Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

maanantai 3. marraskuuta 2014

Varjoteatteria ja merenneitoja

 
Kuka sanoo ettei aikuisillakin olisi hauskaa kun leikitään? :)
Varsinkin hauskat varjoteatterihahmot innostavat aikuisiakin siinä vaiheessa iltaa kun lapset on laitettu nukkumaan, kakunpalat korjattu penkeiltä ja lattioilta lapsivieraiden jäljiltä, viinipullo mahdollisesti avattu ja kaikki ihanat satumaailman hahmot ovat avautuneet uudella persoonallisella tavalla aikuisten mielikuvitukselle!
 
Varjoteatterihahmot ovat kuitenkin sellaisenaan hauskoja ihan ilman lastenkutsujakin. Ystäväni, joka on kuin merenneito itse, vietti syntymäpäiviään ja tein hänelle lahjaksi pari varjoteatterihahmoa inspiroimaan kirjoittamista ja mielikuvitusta

 
Hahmojen luominen oli varsin hauskaa. Huomasin piirtäväni kuninkaallisia merenneitoprinsessoja, joille leikkasin sattumalta ensin jenkkakahvat ja sitten pin up-vartalon, mutta mikäs siinä!
 
Hahmot voivat myös olla vaikka mitä ja ketä. Olen aiemmin tehnyt varjoteatterinukkeja kouluikäiselle lapselle synttärilahjaksi, ja paitsi että tekeminen on melko yksinkertaista ja tosi hauskaa, hahmoista syntyvät varjot ovat muuten tosi hienoja!
 
Kannattaakin kokeilla varjotetatterihahmojen asettelemista lampunvarjostinten lähelle tai johonkin, missä (päivän)valo luo hauskoja varjoja seinille! Varsinaisista teatterileikeistä nyt puhumattakaan!
Ohjeet ja lisää varjoteatterihahmoja löytyy tästä vanhasta postauksestani
 
Olisikohan seuraavaksi hauska piirtää vaikka aikuisille satuhahmoja? Pin up-tyttöjä, merimiehiä, toimistotyöntekijöitä ja reppureissajia?  Tai mörköjä ja haltioita inhimillisillä luonteilla?
Leikkiminen on kivaa!
Ja satumaailma ihan parasta :)
 
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti