Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ruusuinen jalkakylpy




Helppo tapa loihtia kauneutta arjen keskelle tai suoda itselleen rentouttava hemmotteluhetki on valmistaa jalkakylpy luonnon aineksista. Ja näin ruusujen aikaan mikä sopisikaan paremmin tarkoitukseen kuin huumaavan tuoksuiset ruusunkukat.
 
Olen aiemmin päivittänyt mm. ihanan kukkaisjalkakylvyn ohjeen. Myös yrtit ovat ihana jalkakylvyn ainesosa elvyttävien ja lääkinnällisten vaikutustensa ansiosta. Ruusukylpyynkin voi halutessaan lisätä muita aineksia. Tuoksuva ja ruusunkukista valmistettu jalkakylpy on kuitenkin itsessään jo ihana, sillä ruusulla on mielialaa kohottava ja piristävä vaikutus, ne tekevät hyvää iholle ja juovuttava ruusuinen tuoksu rentouttaa kummasti.

 
Keräsin mökin puutarhasta muutaman huumavan tuoksuisen kukinnon mennessäni saunaan.
 
 
RUUSUKYLPY
 
Ruusuja
kiehuvan kuumaa vettä
haaleaa vettä
 
Kerää ruusuja sen verran, että vadin/jalkakylpyastian pohja peittyy. Kaada sitten höyryävän kuumaa vettä niiden päälle niin, että kukat peittyvät. Ei kuitenkaan sen enempää. Valmistin kylvyn saunassa, joten tässä vaiheessa jo ilma täyttyi ihanasta tuoksusta. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia, ja lisää sen jälkeen haaleaa vettä päälle niin paljon kuin on tarvis. Nauti kylvystä ainakin vartti, jotta ruusukylpy pääsee rentouttamaan.

 



Voit myös nauttia ruusulta tuoksuvista löylyistä ilman jalkakylpyäkin. Kaatamalla kuumaa vettä ruusujen päälle saat ihanan tuoksun saunaan, ja hetken kuluttua voit käyttää vettä myös löylyvetenä, jolloin tuoksu leviää koko tilaan. Älä kuitenkaan laita ruusuja kiukaalle, ne palavat, ja palaneen/liian kauan hautuneen ruusun aromi on hieman kitkerä.



Vinkkejä ruusuisten löylyjen ja ruusukasvoveden valmistukseen löytyy aiemmasta postauksestani täältä!
 
 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti