Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

tiistai 12. elokuuta 2014

Grillaillen

 
Kesäloman yksi ihanimmista puolista on mielestäni se, että jää aikaa kokkailla yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Mikäs sen mukavampaa kuin syödä ulkona ja istua iltaa viltin päällä, takapihalla, grillikatoksella, laiturilla tai nuotion ympärillä. Noh. Moni on kanssani hieman eri mieltä, ainakin siitä yhdessä kokkailusta. Olen kuullut useaan otteeseen, että jos johonkin ei kesälomalla halua tuhlata aikaa, niin ruuanlaittoon. Uskallan kuitenkin väittää, että jos kokkaa yhdessä helppoa ja hyvää, niin siitä jää kyllä hyvä mieli ja ihana olo! Eli se kannattaa! Ja mikäs olisikaan helpompaa kesäruokaa kuin grillailu, ja jos ei omista grilliä, niin uunin grillivastuksellakin onnistuu

 
Yksi helpoimpia tapoja valmistaa kasviksia on grillata ne. Kivan ja pikantin lisän niihin saa ripsauttamalla tuoreita yrttejä kaveriksi, tai valmistamalla herkullisen marinaadin. Tein kastikkeen jo illalla, ja annoin kasvisten marinoitua siinä yön yli. Kuitenkin jo tuntikin on ihan hyvä aika marinoitumiselle, jos ei enempää ehdi!
 
 
 
GRILLIMARINAADI
kasviksille
 
1 kevätsipuli varsineen
2-3 valkosipulin kynttä
3/4 tuore chili
fenkolin vihreitä, tillimäisiä varsia
kourallinen yrttejä: esim. basilikaa, timjamia, oreganoa, thai-basilikaa
 
loraus siideriä (omena tai päärynä)
loraus appelsiinimehua
ainakin 1 dl oliiviöljyä
vielä loraus balsamicoa
ja loraus soijakastiketta
 
suolaa tarpeen mukaan
mustapippuria
 
Sekoita ja tarkista maku. Tarvitseeko enemmän siideriä tai appelsiinimehua? Tai suolaa? Anna marinaadin maustua jonkin aikaa, voit hyvin tehdä sen valmiiksi jo edellisenä päivänä. Kaada kasvisten päälle ja anna niiden marinoitua liemessä rauhassa ennen grillausta!
 
Vinkki! Voit myös lisätä tuoreita rosmariinin ja timjamin oksia suoraan kasvisten sekaan grillin kestävään vuokaan
 

Hyvin grillattavaksi sopivia kasviksia ovat esimerkiksi: munakoiso, paprika, tomaatti, kesäkurpitsa, fenkoli, sipulit ja parsakaali. Perunat, porkkanat ja muut juurekset, sekä kukkakaali kaipaavat hieman pidemmän ajan kypsyäkseen, joten jos itse grillaan vaikka perunoita tai punajuuria samassa satsissa muiden kasvisten kanssa niin keitän ne ensin kypsiksi!
 
Juustoista halloumi ja feta kestävät hyvin grillausta, ja marinoitu tofuhan on klassikko

 
Elokuun lämpimissä illoissa on ihana istuskella ulkona ja sytyttää tulet, takkaan, nuotiolle, hellaan tai kynttilöihin. Uimavedetkin ovat ihanan lämpimiä



Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti