Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

tiistai 8. lokakuuta 2013

Saunahunaja


Ihana tapa rentouttaa lihaksia ja helliä ja kuoria ihoa on tehdä se saunahunajan avulla, tietenkin saunan lämmössä!
 
 
Tarvitsin vain pienen erän saunahunajaa tällä kertaa, joten käytin kulhona pikkuruista, kauan sitten tekemääni keraamista kippoa. Se sai aikoinaan nimen "parisuhdelautanen", sarkastisen viestinsä vuoksi
 

"Lupasiksmä jotain?"
Samoihin aikoihin toteutin myös häälahjakulhot, joiden pohjassa oli erilaisia viestejä, kuten:
"Ite oot!"
"Sä aloitit"
;)

 
Saunahunaja on varsin helppo tehdä itse ilman ylimääräisiä säilöntäaineita
 

SAUNAHUNAJA:
1/3 osa hunajaa
1 rkl merisuolaa per 2 rkl hunajaa
2/3 osa oliiviöljyä/sesamöljyä (luomu aina parempi)
2-3 tippaa eteeristä appelsiiniöljyä
pari tippaa eteeristä greippiöljyä
 
Sekoita ainekset keskenään kulhossa. Saunan lämmössä hunaja muuttuu nestemmäiseksi, mutta iholle levitettäessä massan rakeet tuntuvat silti mukavasti
 
Huom! Eteerist öljyt kannattaa emulgoida ensimmäiseksi öljyn kanssa. Eli lisää ensimmäisenä kulhoon öljy, sitten eteeriset öljyt. Jos eteeristen öljyjen käyttö ei ole entuudestaan tuttua, kannattaa tarkistaa huolella, että kyseessä on aito eteerinen öljy, eikä esim. huonetuoksu. Keinotekoiset ja synteettiset öljyt myös erottaa aidosta öljystä niiden keinotekoisesta tuoksusta, joten kannattaa suosia aitoja eteerisiä öljyjä, vaikka ne ovatkin kalliimpia. Saunahunajan voi valmistaa myös ilman tuoksuvia öljyjä


Tässä reseptissä on helpointa käyttää juoksevaa hunajaa, jotta saunahunajamassa sekoittuu hyvin ja hunaja imeytyy öljyyn. Jos juoksevaa hunajaa ei löydy, purkkihunajakin käy ihan hyvin, kunhan antaa valmiin saunahunajan seistä hetken lämmössä

 
Sitruksiset tuoksut sopivat tähän hyvin, mutta niin sopivat myös valmiissa saunahunajoissa usein käytetyt ns. afrodisiset tuoksut kuten ylang ylang, jasmiini ja ruusu. Jos eteeristä öljyä ei käytä kuin tätä saunahunajaa varten, kannattaa hankkia vain yksi tuoksu. Onneksi eteeriset öljyt ovat varsin monikäyttöisiä, ja niistä saa paljon muutakin kuin tuoksuvaa saunahunajaa!
 
 
Jos hunaja on kovin jäykän oloista tai juuttunut pulloon, tai jos teet saunahunajaa ilman saunaa niin hyvä konsti saada massa pehmenemään juoksevaksi on asettaa kulhoon kuumaa vettä, ja saunahunajakuppi hetkeksi tähän lämpimään hauteeseen
 

Valmis saunahunaja imeytyy hyvin ihoon, hieroo ja kuorii sitä, sekä tuoksuu ja tuntuu hyvältä


Hiero lämmintä saunahunajaa saunassa lämmenneelle iholle pyörivin liikkein. Tämä on oiva helpotus myös kolottaville lihaksille ja kipeälle niskalle. Jos käytät saunahunajaa ilman saunaa, toimii vaikka vesihauteessa lämmitetty saunahunaja ihanalla tavalla


Ei haittaa, vaikka iho olisi hikinen hunajaa levitettäessä. Saunahunajan on hyvä antaa vaikuttaa hetki niin, että hunaja ja öljy pääsevät imeytymään ihoon ja hellimään sitä. Suola kuorii pehmeästi ihoa ja rentouttaa

 
Ikivanha savusauna
 
 
Lopuksi saunahunaja huuhdellaan pois, mutta iho saa jäädä ihanan pehmeäksi. Kunhan iho ei ole tahmea, ei öljyn pehmeyttä tarvitse sen enempää pestä pois
 

Höyryävä vesi sumensi kameran linssin saunan lämmössä!




Kuvat/Photos: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti