Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

tiistai 30. joulukuuta 2014

Jäädytetyt koristeet

 Pakkassää toimii mainiona apurina talviaskartelulle. Kauniita kimppuja syntyy myös jättämällä (unohtamalla) kukat ulos pakkaskelillä. Pakkanen on kuitenkin mainio jäädyttäjä, sillä kukat säilyttävät muotonsa ja ihan heti ei huomaakaan, että kimppu on itse asiassa jäinen. Aivan kaikki kukat eivät kuitenkaan kestä tätä kylmäkäsittelyä, mutta ruusut ja tulppaanit esimerkiksi kestävät. Jos haluat ilahduttaa naapureita, ohikulkijoita tai perhettäsi niin kokeile maljakon nostamista pöydälle kunnon pakkasilla, tai yksittäisten kukkien asettelemista lumiselle ikkunalaudalle, ne jäätyvät pystyyn! Olen joskus aikaisemmissa asunnoissani jäädyttänyt tulppaaneja keskitalvella nostamalla ne ikkunalle kukkalaatikkoon. Siinä lumisen maiseman keskellä värikkäät kukat herättivät ihmetystä ja ihastusta. Kerran pienet koulusta palaavat pojat pysähtyivät katselemaan niitä ihmeissään
 
Huom! Kukat eivät tarvitse erikseen vettä jäätyäkseen, ellet halua jäädyttää erityisesti kimppua tiettyyn muotoon tai kukkia yhteen ja samaan alustaan!
 
Toinen hauska ja hileinen metodi on jäädyttää appelsiineja ja mandariineja. Joskus olen jäädyttänyt neilikoin koristellut appelsiinit nauhoihinsa kuistille, ovat muuten todella kauniita hileisessä kuoressaan!
 
Jos joulukuusi on ulkona, kannattaa ripustaa kauniit neilikkamandariinit sen oksille. Pakkasen jäädyttämät koristeet ovat todella viehättäviä ja kauniita. Kuten tulppaanit ja ruusutkin, sulaessaan jäätyneet mandariinit ovat kuitenkin poisheitettäviä, lässähtäneitä koristeita, mutta sen hetken kun kestävät, ovat aivan ihania. Kerran jäädytin mandariineja kuusen koristeiksi ja tiesin säiden lauhtuvan. Se oli juuri uuden vuoden aikoihin ja tökkäsin jokaiseen puolihyhmäiseen mandariiniin sädetikut jotka sytytin palamaan, ja se hetki oli kyllä satumaisen upea, aito, säihkyvä joulupuu!
 
Kannattaa myös kokeilla jäälyhtyjen valmistamista niin, että jäädyttää lyhdyn sisälle ruusuja, yhden kukan varsineen ja lehtineen, tai tulppaanin kukkia!
 
 Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti