Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

maanantai 6. lokakuuta 2014

Sienibrikit

 
Olin pitkään haaveillut valmistavani marokkolaishenkisiä suolaisia piirakoita, jotka täytetään ja kääritään ihanan filotaikinan sisään, hieman kuten kreikkalaiset feta-pinaattipiirakat. Marokossa näitä herkkuja saa katukeittiöistä warqa-taikinaan käärittyinä. Warqa on paperinohutta taikinaa, kuin eräänlainen marokkolainen versio filotaikinasta. Englannissa näitä marokkolaisia piiraita kutsutaan myös nimellä moroccan brick, ja muotonsa puolesta ne muistuttavatkin hieman tiiliskiviä! Vuodenaikaan sopien valmistin täytteen metsäsienistä, ja nämä sienibrikit osoittautuivat kyllä varsin täydellisiksi suupaloiksi!
 
 
SIENIBRIKIT
 
Filotaikinapaketti
runsaasti oliiviöljyä
 
400g tatteja tai muita metsäsieniä kuten suppilovahveroita, kantarelleja tai torvisieniä
1 iso keltasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1/3 omenaa
pieni chili, jonka kanta ja siemenet on poistettu tai puolikas tl harissaa
kermaa tai soijakermaa
raastettua parmesania
(mustatorvisienten kanssa toimii hyvin myös mustaleima emmental)
tuoretta persiljaa tai lehtipersiljaa pieneksi silputtuna
ripaus minttua
suolaa ja mustapippuria
 
Puhdista tatit ja pilko ne pieniksi, lisää pannulle sipuleiden ja oliiviöljyn tai voinokareen kanssa ja anna niiden kypsyä kunnes neste on imeytynyt takaisin sieniin. Lisää pannulle myös pieneksi pilkottu chili tai sekoita harissatahna hyvin ainesten joukkoon. Pilko omena mahdollisimman pieniksi ja ohuiksi kuutioiksi ja sekoita. Valmiissa lopputuloksessa omenan ei tule erottua muuten kuin mukavana tasapainottavana hapokkuutena! Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää tilkka kermaa, sekä raasta hieman parmesania sekaan jo tässä vaiheessa. Täyte on valmista kun kerma on paksuuntunut ja imetynyt aineksiin niin, että täyte ei ole liian juoksevaa. Silppua yrttejä pintaan ja sekoita kaikki ainekset hyvin
 
Ota yksi filotaikina-arkki ja voitele se oliiviöljyllä. Aseta taikinalevy suorakaiteen muotoisesti eteesi niin, että kapeat reunat ovat sivuilla, oikealla ja vasemmalla puolella, ja lisää täytettä vasemmalle sivulle, keskelle n. 5-8cm päähän reunasta. Raasta vielä täytteen päälle hieman parmesania ja käännä vasemmanpuoleinen reuna täytteen päälle. Nyt voit rullata taikinaa täytteineen vasemmalta puolelta muutaman kerran ympäri, taita sitten reunat keskelle, (ikään kuin täytetyn kohdan eteen). rullaa kiinni ja käännä taitokset "taikinatiilen" alle. Voitele hyvin oliiviöljyllä ja toista sama kunnes täyte ja taikinalevyt on käytetty!
 
 
Kuvassa (pahoittelut sen laadusta!) täytenokare suorakaiteen lyhyellä, vasemmalla sivustalla
ja
voideltuja piirakoita odottelemassa paistoa!

 
Asettele piirakat vieretysten leivinpaperin päälle pellille, kuumenna uuni 200 asteeseen ja laske lämpötilaa 175 C heti kun avaat uuninluukun ja laitat piirakat sisään. Kypsennä kunnes filotaikina on kypsynyt rapeaksi ja saanut hieman väriä, n. 20-30 minuuttia. Voit halutessasi paistaa piirakoita lopuksi myös pannulla, jolloin kuoriin tulee rapean paistopinnan jälki!
 
Sienibrikit ovat varsin loistavia piknikherkkuja ja retkieväitä, tai vaikka välipaloja!
 
Vinkki! Jos valmistat sienibrikit nopeasti, voit paistaa ne pelkästään pannulla. Tällöin kuitenkin kuori jää hieman sitkeämmäksi. Jos kaipaat enemmän marokkolaisia vaikutteita reseptiin, voit lisätä pannulle muutaman kuminan ja fenkolin siemenen paistumaan tai ripsauttaa hieman kanelia kerman joukkoon!
 


Kuvat/Photos & Copyright. Liisa´s Wonderland. All rights reserved.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti