Tervetuloa Ihmemaahani

Tervetuloa Ihmemaahani

torstai 29. tammikuuta 2015

Peruna-linssipyörykät


Olen ennenkin kertonut, että yksi parhaista ruokamuistoistani vie Nepaliin Himalajan vuorten juurelle, jossa nautin iki-ihanaa malai koftaa, kasvispyöryköitä tomaatti-kermakastikkeessa. Se muisto on painautunut syvälle sydämeeni, aivan kuten Himalajan tähtitaivaskin, joka tuntuu olevan lähempänä maata kuin muualla. Ja niinhän se onkin!! ;) Pidän myös falafeleistä, ja välillä suorastaan iskee kaipuu mausteisiin, aasialaishenkisiin pyöryköihin. Tällä kertaa valmistin linsseistä ja perunoista näitä kasvispalleroita, jotka maustoin vapaasti intialaista, marokkolaista ja thaimaalaista makumaailmaa käyttäen
 


 
PERUNA-LINSSIPYÖRYKÄT
 
4-5 perunaa
2 dl kuorimattomia punaisia linssejä (luomu)/ruskeita linssejä
1 salottisipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 kananmuna
1-2 dl mantelijauhoja
0,5 tl garam masalaa
0,5 tl currytahnaa
(0,5 tl harissaa)
durumvehnäjauhoja
kourallinen thaibasilikaa/tuoretta korianteria/lehtipersiljaa
maun mukaan
ruokaöljyä
suolaa
 
kananmuna voiteluun
 
 
Keitä linssit kypsiksi ohjeen mukaan, samoin perunat ja kuori ne. Muussaa perunasurvimella linssit ja perunat kulhossa massaksi, lisää mausteet ja maustetahnat ja anna tekeytyä hetki kunnes seos hieman jäähtyy. Kypsennä pieniksi silputut sipulit pannulla valkosipulin kera ja lisää mukaan seokseen. Hakkaa thaibasilika/muu yrtti morttelissa pieneksi ja sekoita joukkoon. Kananmunan voi lisätä kun massa on jäähtynyt sen verran ettei se kypsennä sitä liikaa. Sekoita hyvin joukkoon ja lisää mantelijauhot. Jos massa tuntuu liian kuivalta, lisää hieman öljyä joukkoon. Jos taas liian kostealta, lisää durumjauhoja. Pyörittele massasta kauniita pyöryköitä ja asettele leivinpaperin päälle uuninpellille tai öljyttyyn uunivuokaan. Voitele pyörykät vielä kananmunalla tai öljyllä ennen paistamista
Paista uunissa n. 200 C kunnes pinta on saanut väriä ja rakenne rapsakoitunut, muttei vielä kuivunut sisältä
 
Tarjoile falafelien tapaan, salaateissa, lihapullien korvikkeena tai lisukkeena maukkaassa kastikkeessa. Voit myös uppopaistaa pyörykät tai paistaa ne pannulla. Jos uppopaistat ne, muista leivittää ne kananmunalla ja korppujauhoilla ensin
 
Vinkki! Harissan ja currytahnan voi korvata tässä myös valmiilla versioilla, ja jos ei ole tulisen maun ystävä niin harissan voi jättää kokonaan pois. Tarvittaessa tilalla voi käyttää myös pienen palan hienonnettua chiliä. Yrtit voi valita oman maun mukaan, mutta jos pitää kaikista kolmesta, niitä voi hyvin käyttää kaikkia, mutta määrä kannattaa pitää silti yhteensä reiluna kourallisena!

 
Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Itse tehty suihkugeeli

Huomasin, että en olekaan vähään aikaan päivittänyt tänne itse tehdyn kosmetiikan reseptejä ja vinkkejä. Valmistan kuitenkin itse suuren osan käyttämästäni kosmetiikasta. Syitä siihen on useita, vahvimpina itse tehdyn kosmetiikan huomattavan korkea laatu ja ympäristöystävällisyys. Sen lisäksi kotikemistinä olo on tosi kivaa ja hauskaa! Suihkugeeli on esimerkiksi puoliksi itse valmistettu tuote, joka on tosi helppo tehdä yhdessä lasten kanssa. Olen opettanut tämän valmistusta myös erityislapsille joiden muuten voi olla hankala hahmottaa kemiaa, ja tämä onkin yksi hyvä tapa kertoa lapsille (tai muistuttaa itseään!) siitä miten arjessa käytämme erilaisia kemikaaleja, jotka valitettavan usein eivät ole niin hyvälaatuisia, ja imeytyvät kuitenkin ympäristöön ja luontoon. Onneksi tämä on asia johon voi itse vaikuttaa!
 
 
SUIHKUGEELI
 
2-4 tippaa eteeristä appelsiiniöljyä
2-4 tippaa eteeristä greippiöljyä
1,5 dl puhdasta iholle tarkoitettua aloe veraa
2,5 dl neutraalia luonnonmukaista saippualiuosta
(esim. Weleda, Urtekram)
 
 
Aloita emulgoimalla öljyt neutraaliin saippualiuokseen ja sekoita. Lisää sen jälkeen aloe vera ja ravista tai sekoita suihkugeeli valmiiksi. Niin helppoa!
 
Jos tuntuu, että seos tarvitsisi enemmän aloe veraa tai enemmän saippuaa, lisää tarpeen mukaan. Samoin eteerisiä öljyjä voi käyttää enemmän jos haluaa voimakkaamman tuoksun. Tuoksumieltymykset ovat makuasia, mutta myös muut sitrustuoksut kuten mandariini sopivat tähän hyvin! Kokeile myös sensuellia ylang ylangia tai jasmiinia! Miehisemmän tuoksun saa katajasta tai rosmariinista
 
Huom! Käytä puhtaita eteerisiä öljyjä, luomulaatuisemmat aina parempia. Jos öljyjen käyttö ei ole entuudestaan tuttua, tarkista ettei kyseessä ole synteettinen tuoksu tai huonetuoksu, vaan juuri ihollekin emulgoituna sopiva laadukas tuoksu. Eron huomaa heti aromista, ja viimeistään hintalapusta. Mitä parempaa, sen kalliimpaa
 
Valmiin suihkugeelin voi pakata täytettävään pumppupulloon, vanhaan saippuapulloon tai kannelliseen lasipurkkiin. Eteerisiä öljyjä voi ostaa esimerkiksi Ruohonjuurista tai Sokosten luontaistuoteosastoilta, puhdasta iholle tarkoitettavaa paksumpaa aloe veraa Ruohonjuurista
 
 
Idea tähän suihkugeeliin on mukailtu aikoinaan löytämästäni Sammakkoprinssin suihkugeeli-ohjeesta, jonka linkkiä en enää löytänyt netistä tähän liitettäväksi

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

Curry Laksa

Malesialainen keittiö on innostanut ja inspiroinut minua lähiaikoina. Pidän paljon thaimaalaisesta, intialaisesta ja indonesialaisesta ruoasta, ja malesialainen keittiö on siitä mielenkiintoinen, että siinä yhdistyvät Kiinan, Thaimaan, Singaporen, Indonesian ja jopa intialaisen keittiön maut!
 
Kaakkois-Aasian curry-ruoat ovat maistuvaisen ihania ja raikkaita, koska ne valmistetaan tahnoista, jotka ovat pitkälti tuoreista ainesosista valmistettuja. Tällä tavoin ne poikkeavat intialaisesta ja nepalilaisesta keittiöstä, joissa käytetään paljon kuivattuja ja pitkään säilyviä maustejauheita. Thaicurryt esimerkiksi saavat aromia sitruunaruohon, tuoreiden yrttien, galangalin ja limen yhdistelmästä
 

Laksat ovat suosittuja Malesiassa ja Singaporessa. Curry Laksa on mausteinen kookoscurrykeitto, joka nautitaan nuudeleiden kera, perinteisesti kala-äyriäisversiona
 
 
CURRY LAKSA
kasviksilla
 
vihreitä papuja
pavunituja
munakoisoa
kiinalaisia sieniä/siitakesieniä/portobelloja/ruskeita herkkusieniä
parsakaalia/kiinalaista parsakaalia
baby-pinaattia
tai muita haluamiasi kasviksia n. 500g
 
1 banaanisalottisipuli
2 kevätsipulia varsineen
400g kookosmaitoa
3 dl kasvislientä
1 lime
tuoretta korianteria
soijakastiketta
seesamiöljyä
 
 
Chiliöljy:
1/3 punaista chiliä tai tl chilitahnaa
1 talvivalkosipulin kynsi raastettuna
(peukalon kynnen kokoinen pala inkivääriä raastettuna)
öljyä
 
Nuudeleita
 
 
Aloita valmistamalla chiliöljy pannulla. Se valmistuu nopeasti, ja kun makua on ironnut ota osa öljystä talteen erilliseen astiaan. Lisää soijakastiketta pannulle ja pilkottu banaanisalotti, ja viipaloi kasvikset ja kypsennä ne chiliöljy-soijaseoksessa. Muista keittää vihreät pavut ensin!
 
Kun kasvikset alkavat kypsyä lisää currytahna ja sekoita hyvin joukkoon. Jos käytössäsi ei ole itse tehtyä tahnaa voit käyttää valmista punaista, vihreää tai panang-currytahnaa. Lisää kasvisliemi ja kookosmaito ja hauduta hetki niin, että maut tasaantuvat. Purista limen mehu joukkoon, ja hienonna tuore korianteri pinnalle. Lisää tarvittaessa myös soijakastiketta
 
Keitä nuudelit ja lisää ne keittoon ja sekoita hyvin!
Kaada valmiin laksan pinnalle vielä loraus chiliöljyä
 
Vinkki! Voit keittää nuudelit kasvisliemessä johon on lisätty soijakastiketta, näin laksan valmistus nopeutuu hieman!
 
Tämä on ihana malesialaiscurry, muita herkullisia aasialaiscurryjä ovat esimerkiksi vihreä thaicurry, punainen thaicurry, panang-curry ja papusataycurry!
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.



Kasviksia kiinalaisittain

Oikeastaan on hankalaa puhua kiinalaisesta makumaailmasta vetämättä mutkia varsin suoriksi, sillä kiinalainen ruokakulttuuri on niin laaja ja monimuotoinen, kehittynyt ja samalla traditionaalinen, että tuntuu suorastaan siltä, ettei pohjoisessa kotikeittiössä kovin helposti tee oikeutta yhdelle maailman suurimmista ruokakulttuureista!
 
Kiinalainen keittiö kuitenkin kiinnostaa minua, sillä se on osa varsin vanhaa kulttuuria joka ainakin joiltain osin on minulle tuttu. Kuten kiinalainen lääketiedekin, myös ravinto on osa taolaista filosofiaa ja maailmankatsomusta. Tällainen lähestyminen ruoanlaittoon on minusta varsin mielenkiintoinen, ja täysin erilainen kuin länsimaissa on totuttu ajattelemaan. On esimerkiksi iso ero sillä onko kala napattu joesta vai onko se elänyt kasvatettuna altaassa. No tässä on monen länsimaisenkin foodien mielestä eroa. Taolaisen filosofian mukaan kuitenkin hyvä ravinto on sellaista, jossa on mahdollisimman paljon Qi:tä, elämän energiaa, joka virtaa aivan eri tavalla juoksevassa purossa tai joessa kuin paikallaan seisovassa, rakennetussa vesialtaassa. Myös ravinnon edustama harmonia on tärkeää. Tasapaino syntyy makujen lisäksi tarpeen mukaan viilentävillä ja kuumuutta lisäävillä raaka-aineilla, on ruokia jotka vahvistavat yiniä ja niitä jotka vahvistavat yangia. Esimerkiksi suola on "yanginen" kuten lihakin, kun taas sokeri, trooppiset hedelmät, viljat ja pavut ovat "yinisiä". Joku raaka-aine ei ole toista parempi, ne vain edustavat eri elementtejä ja ulottuvuuksia. Siksi esimerkiksi on osuvampaa sanoa, että yin edustaa feminiinisyyttä sen sijaan, että suoraan ja yksioikoisesti määrittelisi sen naiseksi ja yangin puolestaan mieheksi
 
Ja vaikka koko aasialainen keittiö on valtavan laaja, tietyt maut ja yhdistelmät ovat toki tyypillisiä juuri kiinalaiselle makumaailmalle
 
 
KASVIKSIA KIINALAISITTAIN
 
1 pieni parsakaali/kiinalainen parsakaali
1 pieni munakoiso
150g siitakesieniä/portobellosieniä/osterivinokkaita/ruskeita herkkusieniä
100g baby-pinaattia
2 kevätsipulia varsineen
 
Mausteliemi:
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1 talvivalkosipulin kynsi raastettuna
pieni pala punaista chiliä siemenineen
seesamiöljyä
1 dl soijaskastiketta
1-2 rkl riisiviinietikkaa
puolikkaan limen mehu
 
halutessa:
2-3 rkl mustapapuja
maissijauhoja suurustamiseen
 
 
Pidän valtavan paljon kiinalaisesta mustapapukastikkeesta, mutta tähän versioon kaipasin puhtaan raikkaita makuja, joten jätin pavut pois, samoin kuin maissijauhotkin.
 
Halkaise munakoiso ja leikkaa siitä ohuita viipaleita. Aseta ne hetkeksi lepäämään, suolaa ja anna itkettyä hetken aikaa. Valmista liemi kuumentamalla seesamiöljyä pannussa. Lisää raastettu valkosipuli, inkivääri ja pieneksi hienonnettu chili öljyyn ja kuumenna hetki niin, että aromit vapautuvat. Lisää sitten soija ja riisiviinietikka, ja tarkista maku. Pilko ja suikaloi loput kasvikset ja kypsennä ne maukkaassa liemessä. Sekoittele varsinkin munakoisot hyvin öljy-soijaseokseen, ja purista vielä limeä päälle. Kun kasvikset ovat kypsyneet, nopea ja terveellinen kiinalainen pikaruoka on valmista!
 
Vinkki! Voit soseuttaa mustapavut ja lisätä liemeen, soseuttaa kaikki liemen ainekset kunhan raastetut ainesosat ovat ensin sekoittuneet öljyyn pannulla, tai lisätä mustapavut suoraan mukaan pannulle makua antamaan! Tavalliset tölkkipavut eivät kuitenkaan mielestäni irrota ihanaa aromia helposti soseuttamatta niitä
 
On tosi hyvää! Jos rakastaa voimakkaan maukkaita aasialaisia makuja, pitää varmasti tästäkin. Ja kasviksia voi toki varioida vapaasti oman mieltymyksen mukaan! Valmistan itse mielelläni erilaisia kasviksia mausteliemessä jos kaipaan terveellistä ja nopeaa aasialaista ruokaa. Maku on miellyttänyt myös sellaisia perheenjäseniä, jotka eivät pidä hirveän voimakkaista mausteista, joten vielä muistuksena, että vaikka liemi on ihanan maistuvaista, tulee ruoasta maukasta, mutta melko mietoa! Chili ei polta kieltä!
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
 

Banaanijäätelö

Nyt on kyllä ihana herkku!
Nimittäin tämä jäätelö on terveellinen, sokeriton, maidoton ja täysin vegaaninen! Ja sopii vielä kaiken lisäksi juuri nyt suuresti suosittuun raakaravintodieettiinkin. Ja on hyvää. Ja nopea valmistaa. Että mitä sitä pidempään edes jaarittelemaan! ;)
 
 
BANAANIJÄÄTELÖ
(1-2 banaania/annos)
 
2 pakastettua banaania
1 rkl luomulaatuista kookosöljyä/rasvaa
hyppysellinen vihreää kardemummaa jauhettuna
hyppysellinen kanelia
 
 
Tämän jäätelön juju on pakastetuissa banaaneissa. Ne laitetaan pakkaseen kuorineen, ja parin tunnin päästä banskut ovat jo valmiita käytettäviksi. Tosin tällä pakastusajalla jäätelö sulaa nopeasti pehmeäksi smoothieksi (kuten kuvista näkee), mutta maku ei muutu huonommaksi silloinkaan!
Jäätyneiden banaanien kuoret saa parhaiten pois leikkaamalla ne terävällä veitsellä. Pilko kuoritut banaanit muutamaan osaan, lisää sekaan ruokalusikallinen kookosöljyä ja mausteet. Käytä tässä hyvälaatuista luomukookosöljyä, joka on huoneenlämmössä kiinteämmän valkoista, ei juoksevaa nestettä. Soseuta sauvasekoittimella/tehosekoittimessa, ja parissa sekunnissa ihana jäätelö on valmista! Kannattaa kuitenkin olla tarkkana soseuttamisen kanssa, jäätelö pehmenee hetkessä liikaa ja muuttuu sosemaiseksi. Jos olet valmistanut majoneesia sauvasekoittimella, ole tässä yhtä skarppina!
 
Jäätelö on makeaa, ei "terveellisen makuista". Jos kaipaa vähemmän makeutta kannattaa kokeilla annosta ilman kookosöljyä. Jos taas on sokerin ystävä, voi sekaan lisätä hunajaa tai siirappia tai enemmän kookosöljyä. Banaani on kuitenkin luonnostaan makeaa ja saa vielä hieman tarvittavaa ja tasapainottavaa lisämakeutta tässä kookoksesta. Kardemumma taas kannattaa käyttää hienona jauheena, jolloin sen maku ei ole liian dominoiva
 
Todellinen hyvän mielen jälkkäri!
<3
 
 Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Hopeiset lumpeenlehdet


Tämä päivitys on omistettu rakkaalle ystävälleni Hannalle, vihdoin kirjoitan hopeanhohtoisesta illasta hänen ihanalla mökillään
<3 
 
Kesäisenä yönä, kun hämärä on jo tummaa mutta ei vielä pimeyttä, kuu nousi järven ylle ja maalasi kultaisen sillan veden poikki. Lepakot suhahtelivat pään ylitse, vesi oli tyyntä ja kutsuvaa,
eikä taianomaista tunnelmaa kannattanut ohittaa
 
se vain, että se ei suoraan kutsu luokseen
se pitää tietää, sille tulee avautua,
sillä yöllisellä järvellä tapahtuu taikoja
 
Kesäisen illan aurinko oli ihana. Hiljalleen se muuttui valoksi joka ei enää paahda ihoa, sitten taas hämäräksi joka vielä valaisee, muttei lämmitä. Ihanassa saunamökissä ystävieni kesäpaikassa Pohjois-Karjalassa järvivedet ovat puhtaita ja kirkkaita, eikä tuona iltana mikään kutsunut nukkumaan

 Päivä oli ollut valtavan lämmin


Ja järvivesi oli niin kirkasta, että pohjaan saakka näki helposti syvemmälläkin, ja pienet ahvenet tulivat välillä uteliaina tutustumaan uimareihin


Vesi kuin eteläisemmillä leveysasteilla
 

Jossain vaiheessa ilta alkoi muuttua yöksi ja hämärä hiipi metsänreunaan. En malttanut mennä nukkumaan, kuu oli jo kiivennyt taivaalle ja kalassa olleet miehet saapuivat veneellä rantaan,
ja salamannopeasti, kuin aaveet, lepakot kiisivät pään ylitse kadoten pensaikkoon
 
Ja kesäyön hämärässä kun ui, on vesi muuttunut raikkaaksi, ja tuntuu että kuunvalossa veteen pulahtaminen suorastaan parantaa,
ja jos oikein jää katsomaan
saa huomata, että kuu maalaa lumpeenlehdet hopeisiksi
järvi ei ole enää järvi vaan satumaailma

Ja vaikka kamera ei tallentanutkaan hopeista hetkeä, se tallentui sydämeen ja pysyy siellä, ja muistuttaa etsimään kauniita kohtia arjesta, taikaa sieltä missä on kaunista ja rauhallista,
ja avaamaan silmät sille mitä päivän ihanassa kirkkaudessa ei näekään.
 
Myös Rivieran lämpimässä illassa oliivipuun lehdet hohtivat hopeisina kuun valossa, ja tulikärpäset, kuin keijut, lentelivät ympärillämme
 
Jossain ihan lähelläsi, on odottamatonta iloa ja kauneutta, joka vain odottaa löytäjäänsä
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.
 

maanantai 26. tammikuuta 2015

Korianteripasta


Keskellä sydäntalvea muisto kesästä. Ajatukset palaavat aurinkoisiin päiviin ja lämpimään merituuleen, muistoihin jotka lämmittävät pakkasillakin kuin ihanin villasukka. Ja tietysti niihin resepteihin joita ei ole vielä ehtinyt julkaista!

Kun lähtee saaristoon retkelle, täytyy tietysti pakata mukaan hyvät eväät. Ja vaikka olenkin suuri italialaisen ruoan ystävä ja tiedostan että toinen Italia-fani Jamie Oliver huudahtaisi nyt, että pasta täytyy tarjoilla heti keittämisen jälkeen, koska se imee paljon nestettä itseensä ja turpoaa helposti ylikypsäksi! Ja vaikka Jamie on ihana Jamie ja todella taitava kokki jota kannattaa kuunnella, niin silti uskallan sanoa, että tämä pastaresepti on varsin ihana retkieväs ja energiabuusteri, ja samalla sopivan kevyttä herkkua kuumanakin päivänä!

Korianteripastaa nautin ensimmäisen kerran äitini tekemänä. En ollut kovin innostunut ideasta ensin, sillä korianteri tuo mieleen aasialaisen keittiön maut tai Karibian tai vähintäänkin Itä-Afrikan, että miten siihen nyt sitten pasta sopisi harmonisesti, varsinkin kun korianterin maku on varsin voimakas ja suorastaan pistävä. Vaan sopiipa hyvinkin! Ihanaa olla väärässä! Koska korianteripasta on tosi herkullista ja kivaa vaihtelua perinteisiin resepteihin
 
Korianterista valmistetaan siis pestokastike, joka Suomessa yleensä liitetään vihreään basilikatahnaan, tai punaiseen, aurinkokuivatuista tomaateista tehtyyn versioon. Mielleyhtymä basilikapestosta on jopa niin voimakas, että valmistaessani joskus pistaasipestoa ystäväni hämmästeli että "kutsutko sinä tosiaan tätä pestoksi". Sillä italialainen pesto ei tosiaan tarkoita ainoastaan pesto alla Genoveseä, Genovan alueen tapaan valmistettavaa pestoa, vaan tahnan variaatioita on lukuisia ja taas lukuisia. Sisiliassa esimerkiksi pestoa tehdään munakoisostakin
 
Eli miksei sitten korianteristakin?
Eh, koska se ei ole italialainen yrtti... Italiassa se kuuluisi pyhäinhäväistysten tai vähintään outouden sarjaan, mutta joskus saa ajatella niinkin, että laajakatseisuus voi olla hyve perinteitä kunnioittavassa ruokakulttuurissakin. Ja tämä pesto on todella hyvää, eikä ihme kyllä, lainkaan läpitunkevaa tai pistävän makuista!
 
 
KORIANTERIPESTO
 
Puntti tuoretta korianteria
kourallinen tuoretta basilikaa
50g parmesaania / (25g parmesaania, 25g pecorinoa)
kourallinen pinjansiemeniä
kourallinen hasselpähkinöitä
sentin kokoinen pala kuivattua peperoncinoa
hyppysellinen suolaa
puolikkaan sitruunan mehu
oliiviöljyä
 
 
Murskaa morttelissa kaikkia aineksia paitsi sitruunan mehua ja öljyä. Lisää hiljalleen öljyä, ja kaada kaikki ainekset lopuksi kannuun tai kapeaan, korkeareunaiseen astiaan ja sekoita sauvasekoittimella tahna kauniiksi pestoksi!
 
Tarjoile pastan kanssa, sekoita hyvin joukkoon!
Ja jos pakkaat pastan eväsrasiaan, ota parmesaani mukaan toiseen astiaan ja lisää vasta syödessä pastan päälle!
Nam! :)
 
Vinkki! Aasialaisista kaupoista saatava tuore, pyöreä- ja paksulehtinen korianteri on ihanan pippurista, mausteista mutta mietoa. Jos korianterin maku ei miellytä, tämä on hyvä vaihtoehto kokeilla sitä. Jos inhoaa korianteria yli kaiken, saattaa silti ihastua tähän pestoon, koska korianteri maistuu aivan erilaiselta tässä annoksessa!
Ja muista käyttää varret myös!!
 
Kannattaa myös kokeilla eri pähkinälaatuja, pistaasit ja mantelit sopivat pestoihin hyvin! Sisiliassa manteleita käytetään paljon, ja pinjansiemenet saatetaan korvata manteleilla esimerkiksi juuri pestoissa!

Joskus saaressa voi katsella kuinka mantereella sataa ja myrskyää. Tummat pilvet peittävät taivaanrannan, eikä sade kuitenkaan kastele kuin horisonttia sillä kertaa. Kerran saunoin pilvisellä säällä saaressa yhdessä vanhemman naisen kanssa, joka oli asunut koko elämänsä Helsingin saaristossa. Hän oli jo eläkeiässä ja vietti kesät teltassa, seuranaan myrskylyhty, hyönteiskirjoja ja nuotiolla valtava kahvipannu, josta sai monta litraa kuumaa vettä
 

Ja joskus pilvet väistyvät saaristossa, ja satumainen kesäparatiisi kutsuu uimaan ja istumaan rannalle
tai vaikka syömään korianteripastaa
:)
 

Kuvat/Photos & Copyright: Liisa´s Wonderland. All rights reserved.