Rivieran aurinko pohjoisiin tuuliin. Mutta mikäs sen ihanampaa kuin suomalainen suvi juhannustaikoineen ja kesäöineen, tuli räntää ja rakeita tai ei. Saunassa on kuitenkin aina ihanan lämpöistä, ja mikä voisikaan sulostuttaa kesäsaunaa paremmin kuin ruusun tuoksu, tällä kertaa suoraan kukista uuttunut!
 
 
Ruusuntuoksuisen löylyveden tekeminen on uskomattoman helppoa, ja todellakin vaivan arvoista. Voit kerätä mitä tahansa lempilajikkeitasi tätä varten, itse keräsin voimakkaasti tuoksuvaa vanhaa valamonruusua mökin pihalta. Myös juhannusruusut ovat ihana lisä tässä, ja kuvassa vanhojen lajikkeiden keskellä komeileekin myös keltainen, harvinaisempi juhannusruusulajike!
On kyllä yksi ihanimmista mahdollisista kesäkimpuista kerätä erilaisia, eri värisiä ruusuja maljakkoon!
 
 
Sateinen kesäkään ei haittaa saunan lämmössä, ja ruusut tuoksuvat ihanasti viileämmälläkin säällä. Keräsin löylyvettä varten pari, kolme ruusun kukintoa, joista yhden purin terälehdiksi veteen. Annoin hautua puolisen tuntia ja sain kauniin löylyveden (ylin kuva). Jätin kuitenkin ruusun lehdet veteen hautumaan vielä vuorokaudeksi. Yön yli hautuneena jo vedestä saa oivaa kasvovettä, seuraavana iltana jo aivan mainiota! Eli tulevana, kylmän, harmaan ja sateisen päivän iltana vanhan savusaunan löylyissä tuoksui ruusu, sillä vuorokauden seissyt kukkaisvesi sai kiukaalle heitettynä koko saunan täyttymään huumaavasti ruusun tuoksulta! Ja mikä parasta, koska vesi oli uuttunut tuoreista kukista viileänä, joten siinä ei ollut pätkääkään kitkerää aromia, joka joskus keitetystä vedestä syntyy. Aivan ihanaa siis, ja jäljelle jäänyt vesi toimi yhtenä parhaista mahdollisista kasvovesistä mitä kuvitella saattaa. Hiuksetkin sillä olisi voinut huuhdella!
 
 
RUUSUINEN LÖYLYVESI/KASVOVESI
 
2-3 tuoretta ruusun kukkaa
vettä
 
liotus yön yli/mieluiten vuorokauden verran
Tämän ruusuisen veden voi nopeasti valmistaa myös kaatamalla kiehumispisteessä olevaa vettä ruusunkukkien päälle ja antamalla hautua 10-15min.
 
Vinkki! Viemällä uuttuneen ruusuveden löylyyn saunan lämmityksen ajaksi, saa valmiiksi lämmintä vettä kiukaalle heitettäväksi! Älä kuitenkaan heitä terälehtiä kiukaalle, ne vain palavat ja kärähtävät!
 
 
Ruusut kyynelehtivät kristallisia pisaroita kesäyössä. Muistathan, että tuoreista kukista tehty kasvovesi on maailman parasta, mutta ei säilyvää, joten se kannattaa käyttää mahdollisimman pian!
 
Vastaavia vinkkejä löytyy aiemmista blogiteksteistä:
 
 
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
 
 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Terveiset Rivieran auringosta!
Liisa´s Wonderland on taas matkustanut Välimerelle ja palaa pian laventelin tuoksuisten terveisien kera!

lauantai 31. toukokuuta 2014

Maailman ihanimman tytön kevät

Metsänneito, keijukainen, omenan kukka ihanainen,
ja jo valmiiksi upea nainen

 
Olen kuvannut Tian kanssa nyt vuodenkierron ympäri,
kesäniityiltä syksyn väriloistoon, talven harmaudesta kevään orastavaan vihreyteen.
Projekti on ollut tosi kiva ja päätimme myös jatkaa sitä. Näiden kuvien pohjalta on syntynyt jo yksi kuvakirja, ja tallentunut lukuisia ihania yhteisiä muistoja kuvauspäiviltä. Projektin ideana on ollut herätellä ystävääni huomaamaan itsekin oma ihanuutensa, katsomaan uudella tavalla omaa peilikuvaa, mutta näkemään myös sen taakse. Olemme kuvanneet paikoissa joiden puitteet antavat mahdollisuuden muistaa niitäkin puolia itsestä, jotka eivät aina ole niin itsestään selvästi esillä tai joita kaikki eivät näe, vaikka ne siellä ovatkin. Halusin kuvata Tiaa luonnon kauneudessa, jotta hänen sisäinen ihana herkkyytensä ja upea mielikuvituksensa pääsisivät esille. Meissä kaikissa on erilaisia puolia, ja valokuvan keinoin näitä voi ihanasti korostaa keskittymällä erilaisiin teemoihin.
Tämä kuvausprojekti on saanut nimensä iki-ihanasta Maailman ihanin tyttö-kirjasta, sekä inspiraatiota voimauttavan valokuvan menetelmästä. Toisin kuin terapeuttisessa valokuvaustyössä, tällä kertaa kuvaaja eli minä, olen vaikuttanut kuvauspaikkojen valintaan ja kuvan estetiikkaan. Kuvista ei kuitenkaan olisi tullut mitään ellei niissä esiintyisi metsänneito, keijukainen,
tuo jo valmiiksi ihana nainen <3
 

Sinisiipi, pienoinen,
ei ole värikäs neitoperhonen
eivät ole suuret siivet sen,
mutta silti on perhonen erityinen,
kaunis ja harvinainen

 
Heräävä ja ihmeellinen
on luonto keväinen
sen tietää metsänneito, keijukainen,
sillä sydämellään näkee sen


Valkoiseen kuin kevään valo, peittyy niitty morsiushuntuun. Jokainen kukka kuin pieni tähti kevään valtameressä, jokainen tähti näin pala taivasta.
 
Ei tiennyt olevansa tähti taivainen,
kun luuli olevansa vain valkovuokkonen,
yksi monista keväisellä niityllä
 

Sateen ropina ilon musiikkia on,
jos on sydän metsänneidon,
ja korvat keijujen maailmasta,
saduista ja tähtitaivaista

 
Talven jälkeen maa viisas on,
sen anteliaisuus loputon,
joskus kukka kaunein on,
ihmeellinen ja odottamaton,
sillä metsänneito, keijukainen,
ei ole se ruusu tavanomainen
 


Kevään vihreydessä taikaa on,
kuin Jumalatar Kreikan taruston,
se suorastaan maaginen on

 
Metsänneito, keijukainen, kuin kukka kirsikan, omenan, niin ihanainen,
mutta silti valmiiksi jo upea nainen

 
Istahti lammen rannalle neitonen,
kun lauloi lintu oksalla, pienoinen
sillä ääni kaunein satakielellä on,
lintu pieni ja niin vaatimaton,
vaan itsestään selvyys se epäkiinnostavaa on,
sen tietää tyttö erilainen,
joka silti kaunis on
 
 
Keskellä suon ja rämeikön,
kukka kirkkain ja keltaisin on
sen huomaa metsänneito peloton,
sillä hänellä sydän keijujen on


Ei ole ruusu tavanomainen,
tuo tyttö, neitonen
ja siksi leikkiväinen on,
kera säteiden auringon,
keijujen, kissojen, tuomilehdon,
ei jäykkä, ei innoton,
ei lapsi unohtunut, iloton 
 
 
 Tyttö erilainen, keijukainen
kuin kukka harvinainen metsän keskellä on,
yllättävä ja tuoksuvainen
kukka kaunis ja odottamaton
 
 
Morsian kevään ja auringon
tyttö erilainen on,
sillä lailla sudenkorennon,
hän keijujen sukulainen on

 
Metsänneito, keijukainen, tyttö sopivasti erilainen 


...ja silti jo valmiiksi ihana nainen
 

Metsänneidon syksyyn voi tutustua täällä ja kesäkuvia katsella täällä!
 
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

torstai 22. toukokuuta 2014

Pesto alla Trapanese, sisilialainen pesto, se "punainen pesto"

 
Sisilian koillisosassa Välimeri on kirkas, petroolinsininen, turkoosi ja kaunis kuin postikorteissa, tai kreikkalaisissa unelmissa. Trapanin edustalla on saaria, jotka toivat Jamie Oliverillekin mieleen Kreikan valkoisine taloineen ja puhtaine vesineen. Ja kuten arvata saattaa, Jamiekin innostui alueen merenelävistä. Minulle kuitenkin nuo vedet ja merenelävät tuovat mieleen ennen kaikkea sen, että seutu on niitä harvoja alueita Euroopan vesillä, jonne valkohait tulevat lisääntymään. Tämän lisäksi alueelta tulee kuuluisaa ja maukasta sisilialaista pestoa, pesto alla trapanesea, pestoa trapanilaiseen tapaan. Suomessa tunnemme tämän pesto rossona, punaisena pestokastikkeena
 
Välimeri marraskuussa Cefalùn edustalla, pärskähdys oli 4-5m korkea!
 
Sisilia on varsin mielenkiintoinen saari äärimmäisyyksiensä takia. Tulivuorisaaren maaperä on hedelmällinen, sitrustarhoja täynnä, kirkkaissa ja kauniissa vesissä viihtyvät delfiinit ja hait, rantahiekat ovat trooppisen valkoisia tai tulivuorten laavasta mustia, saarella on oma kielensä, aurinko on siellä polttavan kuuma puolet vuodesta, sen historia ulottuu aina antiikin aikaan saakka, mutta sillä on myös arabivalloittajien kera yhteinen historia, jopa viikingit kävivät Sisiliassa, ja ennen kaikkea saari on surullisen kuuluisa kummisedistään. Sisiliasta tulee myös yksi maailman parhaista keittiöistä
 
 
Ja Italiassa kun ollaan, niin ruoka on erityisen tärkeässä osassa. Muistan kuinka Sisiliaan sijoittuvassa tv-sarjassa nuori komisario Montalbano käy pitkään keskustelua kauppiaan kanssa siitä eikö lähikauppaan ole vieläkään tullut pesto alla trapanesea ;)
 
Ja todella hyvää tämä onkin!
 
 
PESTO ALLA TRAPANESE
 
Kourallinen tuoreita, kypsiä kirsikkatomaatteja/luumutomaatteja
puntti basilikaa/ pari kourallista basilikaa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl rouhittua mantelia
pala parmesania tai pecorinoa
reilusti oliiviöljyä
hyppysellinen suolaa ja mustapippuria
 
Aloita rouhimalla mantelit morttelissa, tai jos käytät valmista rouhetta, hakkaamalla tuoreet basilikan lehdet siinä hieman aukinaisiksi niin, että niistä irtoaa nestettä. Sekoita sitten kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa kauniiksi tahnaksi. Pesto on valmista hyvin nopeasti! Tarjoile esimerkiksi spagetin, bavetten tai linguinen kera!
 
Sisilialaiseksi tämän peston tekee tomaattien ja manteleiden käyttö. Jos kaipaa, voi tahnaan lisätä myös ripauksen peperoncinoa potkua antamaan, vaikka ymmärtääkseni perinteisesti se ei reseptiin kuulukaan. Vaihtelunhaluiset voivat myös vaihtaa mantelin saksanpähkinöihin!
 
 
Italiassa kastikkeen saa aina pastaan sekoitettuna, ja todella suosittelen kokeilemaan tätä pestoa! Sisiliasta voi lukea lisää mm. maailman parhaan pastareseptin jutussa, pasta alla norman resepti ja tarina löytyy täältä, marraskuisen Sisilian kauneutta voi ihastella täällä ja esimerkiksi pesto alla sicilianan, munakoisopeston ohje löytyy täältä ja muita sisilialaisia herkkuja voi ihailla tästä linkistä!
 
Jos Sisilia-aiheet innostavat, niitä löytyy tästä blogista aika monta, joten kannattaa kokeilla hakutoimintoa "Sisilia" ja katsoa sitäkin kautta! :)
 
Heinäkuinen Välimeri Sisiliassa
 
Kesä on mitä parhainta aikaa valmistaa tätä Sisilian herkkua, sillä tuoreet raaka-aineet paitsi hivelevät makuhermoja, myös kuumentamattomuudessaan sopivat lämpimien säiden ruoanlaittoon loistavasti!


 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.