Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kiinanruusuja ja kolibreja

 
Muistan kun ensimmäisen kerran maistoin teetä, jossa oli ainesosana hibiskuksen kukkia. Mietin että jos Kiinan keisareilla oli omat teepuutarhansa kuten epäilemättä oli, niin siellä varmasti kasvoi ihania hibiskuksia
 
Sumuisten sokeritoppavuorten laaksojen salaisista puutarhoista tulee mieleeni taolainen tarina, jonka mukaan kiinalainen lääketiede alkoi syntyä.
Kiinan historia on niin vanha ja pitkä, että siihen mahtuu myös taivaallisia keisareita, joista ei ihan tiedetä oliko heitä olemassa muualla kuin vain taruissa, mutta he olivat valtavan taitavia ja merkittäviä, ja heidät tunnetaan nimillä valkoinen, punainen ja keltainen keisari
 
Ensimmäinen heistä, Fu Xi tai Fushi, valkoinen keisari, kuljeskeli eräänä päivänä puutarhassaan, kun hänen eteensä ilmestyi valtava jättiläiskilpikonna. Ja paitsi että kilpikonna oli valtavan suuri niin sen kilpiä koristivat erilaiset symbolit. Näitä merkillisiä symboleita tutkimalla muodostui Fushin oktogrammi, yksi kiinalaisen lääketieteen perusteista
 
Kasvoikohan Fu Xi:n puutarhassa myös hibiskuksia?
 
 
Hibiskusten eli kiinanruusujen arvellaankin olevan kotoisin Kiinasta, vaikka tarkkaa tietoa ei taida olla. Nämä värikkäät satujen kukkaset kuitenkin viihtyvät trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, eikä ole ihme, että lukuisten lajien kirjosta löytyvät myös Malesian, Etelä-Korean ja Havaijin kansalliskukat

 
Hibiskukset kukkivat lukuisissa eri väreissä, myös Euroopassa, ja Lorettan ihanassa puutarhassa ja Andalusiassa. Myös täällä Suomessa olen ihastellut joskus pari vuosikymmentä vanhoja kiinanruusuja, jotka kukkivat edelleen
 
 
Havaijin kansalliskukkanen, lein materiaalikukka. Pitäisikö ensi kaamoksen ajaksi lähteä Havaijille punomaan kukkaseppeleitä näistä, taivaallisen keisarin teeaineksista?
:)
 
 
Hibiskukset ovat minusta ihania ennen kaikkea siksi, että ne ovat satumaisia. Niissä on varmasti taikaa. Ystäväni punoi tällaisen kiinanruususeppeleen Havaijilla, mutta sitä ennen hän vieraili ihanassa kolibritalossa ja kertoi ajatelleensa minua. Pikkuriikkinen kolibri hibiskuksen kukassa, se näky kuuluu varmasti näihin "kerran elämässä " kokemuksiin
 
Olen itse istunut joskus trooppisilla leveysasteilla kolibreja katsellen. Siinä näyssä oli jotain samaa, kuin siinä varhaisessa aamussa Nepalissa, jolloin lähdimme ystäväni kanssa aikaiselle linturetkelle joelle. Vesi oli täysin turkoosia, usvaista ja höyryävää, ja kuulemma lämpimimmillään aamuisin, siitä höyryäminen, kun ilma oli vielä viileämpää kuin vesi. Ja äkkiä, jostain usvaverhon takaa, joelle lensi kirkkaan sinisiä ja turkooseja pieniä lintuja, koreita kuin mitkä, turkoosia vettä vasten näky oli henkeäsalpaavan hieno,
kuningaskalastajia aamupuhteissaan
:)
 
 
Hibiskusten sukuun kuuluu noin parisataa lajia, ja niitä tapaa eri väreissä, punaisina, vaaleanpunaisina, harmaina, valkoisina, oransseina, keltaisina...
 

Kiinanruusut kuuluvat malvakasvien sukuun. Suomalainen malvakin on kaunis, ja siitä voi valmistaa teetä ja kasvovettä
 
 
Kolibreista tulee mieleen myös keijujen sukulainen, sudenkorento,
joka istahti pelargonioille..

 
...ja päätyi sormukseksi!
 

Sudenkorennon tarinasta voi lukea enemmän postauksesta pioneja ja sudenkorentosormus

Ja teetä voi valmistaa itse, malvankukista tai rentun ruusuista,
kiinalaisista teeyrteistä joita olen itsekin viljellyt,
tai jos olet taivaallinen keisari, myös hibiskuksista


Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti