Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

maanantai 24. marraskuuta 2014

Itse tehdyt teesekoitukset


Kiva lahjaidea näin joulun kynnyksellä on itse tehty teesekoitus. Vaikka marraskuiset puut ovat pudottaneet lehtensä ja kukat ovat jo talviunilla ensi vuotta odotellen, teetä voi valmistaa myös kuivatuista aineksista, kuten vaikka juuri kuivatuista appelsiineista

Suomen luonto tarjoaa aikamoisen aarreaitan sille, joka haluaa itse kerätä teeaineksensa. Luonnon antimista hyvin teehen sopivia ainesosia ovat esimerkiksi:
 
kanervan kukat, koivun lehdet, maitohorsma, mustikka, puolukka, karpalo, vadelman lehdet, kamomilla
 
Puutarhan antimista:
 
jasmiinin kukat, mustaherukan lehdet, persilja, salvia, sitruunamelissa, herukat, ruiskukka
 
Hieman tarkkaavaisuutta vaativia:
 
siankärsämö, ruusut, ruusunmarjat, mäkikuisma, mesiangervo
 
Ruusujen kanssa kannattaa olla tarkkana sen suhteen, että ne on kerätty varmasti puhtaalta paikalta, ilman myrkkyjä kasvaneena. En esimerkiksi käytä oman parvekepuutarhani ruusunkukkia syötäviin tarkoituksiin, koska en tiedä millä aineilla niitä on mahdollisesti käsitelty ennen kuin hankin ne
 
Siankärsämö voi olla hyvin voimakasta vaikutuksiltaan, joten sen käyttötarkoituksiin ja yrtin ominaisuuksiin kannattaa perehtyä, samoin kannattaa menetellä loistavan luonnon masennuslääkkeen mäkikuismankin kohdalla
 
Yrteillä on myös ihania ominaisuuksia, joista on hyvä ottaa selvää sen mukaan minkälaisen sekoituksen haluaa valmistaa. Sitruunamelissa ja kamomilla rauhoittavat, mustaherukan lehdet ovat c-vitamiinipitoisia ja piristäviä, persilja, siankärsämö ja karpalo ovat virtsateitä hoitavia ja aineenvaihduntaa vilkastuttavia
 
Marjat kannattaa kuivattaa kuivurissa, mustaherukan ja vadelman lehdet olen hiostanut. Monet yrtit ja lehdet kuivuvat kuitenkin huoneenlämmössä ritilälle levitetyn leivinpaperin päällä ilmavassa paikassa tai uunissa kuivattamalla. Uunikuivatus on samankaltainen kuin appelsiiniviipaleiden kohdalla, 50C luukku auki (esim. lusikka välissä) yön yli tai muutama tunti, jonka jälkeen voi katsoa tilannetta. Yrtit ja koivunlehdet saa helposti ripustettua roikkumaankin
 
Ihanien itse tehtyjen yrttiteesekoitusten lisäksi voi talvisaikaan valmistaa myös mausteisempia teesekoituksia. Tässä vinkkejä teeresepteihin!
 
 
HYVÄN OLON YRTTITEE
 
Horsmankukkia
kanervaa
ruiskukkaa
1-2 salvian lehteä
mustaherukan lehtiä
vadelman lehtiä
mustikoita
 
 
Kuivata kaikki ainekset ja yhdistele kauniiksi sekoitukseksi lasipurkkiin tai paperipussiin!
 
 
RAUHOITTAVA ILTATEE
 
Sitruunamelissaa
kamomillaa
horsmankukkia
laventelia
 
 
AINEENVAIHDUNTAA VILKASTUTTAVA YRTTITEE
 
Mustaherukan lehtiä
persiljaa
karpaloita
koivun lehtiä
siankärsämöä
puolukoita
 
 
Vinkki! Jos valmistat teesekoituksia lahjaksi (tai muutenkin) niin kiva lisä on tehdä itse etiketit joihin kirjoittaa mitä kukin sekoitus sisältää!
 
Myös mausteista voi valmistaa teetä, kuten ihanaa intialaista chaita. Omiin teesekoituksiin voi lisätä myös hieman valmista teetä
 
 
SAMETTINEN ETELÄN ILTA
 
2 rkl Kuivattuja appelsiinin paloja
1-2tl Bourbon vaniljaa jauheena
1 rkl ruiskukkia/hibiskuksen kukkia
1tl neilikkaa
1tl kardemummaa
kanelitanko
1-2 rkl valmista mustaa teetä
(esim. appelsiinilla maustettu Darjeeling tai bergamotti Earl Gray)
 
 
Makeuta tämä valmis teeihanuus sitten kupissa vielä lorauksella ruususiirappia!
Tämän teen voi valmistaa myös ilman ruiskukkien kaunista sineä ;)
 
 
Lopuksi vielä keijumaisen ihana prinsessatee
 
 
VALKOINEN UNELMA
 
Magnolian kukkia
valkoisia ruusun terälehtiä
jasmiinin kukkasia
 
 
Näitä aineksia ei ehkä löydä niin helposti, mutta jos löytää, muista toivoa jotain ihanaa. Sillä tämä tee on varmasti kotoisin jostain toisesta ulottuvuudesta ;)
 
<3 <3 <3
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti