Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

torstai 21. toukokuuta 2015

Villiyrttiherkkuja orvokeista


"Kuikkaemo uittaa jo untuvaisiaan
Peipponenkin helskyttää riemulaulujaan
Katso, kuinka kukkaakin monta on jo kevätnurmella
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu"

Italiassa Parman herttuatar Maria Luigia rakasti niin paljon orvokkeja, että hän pyysi aikansa alkemisteja selvittämään tuon huumaavan kukkaistuoksun salaisuuden ja valmistamaan orvokeilta tuoksuvaa hajuvettä. Näin syntyi viola di parma, kukkaistuoksu. Herttuatar oli kovin rakastettu parmalaisten keskuudessa, vaikka alun perin olikin itävaltalainen Marie Louise, ja vielä tänäkin päivänä hänen haudalleen Wieniin lähetetään vuosittain orvokkikimppuja herttuattaren syntymäpäivänä. Vaikka Italiassa herttuatar tunnetaan nimellä Maria Luigia, oli hänen oikea nimensä varsin komea: Maria Ludovica Leopoldina Franziska Therese Josepha Lucia.

Italiassa valmistetaan myös orvokkisuklaata. Sitä löytää Suomestakin erikoisliikkeistä, mutta orvokin tuoksua pääsee paraikaa ihailemaan luonnossakin. Villiyrttikauden ollessa parhaimmillaan kannattaa kerätä myös syötäviä kukkia. Ne ovat paitsi kauniita, myös maukkaita. Kalliosilla rinteillä kasvava kaunis pelto-orvokki on ehdottomasti yksi villiyrttisuosikeistani.


Orvokeista saa vaikka mitä herkkuja! Ne kaunistavat salaatin, jäätelön ja piirakoiden pinnan, ja lähes minkä tahansa muunkin jälkiruoan. Orvokkien kuivattaminen on myös helppoa, ja kuivatut orvokit sopivat mysliin, jogurttiin tai vaikka suklaapatukoihin.
 
 
KUIVATUT ORVOKIT
 
Muutama dl orvokin kukkia
 
 
Aseta orvokin kukat kuivumaan väljästi kuivalle alustalle, esim. uuninpellille leivinpaperin päälle. Nypi kukinnot irti varsistaan, ja käytä vain niitä. Orvokit kuivuvat helposti, mutta kääntele niitä tarvittaessa. Kun orvokit ovat läpeensä kuivia (parissa päivässä), tee niistä myslisekoituksen kaunistajia, ripottele jogurtin pinnalle, salaatteihin, aamiaissmoothieihin, jäätelön pinnalle. Voit myös valmistaa itse suklaa/energiapatukoita.
 
 
HELPPO ORVOKKISUKLAA
 
1 suklaalevy, esim. Fazerin sininen tai tummaa suklaata sinisen levyn verran
1 dl kuivattuja goji-marjoja
1 dl murskattuja pähkinöitä (esim. pistaasi/cashew) tai rusinoita
1-1,5 dl kuivattuja orvokkeja
 
 
Sulata suklaalevy vesihauteessa kattilassa. Lisää palat pienissä erissä, ja sekoita jatkuvasti. Suklaa palaa pohjaan helposti. Kun suklaa on täysin sulanut sekoita kaikki kuivat ainekset joukkoon, ja levitä massa leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi. Aseta jähmettynyt suklaa viileään tekeytymään, ja kun massa on täysin kovettunut leikkaa siitä kauniita orvokkisuklaan paloja!
 
Vinkki! Voit myös lisätä voinokareen suklaamassaan. Suklaapatukoita voi myös varioida oman mielen mukaan. Kokeile minttua ja kuivattuja appelsiinin paloja, sekä vaikka popcorn-suklaata!

 
Orvokeista saa myös ihastuttavaa siirappia. Kaunis siirappi sopii jälkiruokien kastikkeeksi, raparperipiirakan ja jäätelön kaveriksi, makusiirapiksi juomasekoitusten pohjiksi, tai vaikka limonadiksi kivennäisveden kanssa.
 
 
ORVOKKISIIRAPPI
 
4 dl pelto-orvokin kukintoja
4 dl sokeria
3 dl vettä
 
 
Tässä siirappireseptissä kannattaa aloittaa määrissä varovasti. Kukan terälehdet eivät ehkä tarvitse näinkään suurta määrää nestettä, ja niiden luontainen mesinen makeus ei välttämättä kaipaa näin paljoa sokeriakaan. Kannattaa aloittaa hieman vähäisemmillä määrillä, ja lisätä niitä sitten enemmän. Vettä tulee olla pannulla sen verran että orvokit juuri ja juuri peittyvät siihen kun niitä painelee lastalla hellästi. Kuumenna vesi, ja kiehumispisteessä lisää sokeri ja sekoita joukkoon. Anna kypsyä hiljalleen n. 10 minuuttia. Siivilöi lopuksi orvokit ja valuta kaunis siirappi puhtaaseen lasipurkkiin, ja sulje kansi hyvin. Säilytä jääkaapissa.
 
Vinkki! Itse tehty kukkaissiirappi on niin ihanaa, varmasti vähintään keijukaisten jälkiruokaa, että se on myös mitä ihanin lahja tai tuliainen. Kokeile sitä hedelmien päällä, jogurtissa, lettujen ja piirakoiden kanssa, muffineissa ja jopa kakkupohjan kosteuttajana jos täyteainekset eivät muuten ole liian imeliä!
 
Nam! Muita kukkaissiirappien ohjeita: Ruusu-laventelisiirappi, vaahterankukkasiirappi

Tapio Rautavaaran Attilan keväthuumauksen säkeistö teksin alussa: Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu

 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti